maanantaina, lokakuuta 23, 2006




pimeä aamu ei haluaisi nousta

yön syli ei irrottaisi

untuvapeiton poimuissa tuoksuu elämä

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ai näin teilläkin? Hyvää viikkoa kuitenkin.

Anonyymi kirjoitti...

Nyt kun jo olen riisunut untuvat ympäriltäni, uskon että viikosta tulee hyvä! :)

Liisa kirjoitti...

Sinisessä hämärässä asuu uuden päivän lupaus.

Haavetar kirjoitti...

Ihana, hellän salaperäinen aamukuva!

Aamuväsyssä on jotain tervetulluttakin. - Yhdessä pyöriminen, käden ja posken hakeminen, kun kumpikin venyttää hetkeä. Kesällä sitä usein poukataan ylös niin, että jää se heräämistuhina ja -tuhistelu kokematta.

Anonyymi kirjoitti...

Yön syli on läheisriippuvainen:) Vai olenko se minä...?

Mukavaa viikkoa.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos, liisa, uuden päivän lupaus on elämisen mahdollisuus kuin koskematon hanki... ladun tehtyään vasta näkee miten se mutkittelee...

Kiitos, haavetar, oivalsit jälleen, mutta kyse ei niinkään ole aamuväsystä vaan suloisesta tunteesta, lämpimästä hetkestä luopumisesta....

Kiitos, susupetal, läheisriippuvaisuutta positiivisessa mielessä :) Yön syli muotoutuu kehon lämmöstä ja rakkaudesta.

Haavetar kirjoitti...

Oi ei, ei niin. Mutta minä olen kamalankin hidas pimeän tullen. ;D