Karhunpesässä

Vietimme joulun mökillä, mies ja minä, kahdestaan.
Aatonaattona ajelimme ilman liikenneruuhkia puolentoistatunnin matkan. Maa oli ohuesti valkoinen. Myrskyinen tuuli kolisutti rannan jäätikköä. Tuulen ja veden äänet pysähdyttivät kuuntelemaan originaalia "wassermusik"-konserttia tähtitaivaan alla. Yön aikana satoi lyhyesti vettä ja sulatti lumen. Vihreä, jääriitteinen nurmikko, paljaat puut viestivät juuri hyvästellystä syksystä ja lähestyvästä keväästä, kesästä. Vesi on syksyn jälkeen noussut 90 senttiä, sanoi naapurinmies. Piripinnassa vesi olikin.

Mökkitupa odottaa meitä aina lämpimänä, mutta nyt erityisesti: edellisviikonloppuna koristeltu pieni pöytäkuusi ja joulukaktuksen punaiset kukat toivottivat meidät joulunviettoon. Ne saivat seuraa tulenlieskojen värisistä tulppaaneista ja Tinanpellontien tonttujen tuomasta nuppuisesta hyasintista. Kaunis, tuoksuva ja valkoinen. Ruskeatakkinen vanha joulupukki laskeutui pankolta vanhan piimäkiulun päälle keppeineen, pikkuruinen lankatonttu istahti isompansa syliin takanreunukselle. Olkisydän tunnelmoi vanhan kaapin päällä kattonaulasta roikkuen.

Lumenvalon puutteen korvasivat myrskylyhtyjen heiluvat valot terassilla, pikkumökin sekä saunan kuistilla. Pihalyhtyjen lieskat tanssivat tuulten vieminä ja tuikuttivat joulumieltä kauas kaislikon takaiselle vastarannalle asti. Pikkulintujen punainen mökki täyttyi kauroista, pähkinöistä ja auringonkukansiemenistä. Oksilta saattoi käpytikkakin käydä herkuttelemassa läskinpalaa ja siemenpalloja. Takapihan puiden väliin rakennetussa lasten metsämajassa vieraileva orava sai omat sapuskansa.

Kystä kyllä. Olikohan se blogiystävä tui kun kyseli mitä tuo "kystä kyllä" tarkoittaa. Minun ymmärryksen mukaan se tarkoittaa, että 'äiti on laittanut ruokaa riittävästi' ; kystä = kypsää, kypsennettyä ja kyllä = kyllin, yllinkyllin :) Mene tiedä onko oikea tulkinta. Lapsuuden lauluissa ja erityisesti virsissä oli paljon väärinymmärrettyjä ja -kuultuja sanoja, jotka vasta myöhemmin ovat avautuneet alkuperäisessä merkityksessään. Eikä aina silloinkaan.

Ruokaa oli riittävästi. Jopa niin, että aattoiltana emme syöneetkään varsinaista jouluateriaa saunan jälkeen. Joulurauhanjulistuksen aikaan syöty riisipuuro täytti vatsan kylläiseksi. Joulupäivänä katoimme sitten koko repertuaarin tuvanpöytään ja nautiskelimme maistuvia perinneruokia pitkään ja hartaasti. Olipa joukossa jotain uuttakin kuten kirjolohenmäti-tuorejuusto-jäätelö, joka olikin oikein maukasta hieman sulaneena ja korvasi perinteisen mäti-sipuli-smetanan. Viljalla syötetty luomupossu muhi aattoyön uunissa maukkaaksi ja pehmeäksi. Siskoni tekemän herkullisen sinapin ja toisen siskoni valmistaman makoisan joululimpun kera ateria oli täydellinen. Seurasta puhumattakaan :)

Aattoiltana kävimme viemässä kynttilät miehen vanhempien ja kahden sisaruksen sekä isoäidin haudoille. Kiitollisuutta ja lämpimiä ajatuksia viestitimme heille, elämänsä eläneille.

Samalla reissulla poikkesimme viemään joulumaistiaisia myös Kielomäkeen, jossa vanhassa talossaan asustelee yksinäinen Yrjö. Oman elämänsä sankari ja oman tarinansa väärti. Ajattelin, että Hesarin Esa Kero olisi oikea mies tekemään jutun tästä originellista miehestä ja kauniista, luonnontilassa olevasta pihapiiristä, jossa keväisin kasvaa nimensä mukaan valtavasti kieloja ja alkusyksystä myös paljon kanttarelleja. Mäen alla olevassa lammessa voi syksyisin nähdä kymmenittäin laulujoutsenia lähtölaulujaan laulamassa.

Kielomäessä aika pysähtyy, yksinäisen aikamiespojan elämä tikittää kiikkustuolissa radiota kuunnellen. Tuvantakaisen kamarin on vallannut iso muurahaispesä, jonka sisälle on unohtunut televisio, tarpeettomana. Harvassa muurahaiskeossa on telkkari, sano. Aivan uskomaton paikka. Mutta Yrjö on sydämellinen, kovan elämän elänyt, sopuisa kaveri. Joulu oli tullut Yrjönkin tupaan: yksi hyasintti parhaat päivänsä nähneellä liinalla tuvan pöydässä ja sukulaisten tuoma suklaarasia, josta saimme tarjoomiset. Yrjö on Ihminen isolla Iillä!

Jouluaika oli täydellistä lepoa keskellä hiljaisuutta. Puhelinsoitot ja tekstiviestit omia joulujaan viettävien lastemme kanssa toivat toisemme lähelle. Karhunpesässä oli kaikkineen hyvä olla, vaikka minun niska-hartia-lihastulehdus äityi lopulta sietämättömäksi niin, että kuljeksin hermosärkyni kanssa pitkin tupaa kaiket yöt. Paras asento oli selällään sängyssä eikä silloinkaan särky lakannut. No, vaivansa jokaisella. Nyt alkaa jo hieman helpottaa.

Vuosi on lopuillaan, uusi oven takana.
Kiitollisena paljosta rakastan Elämää.