Parnasso

Tilasin Parnasson. Pitkän pitkästä aikaa. Oikeastaan unohdin jo tilanneeni, kunnes postiluukusta kolisi uunituore, minulle ensimmäinen numero. Hetken ihmettelin miksi tilasin, koska laitoin jo aikaa sitten Parnasso.fi:n blogini sivupalkkiin linkiksi.

Tuli mieleen kahdeksankymmenluku. Silloin olin Parnasson tilaaja. Sen täyteläinen sisältökö viehättää. Tunne siitä, että raha saa vastinetta. On luettava kannesta kanteen.

Lehti tuntui tutulta, käteen ja ajatuksiin sopivalta. Jotakin nostalgista siinä on. Muistoja ajoilta, jolloin sivupersoonani eli elämäänsä.

Parnasso - olen unohtanut mitä nimi merkitsee enkä vaivaudu googlettamaan. Risto Ahdin tuima katse kansikuvassa, haalistunut maitokahvi mukissa, luettavaa vasemmassa kädessä. Kirjallinen aikakauslehti 7.2006. Euroissa 6.90.

Hintansa väärti, mietin. Ja enemmänkin. Kiinnostavia uusia kriitikoita. Kiinnostavia kirja-arvosteluja. Joel Lehtosesta kertova Markku Turusen essee sujahtaa kahvikupin ääressä. Enemmän vielä pysähdyttää nietscheläinen ajatusmaailma ja riidan jumalattaren Eriksen kaksinaamaisuus Pertti Julkusen "Kaksi kateutta"-esseessä.

Kiinnostuneena luin myös Lasse Koskelan arvostelun serkkupojan Kirjailijaelämää-kirjasta. Luin kirjan jokin aika sitten. Kirjailijat ovat käsityöläiskansaa. Joskus onnistuvat, toisinaan eivät. Sekin on vain mielipide. Kaikki ihailevat heidän luomisvoimaansa, kättensä tuotoksia, mutta harva arvostaa niitä sen verran että olisi valmis maksamaan. Sellaisia me olemme.

Sepän taonnat uniikkeine ideoineen ei innosta ostopäätökseen asti. Kauppatorin telttakatoksen alla ahjon palo sytyttää ja lämmittää hetken. Mutta mikä työ, mikä valtava panostus pienimpäänkin tuotokseen. Olen omin silmin nähnyt kun seppä työstää rautakuutiosta värisevän ruusun tai hennon kaislikon.

Ihmisen mieli on taikuutta täynnä.
Kirjallisuus vuotaa jo yli äyräitten.

Parnasso kolahtaa.
Postiluukustani muutaman kerran vuodessa.
Kolahduksen väärti, sanoisin.
Ihmisen kokoinen. Lehti. Hiirenkorvasta täyteen mittaan.