Teki vain mieli. Kuoria multaporkkanoita, sipuleita ja nähdä niiden lempeän hyväilevä yhteenkuuluvuus. Samaa pataa. Teki vain mieli hypistellä kuivuneita, oliivinvihreitä laakerinlehtiä sormepäissäni, kuunnella pippurimyllyn aikaansaavaa rouhinaa, napsautella herkkusienien valkeat lakit, lorautella punaviiniä, tujauttaa vasikanfondia, jota sattui olemaan jääkaapissa. Tihenevässä timjamintuoksussa on taikaa. Tuoksusta päätellen valitsin oikein.
Käsillä ja sydämellä tekeminen tuntuu hyvältä. En ole aikoihin ehtinyt - ollut kiinnostunutkaan - kokkaamisesta. Kauan sitten jatkuvasti touhuilin, joko lapsille ruokaa, leipää, pullia, kakkuja, karjalanpiirakoita tai ystäville juhlamenyitä. Kakkuja kylmäsavuporosta, lohesta, kinkusta, Irish Cream-torttua, tuulihattuja, voitaikinalla kuorrutettuja äyriäiskeittoja saviruukuissa, kahvijäädykettä, rieskarullia, puolukka-hyydykettä.... Pienet tyttäreni kirjoittivat ja kuvittivat tarkasti mietittyjä menu-listoja kestitettävien lautasten viereen, ajatuksella ja sydämellä. Jokaiselle oman näköisensä. Ruoka-annosten nimet mietittiin... mm. "Tuulta hattuihin" oli tuulihattutaikinasta tehdyt vadelma-kermavaahtotäytteiset suupalat kahvin kera vahvan ja moni-ilmeisen alku-ja pääruuan jälkeen. Oi niitä aikoja ihania. Pienten tyttärieni muotinäytös kuului illan ohjelmaan; oli uimapuku- ja juhlapukukierrokset, vapaa-ajan asut esiteltiin ja viimeisimmät "kasari"-trendit, tottakai.
Mukavia muistoja synnyttää Burgundin pata. Niinkuin kuopukseni leirikoulumatkaa varten kerätyt markat ja pennoset joskus paljon ennen euroa. Ranskanope järjesti luokanvalvojana koko "spektaakkelin": luokkaretki Marseillen rannoille houkutti oppilaat touhuamaan. Burgundinpataa silloinkin tarjoiltiin koulun juhlasalissa, jonne olivat tulleet kummit ja mummit, äidit ja isät sunnuntailounaalle.
Tänään, torstai on toivoa täynnä. Olen puuhastellut pieniä asioita, unta tuntuu yhä riittävän yönkin jälkeen. Sairaslomalla - kuulostaa hankalalta. Eilinen viesti lääkäriltä ehdotti vielä jatkoa 29.11. asti, jolloin meillä on tapaaminen. Verenpaine on laskenut, sydän oikkuilee. En osaa sanoa menenkö töihin maanantaina. Paljon on töitä odottamassa siellä. Nyt olen kaukana kaikesta. Työstä, menneestä elämästä pienten lasten äitinä. On vain torstai, iltapäivä Burgundinpatoineen ja muistoineen. Huomenna tiedän enemmän. Jos ja kun.
Kuopus toi merentakaiselta matkaltaan tuliaisena öljylyhdyn, kanadalaista käsityötä. Se valaisee, lepattaen lennättää ajatuksia. "Chaudron" - niin siinä lukee - Atelier Bernard Chaudron.Latauksen aikana muut toiminnot ovat virransäästäjinä.
4 kommenttia:
Aina vain ihailen kirjoitustesi verevää kieltä: tujauttaa,lorautella...
Nautinto jo lukeakin. Miten voi ruuanlaitosta tehdä noin runollista!
Osaat loihtia elävän kuvan ja käsinkosketeltavan tunnelman lukijan silmien eteen. Ja samalla on vain tämä pysähtynyt hetki ja muistikuvia jostakin mukavasta menneestä.
Hiljaisuus ja rauha tuntuu tehneen hyvää.
Voi ei, nyt tuli nälkä, haluan huumaavaa pataa punaviinin kera, kynttilöiden palaessa maha täynnä nukkumaan.
Ruuanlaitto on terapeuttista, ainakin itse koen sen niin (en ihan joka päivä, jotain rajaa...!). Sitä paitsi ruuan laitto on mukavaa.
Jaksa huilata vielä, eikö niin?
Kiitos Obeesia, kun on pitkään pyörinyt kiihtyneessä työmyllyssä, kun ei ole ollut aikaa,intoa eikä jaksamista kotiaskareisiin, tuntui eilen todella juhlavalta saada puuhastella tuoksuisessa keittiössä ja saada aikaan maistuva, silmällekin sopiva lopputulos. Ruuanlaitto on mielihyvää luovaa ja rauhoittavaa puuhaa.
Katriina, kiitos, kyllä tämä pysähtyminen on ollut enemmän kuin paikallaan. Pikkuhiljaa alkaa nähdä elämää ympärillään ja tekee mieli tarttua (=kiinnostua) asioista, jotka ovat työputkessa jääneet kokematta, aistimatta.
Susupetal, juuri niin hyvälle se pata maistui kuin tuoksuikin :) Hyvässä seurassa ruoka maistuu aina kaksinverroin paremmaltakin. Huilaaminen jatkuu.
Lähetä kommentti