"Asun pienessä talossa erillään taivaan ja maan välissä.haen puita ja tarkistan
että maisema on siinä.
Joskus harvoin, päivän häivytettyä jo jälkensä,
vien tuhkan ulos, levitän se harkiten tulevaan puutarhaan
ja tarkistan että taivas on siinä.
Yöt istun lähellä lampun kehää, talven ainoaa valoa,
kuutamon siivua, heijastusta.
Ja ajatukset vikuroivat, kaihtavat uutta, puoltavat takaisin
vanhaan. Talvi kuluu."
Talven ainoa valo, Das einzige Licht des Winters
Liisa Laukkarinen
6 kommenttia:
Liisa Laukkarisella on lohduttavia sanoja. Tämä tuntuu hyvältä.
Kun odotin ensimmäistä lastani, luin Laukkarisen Lapsen matka maailmaan -kirjaa ja hänen hiljaiset ajatuksensa kulkivat mukanani pitkinä kuukausina.
Onpa kaunis ja harmoninen kuva. Upea!
Kaunis runo... Katriinan kanssa samoihin aikoihin on odotettu - luin sen myös silloin. Ja nyt seuraan surullisena Liisan lapsen matkaa, en enää ihan vierestä...
Katriina, huomaan usein palaavani Laukkarisen arjessa kiinni oleviin hiljaisiin mietteisiin.
Kiitos, Ekub, viehätti minuakin tuo lumen ja jään raja, värit ja rauhoittava tunnelma.
Inkivääri, olen lukenut joistakin lehdistä Laukkarisen haastatteluja, joissa hän on kertonut elämästään. Vahvuutta ja jaksamista on vaatinut.
Tuo runo ja nämä kaksi kuvaa(ed. myös) on kuin suoraan mökkireissultani ja runo kuvaa sitä tunnelmaa ja oloani siellä täydelleen. Vautsi!
Alastalo, mukava kun "sykähdytti" :)
Lähetä kommentti