keskiviikkona, marraskuuta 07, 2007
Lumisade saatteli hämärän
Hiljainen päivä täynnä surua ja ihmetystä. Kynttilöiden liekit ikkunanlaudoilla lepattavat elämää, surua, haparoivaa lohtua, myötätuntoa ja osanottoa. Sanattomana istun keinutuolissa ja kirjoitan.
Aamun kajo ei ole vaihtunut päivänvaloksi. Iltapäivän hämärä laskeutui lumisateen saattelemana. Märkää, raskasta lunta.
Istutin valkosipulit odottamaan kevättä, viherrystä, kasvua. Lumen alle peittelin mustaan multaan isot, muhkeat oman maan kynnet. Kannoin lumiset, mutta vihreät yrttiruukut kuistille, haravoin lehtiä viinirypäleiden juurille talvipeitoksi.
Olen kuunnellut hiljaisuutta, jakanut tämän päivän murheen.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
11 kommenttia:
Tämmöisenä päivänä on tärkeää istuttaa maahan uutta elämää.
Hiljaisuus on musertava.
Voi heitä kaikkia... =(
Paju, niin minäkin ajattelin kun työnsin sipulinkynsiä lumen alle.
Susupetal, musertava on. Raskaat kulkijan askeleet.
Hyvin osasit asetella sanat kertomaan tästä päivästä. Pysähtynyt ja surullinen olo.
Hallatar, niinpä. Ajatukset kulkevat mukana.
Katriina, pysähtynyt ja toisaalta levotonkin mieli. Niinkuin kynttilän liekki joka vipattaa ikkunanraon ilmavirrassa.
Sytytin kahdeksalta kynttilän ikkunaan. Koskettaa kovin äitinä, isoäitinä ja ko. koulun entisenä oppilaana.
Liisa, koskettaa tämä. On niin monenlaisia kysymyksiä. Myötäelämisen tuska ja voimattomuus ihmisen pahuuden ja pahoinvoinnin edessä.
Kuva kertoo tapauksen herättämistä tunteista. Kuinka haurasta kaikki on!
Allyalias, sama ajatus oli minullakin kun löysin tämän lokakuussa ottamani riitekuvan.
Lähetä kommentti