Yöllä on satanut lumiräntää sen verran, että piha on vihreävalkoinen. Olen kaukana kaikesta, muualla missä pitäisi. Tai onko se niin? Ehkä olen aivan oikeassa paikassa. Lepäämässä. Hoitamassa pysyvästi kohonnutta verenpainettani. Unohtamassa työasioiden jonot. Lähdin tänne, esikoiseni tupaan, joka on hieman lähempänä asutusta kuin mökkiranta. Täällä on myös nettiyhteys, jos haluaa kontaktin etäämmälle. Parasta on hiljaisuus, seinällä tikittävän kellon verkkainen naksutus. Kynttilät ikkunanlaudoilla saavat olon tuntumaan melkein pyhältä. Tuvan uunissa hehkuu punainen hiillos. Muurinkylki on suloisen lämmin.
Herään hitaasti maistellen. Olen tässä, aikataulut muualla.
5 kommenttia:
Kuulostaa aivan ihanalta olotilalta! Monta kertaa itse mietin työelämässä vielä ollessa, miten voisi tasata stressin määrää silloin kun se on 'päällä', kas liian jyrkät vaihtelutkaan eivät ole hyväksi.
Ajattelen työvuosiani, jotka ovat takana. Sitä ihmettelen, kuinka ”projektit”, jotka silloin olivat maailman tärkeimpiä asioita, ovat sulaneet kauas pois, merkityksettömyyteen (itseni kannalta). Tärkeintä on vain perhe ja rakkaus. Ei mikään muu. (Työ oli mieluista sinänsä, intohimoisen antoisaa välillä.)
Ihminen jättää jäljen. Jättääkö työ?
Pidä itsestäsi huolta. Miten tärkeää se on muistaa. Ja tehdä tarvittaessa ratkaisuja. Terveys ennen kaikkea.
Olet oikeassa paikassa. Toivottavasti pystyt myös ajatuksissasi etääntymään stressin aiheuttajista.
Anna hiljaisuuden ja lämmön hoitaa ja helliä itseäsi ja verenpainettasi.
Onneksi on kunniallinen tauti, joka pakottaa hellittämään silloin, kun ei muuten voi. Lepopaikkasi kuulostaa ja näyttää ihanalta. Toivottavasti saat tarpeeksi aikaa.
Whatsoever mainitsi blogissaan jotain kahdesta vuodesta, minä tahtoisin sen verran...
Kiitos ajatuksista, viisauksista,
Ellinoora,
Paju,
Liisa ja
Katriina!
Lähetä kommentti