torstaina, tammikuuta 03, 2008

Tammikuun kolmas, minun toinen

Työhönpaluu puolentoistakuukauden jälkeen on ollut positiivisen seesteinen kokemus. Ilahduttavalta ovat tuntuneet työtovereiden lämpimät tervetulotoivotukset, ennen muuta tiimiläisteni ihana vastaanotto. Ja pomon lausahdus, että parasta viikonloppuna oli tietää että sinä tulet töihin! Ymmärrän. Hänen työkuormansa päälle kasautui monenlaista ylimääräistä asiaa hoidettavaksi. Minulla on ilo saada tehdä töitä ihanien ihmisten kanssa. Ihan totta. Sellaisia työtovereita minulla on. Jos tämä ei olisi julkinen blogi sanoisin nimetkin, mutta tyydyn muottiin sen verran, että sanon vain heitä kollegoiksi. Kolme Teetä: Ta, Ta ja Ta. Miten niin Ta? Yksi mies ja kaksi naista. Onko tässä jokin Ta-ika?

Kun yksi kaatuu, toiset joutuvat kantamaan kaatuneen reput, keräämään risut ja männynkävyt askelten tieltä, että matka jatkuisi. Kiitos välittämisestä.

Tammikuun kolmas päivä on minun toinen työpäiväni.
Olen onnellinen.

4 kommenttia:

Virpi P. kirjoitti...

Siitä tulkin sitten pitkä loma, ja taisi olla tarpeen.
Mukavaa on palata tuollaiseen työyhteisöön, ihmisistähän kaikki on kiinni. Hyvää alkuvuotta, Sivuaskel!

Marikki Kuusi kirjoitti...

Levollisia työpäiviä! Onneksi on hyviä ihmisiä :-).

Anonyymi kirjoitti...

Ihana töihin paluu. Pitkän loman jälkeen se ei ole itsestään selvää. Saat varmaan voimiakin sieltä. Hienot työkaverit, hieno työyhteisö. Toivoakseni oma vaikealta tuntuva työhönpaluu tuntuu yhtä hyvältä sitten, kun se työ on alkanut maanantaina.

sivuaskel kirjoitti...

Kiitos, Katriina, ihmiset tämän elämän tekevät! Sinulle myös onnellisia uuden vuoden pilkahduksia!

Kiitos, Marikki, muistijälki levollisista päivistä kulkee mukanani. Niin uskon. :)

THP, monenlaisin miettein palasin töihin. Työkaverit ovat upeita, todella arvostan työyhteisöstä tulevaa voimaa. Sinulle toivon hyvää alkua työlle ja onnellista jatkoa tälle vuodelle!