sunnuntaina, tammikuuta 20, 2008

Myrskyä, messua, mietiskelyä

Myrskytuulisia, sateentihkuisia lepopäiviä. Viikonloppu kaupungissa on tuntunut jotenkin pidemmältä kuin tavallisesti viikonloppuisten mökkimatkojen jälkeen. Mies käväisi päiväseltään mökillä perjantaina, ja myöhemmin selvisi että onneksi palasi yöksi takaisin. Olin sanomassa, että kotiin, mutta kotihan meillä on siellä ja täällä. Oikeastaan se on aina siellä missä tunnemme niin. Vaikka maailman äärissä, jos niikseen.

Tänään, sunnuntaina, kävimme Kaapelitehtaalla antiikkimessuilla - ihan vain huvin vuoksi. Kaunista nostalgiaa, paljon muistoja herättäviä esineitä, mm. Arabian Mökki-lautasia, jotka toivat mieleeni lapsuuden kaurapuuroaamut...syöminen oli jo voiton puolella kun lautasen pohjalta pilkotti se ruskea mökki...

Olemme satunnaisesti keräilleet sinireunaisia Pekka-sarjan astioita, joita on harvoin tarjolla. Iloksemme löysimme muutaman täydennyksen sarjaan.Viivyimme messuilla pitkän tovin, poikkesimme välillä kahville ja jatkoimme kiertelyä. Poistuessamme messutilasta saimme käteemme leimat voidaksemme palata samalla hinnalla takaisin. Kotiin palattuamme katselin leimaa kämmensyrjässä ja sanoin miehelle, että mistä ihmeestä se mies tiesi meidän olevan kakkoslaatua. Kai sen näillä kymmenillä näkee jo silmämääräisestikin, naurahti mies. Niinpä kai.

************

Tämä viikonloppu on ollut pysähdyttävä, erilainen. Kiitollisena olemme heränneet eiliseen ja tähän päivään. Miehen sydän antoi vakavan merkin molempina öinä.

Ihmisen elinpäivät ovat niin kuin ruoho,
hän kukoistaa niin kuin kukkanen kedolla.
Kun tuuli käy hänen ylitsensä, ei häntä enää ole,
eikä hänen asuinsijansa häntä enää tunne.

Varpaillaan, kuulostellen, monenlaisin miettein,
vahvasti rakastaen elämme nyt ja tässä.
Huomennakin, jos niikseen.
***********
Istun terassilla. Iltataivas on tähtien täyttämä.
Kynttilälyhtyjen kohmeiset liekit valaisevat talven ikikukat;
lokakuussa kerätyt pitkänhuiskeat kaislat tietävät mitä ne meille merkitsevät.

5 kommenttia:

SusuPetal kirjoitti...

Vai sellaisia merkkejä yön pimeydessä. Sellaisten öiden jälkeen katsoo aamuun eri silmin.
Auringon puutekaan ei ole niin merkittävää.

Anonyymi kirjoitti...

Yhtäkkiä yllä oleva raamatunlause tuntui minusta lohdulliselta. Ei meidän ole tarkoituskaan olla niin kovin tärkeitä täällä. Me vain olimme ja sitten poistuimme. Vuosituhannesta toiseen. Tietenkään emme soisi rakkaittemme jättävän meitä, emmekä jättäisi heitä. Sellainen ristiriita. Mutta te rakastatte, ja se on tärkeintä.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos jälleen vahvoista, riipaisevistakin.

Vahvistavaa viikkoa toivon ja *halaan*

Marikki Kuusi kirjoitti...

Niitä kukkia minäkin toisin. Käväise Kuusessa.

Hallatar kirjoitti...

Voimia...