Työpäivien turbulenssi tuntuu jäsenissä. Herätessäni luulen tietäväni miltä tönkkösuolatusta muikusta tuntuu. Viime viikon aikana on ollut tiheä tahti varhaisista aamuista myöhäisiin iltoihin. Orava pyörittää ratasta. Vauhti ei takaa ehtimistä eikä yö riitä irrottamaan mieleeni takertuneita tuulenpesiä.
Mustarastaat ja tiaiset laulavat.
En ole kuollut, en ole kuollut,
kevät jatkuu. Kevät.
9 kommenttia:
Jäin miettimään mieleen takertuneita tuulenpesiä. Sotkuisia sykkyröitä. Tarpeettomia. Ei edes pikkulintujen pesimäpaikaksi kelpaavia. Kesäaikaan lehtien piilossa säilyviä. Talvella paljaita. Ja matka jatkuu.
Kiitos mietinnästä, MM, sotkuisia sykkyröitä ne ovat. Tarpeettomia jos niitä katselee mökkirannan näkökulmasta, jossa kaikki työhön liittyvä touhotus usein tuntuu turhalta hössötykseltä, mutta tarpeellisia silloin kun ne ovat joko tekemättä tai vain muuten kantaa huolta oman vastuualueen tekemisistä. Mukana ne usein kulkevat, halusipa tai ei.
Niin, aikaa! Minulla on nyt aikaa. Silti monia asia jää tekemättä ajanpuutteen vuoksi.
Aika on suhteellista. Ennen kun oli aina kiire, teki tehtävät huomattavasti nopeammin kuin nyt. Vapaata viettävä ihminen käyttää yhden päivän yhteen tekemiseen, toisen päivän toiseen, kun ennen saattoi samana päivänä tehdä kymmenenkin asiaa.
Obeesia, mikä on suhteellisuutta? Kun on paljon aikaa tai vähän - mihin? Aika jakaantuu eri tavalla - määrästä riippuen. Molempi parempi. Tai nyt katsoen se toinen :)
Kuulostaa ikävältä, liikaa stressinaiheita. Koeta jaksaa!
Onko runossa viittaus Lauri Viitaan? Joku runo pyörii mielessä, mutta en saa kiinni runoilijaa enkä runoa.
Tuima, Viidan runohan se;
"...reppu naulassa oven pielessä,
siinä linnunpesä.
Kun olen kuollut, kun olen kuollut, kesä jatkuu, kesä"
Viikonlopun huilaan ilman mitään ohjelmaa :)
Runollasi oli minulle heti Kekkosen kasvot ja Viidan poljento. Näin Kekkosen uudenvuodenpuheen, jossa hän lopuksi tuon Viidan runon luki.
Sinulla on tärkeä viesti: En ole vielä kuollut. Elämä jatkuu sittenkin. Loppuun asti.
Et ole kuollut, et ole kuollut, jaksat ilahdutella muitakin (kiitos!)
Mihin tämä oravanpyörä-hulluus johtaa? Kuulen jo nelikymppisten olevan burn-out. Kyselee, miksi näin, kun koneet tekevät suuren osan ihmisten töistä, kun koneet nopeuttavat ja helpottavat työtä, ja kuitenkaan työtä ei riitä kaikille jne.jne.jne. Tuleeko kuluttamiseen ja ahneuteen koskaan edes jotain rajaa?
Toivottelen voimia!
MM, olo on kuin kuvassa olevilla sorsilla paitsi hieman eri skaalassa: - sukeltamaisillaan :)
Kiitos Utuinen, ei näytä tulevan mitään rajaa. Osakkeenomistajan etu on raja = taivas kattona. Hullua hyörinää.
Lähetä kommentti