hiljaa virtaa blog
duunii around clock
on, off, push and pull
mindmap moans; I'm full
here and there, to and fro
hardly knowing where und wo
härreguud endå kanske
nauraiskohan gamle danske ?
keskiviikkona, elokuuta 30, 2006
Omenoita
Puusta pudonneet, vähän säikähtäneet
omenat
tuoksuvat.
Yksi ynnä yksi on kaksi.
O niinkuin omena.
Olli osaa onkia.
Jostakin kaukaa syksy muistaa minut.
omenat
tuoksuvat.
Yksi ynnä yksi on kaksi.
O niinkuin omena.
Olli osaa onkia.
Jostakin kaukaa syksy muistaa minut.
tiistaina, elokuuta 29, 2006
Mitä tänään opin
Lainasin tuon ajatuksen "Tuumailua"-blogista.
Mitä opin tänään?
Tilaa taksi mieluummin ennen kuin jälkeen.
Kuuntelemalla avaat uusia ovia.
Kollegojen kokemukset auttavat minua olemaan kiitollinen omistani.
Be yourself!
Väsymys on joskus voimavara.
Luovuuden lähteellä ei pintaa kannata tuijotella.
Metsä ei aina vastaa niinkuin sinne huudat.
Ilta on aamua viisaampi. Tänäänkin.
Mitä opin tänään?
Tilaa taksi mieluummin ennen kuin jälkeen.
Kuuntelemalla avaat uusia ovia.
Kollegojen kokemukset auttavat minua olemaan kiitollinen omistani.
Be yourself!
Väsymys on joskus voimavara.
Luovuuden lähteellä ei pintaa kannata tuijotella.
Metsä ei aina vastaa niinkuin sinne huudat.
Ilta on aamua viisaampi. Tänäänkin.
Runotorstain inspiraatioita
Sattumalta löysin Runotorstaihin osallistuneen "Pala sinistä saippuaa" -bloggaajan runon, joka ihastutti minut kertaheitolla.
Ihania tällaiset extempore-hetket, joista syntyy omia assosiaatioita.
Taidokas runo kolmen sisaruksen kahvilameetingistä. Bintje, Nicola ja Sabina sivusivat keskusteluissaan myös Van Goghia. Perunalajikkeita kaikki neljä. :)
Kiitos mielenvirkistyksestä!
Ihania tällaiset extempore-hetket, joista syntyy omia assosiaatioita.
Taidokas runo kolmen sisaruksen kahvilameetingistä. Bintje, Nicola ja Sabina sivusivat keskusteluissaan myös Van Goghia. Perunalajikkeita kaikki neljä. :)
Kiitos mielenvirkistyksestä!
maanantaina, elokuuta 28, 2006
Vauhti kiihtyy, linnut hyvästelevät
Hektinen työpäivä on olon saanut tuntumaan kuin pyörisi huvipuiston vempaimessa.
Kontrasti viikonlopun jälkeen mökillä vietettyyn aikaan on kuin musta valkoisella.
Linnut hyvästelevät rantakiviä, kaislikkoa. Vain muutama pääskysenpoikanen sujahtelee järven pinnalta iltaruokaa. Kuikka ja kaakkuri poikasineen ujeltavat iltamyöhäisellä vielä kaihoisat laulunsa. Ensimmäistä kertaa molemmat asustavat samalla järvellä, lähellä mökkirantaa. Upea näky!
Työkoneen avattuani räpsähtää outlookin ruutuun 62 lukematonta postia. Perjantai-iltapäivän jälkeisiä työviestejä. Puhelin piippaillee tasaisesti. Tiimistäni yksi on lomalla ja yksi sairaana. Kalenterista luen päivän ohjelmaa, joka alkaa henkilöstöbudjetin suunnittelupalaverilla. Tasaisena virtana pieniä ja suuria asioita. Eräs esimies tulee kolmen asiansa kanssa neuvoa hakemaan, ovenraossa käy nuori nainen hyvästelemässä viimeisenä työpäivänään, pari muuta "onkssullahetkiaikaa"-ihmistä piipahtaa huoneessani, henkilöstöasioiden palaveri parin esimiehen kanssa, budjettiohjeistuksen aikataulutusta, pikavaroituksella vielä yksi haastattelu klo 16. Viidestä puoli seitsemään käyn läpi sähköpostia ja keskityn paperitöihin.
Syksy on alkanut.
Pakahduttavan kaunis yöllinen tähtitaivas mökkirannassa vie minut väljempiin sfääreihin. Tähtien täyttämän taivaan alla tärkeät ja vähemmän tärkeät asiat järjestäytyvät paikoilleen kuin itsestään.
Työ vie mennessään. Juuri nyt tuntuu, että työmäärät on vacumpakattu ahtaaseen aikatauluun. Väliaikainen volyymien lisäys, lohduttelen.
Olin jo unohtanut miten upeita tähtien valaisemat yöt ovat. Keskiyön hiljaisuudessa pimeällä järvellä kuuluu siipien suhinaa. Taivaallinen valoteos ei jätä tilaa selityksille. Pikkuruisena seison rannassa pää kenossa tähdenlentoja etsien.
Kuuden aikoihin huoneeseeni tulee ihminen, joka haluaa puhua privaatisti. Intensiivinen puolituntinen. Hissin ovenraosta hän vielä huikkaa jotakin. Ymmärrämme toisiamme. Hänen nimensä on Onni. Ajattelen, että on hänellä sukunimikin: Sisäinen. Onni Sisäinen.
Asioilla on tapana järjestyä.
Kontrasti viikonlopun jälkeen mökillä vietettyyn aikaan on kuin musta valkoisella.
Linnut hyvästelevät rantakiviä, kaislikkoa. Vain muutama pääskysenpoikanen sujahtelee järven pinnalta iltaruokaa. Kuikka ja kaakkuri poikasineen ujeltavat iltamyöhäisellä vielä kaihoisat laulunsa. Ensimmäistä kertaa molemmat asustavat samalla järvellä, lähellä mökkirantaa. Upea näky!
Työkoneen avattuani räpsähtää outlookin ruutuun 62 lukematonta postia. Perjantai-iltapäivän jälkeisiä työviestejä. Puhelin piippaillee tasaisesti. Tiimistäni yksi on lomalla ja yksi sairaana. Kalenterista luen päivän ohjelmaa, joka alkaa henkilöstöbudjetin suunnittelupalaverilla. Tasaisena virtana pieniä ja suuria asioita. Eräs esimies tulee kolmen asiansa kanssa neuvoa hakemaan, ovenraossa käy nuori nainen hyvästelemässä viimeisenä työpäivänään, pari muuta "onkssullahetkiaikaa"-ihmistä piipahtaa huoneessani, henkilöstöasioiden palaveri parin esimiehen kanssa, budjettiohjeistuksen aikataulutusta, pikavaroituksella vielä yksi haastattelu klo 16. Viidestä puoli seitsemään käyn läpi sähköpostia ja keskityn paperitöihin.
Syksy on alkanut.
Pakahduttavan kaunis yöllinen tähtitaivas mökkirannassa vie minut väljempiin sfääreihin. Tähtien täyttämän taivaan alla tärkeät ja vähemmän tärkeät asiat järjestäytyvät paikoilleen kuin itsestään.
Työ vie mennessään. Juuri nyt tuntuu, että työmäärät on vacumpakattu ahtaaseen aikatauluun. Väliaikainen volyymien lisäys, lohduttelen.
Olin jo unohtanut miten upeita tähtien valaisemat yöt ovat. Keskiyön hiljaisuudessa pimeällä järvellä kuuluu siipien suhinaa. Taivaallinen valoteos ei jätä tilaa selityksille. Pikkuruisena seison rannassa pää kenossa tähdenlentoja etsien.
Kuuden aikoihin huoneeseeni tulee ihminen, joka haluaa puhua privaatisti. Intensiivinen puolituntinen. Hissin ovenraosta hän vielä huikkaa jotakin. Ymmärrämme toisiamme. Hänen nimensä on Onni. Ajattelen, että on hänellä sukunimikin: Sisäinen. Onni Sisäinen.
Asioilla on tapana järjestyä.
Passiflora
Kärsimyskukkani, josta olen näillä sivuillani kirjoittanut, kukkii ja voi tuuheasti.
Kuudestatoista nupusta on auennut jo kymmenen ja lisää on tulossa. Yksi hedelmäkin kurkistelee lehvien välistä ja on alkanut muuttua vihreästä keltaiseksi.
Rakastan tätä rönsyilijää, sen kasvuvoimaa.
Kiehtovaa siinä on sen hetkellisyys. Vain vuorokauden ajan kukka on auki kunnes sulkeutuu omiin mietteisiinsä.
Kaikkensa elämälle antaneena.
Kuudestatoista nupusta on auennut jo kymmenen ja lisää on tulossa. Yksi hedelmäkin kurkistelee lehvien välistä ja on alkanut muuttua vihreästä keltaiseksi.
Rakastan tätä rönsyilijää, sen kasvuvoimaa.
Kiehtovaa siinä on sen hetkellisyys. Vain vuorokauden ajan kukka on auki kunnes sulkeutuu omiin mietteisiinsä.
Kaikkensa elämälle antaneena.
Kiitos elämästä
Kun ajaa tuntematonta tietä, ei koskaan varmuudella tiedä mitä vastaantulevissa tienviitoissa lukee.
Ohitimme perjantaina yhden virstanpylvään.
Suunta on taas tiedossa. Eteenpäin!
Saimme lisäaikaa elämään.
Kiitos jokaisesta elämänmakuisesta hetkestä.
Tämän päivän ajatus:
"Kiitos elämästä, äiti. Pari riviä tein kirjaimia tänään. Olen onnellinen..."
Kuka kirjoitti tuon runossaan?
Ohitimme perjantaina yhden virstanpylvään.
Suunta on taas tiedossa. Eteenpäin!
Saimme lisäaikaa elämään.
Kiitos jokaisesta elämänmakuisesta hetkestä.
Tämän päivän ajatus:
"Kiitos elämästä, äiti. Pari riviä tein kirjaimia tänään. Olen onnellinen..."
Kuka kirjoitti tuon runossaan?
perjantaina, elokuuta 25, 2006
Mies. Rakkaani.
vähän sanoja
paljon tunnetta
Sinä
yksinäistä yötä sairaalassa
huomenna, huomenna
jug, jug
tiedetään mutta ei kuitenkaan
mitä on kun on Elämä elettävänä
paljon tunnetta
Sinä
yksinäistä yötä sairaalassa
huomenna, huomenna
jug, jug
tiedetään mutta ei kuitenkaan
mitä on kun on Elämä elettävänä
torstaina, elokuuta 24, 2006
Pottu on pottu, vaikka voissa paistais
Runotorstain viimeisinä hetkinä löytyy ajatus. Siis ainoastaan minun mielestä.
Pottu on pottu vaikka voissa paistais.
Ei perunankukkaa kukaan haistais.
Mieleenkään ei tule pottua haistella.
Sillin ja voin kanssa hyvä on maistella!
Vihreä lehti, jämäkkä varsi,
mikä on perunan sananparsi?
Mullasta maan, siikliä, timoa
johan on kumma jos et jo himoa!
Pottu on pottu vaikka voissa paistais.
Ei perunankukkaa kukaan haistais.
Mieleenkään ei tule pottua haistella.
Sillin ja voin kanssa hyvä on maistella!
Vihreä lehti, jämäkkä varsi,
mikä on perunan sananparsi?
Mullasta maan, siikliä, timoa
johan on kumma jos et jo himoa!
keskiviikkona, elokuuta 23, 2006
ABCDEFGHIJKLMNOPQRSTUVWXYZÅÄÖ
A= AJATUS, paljon ja monenlaisia
B = BUSINESS, lomanjälkeinen todellisuus
C= CELSIUS, kesän "topten"
D= DANIEL, pomon poika
E= ERILAISUUS, itseisarvo sinänsä, haaste
F= FAKTA, luulo ei ole tiedon väärti
G= GUCCI, italialainen
H= HOME, parhaimmillaan koti, pahimmillaan...
I= ILTA, aamua viisaampi, oma aika
J= JUHA, rakas veljeni, maratoonari mm.
K= KIRJA, kiehtova ja tuoksuva
L= LAULU, lied, linnun, sen lauluja laulat kenen leipää syöt
M= METSÄ, mielenmaisema
N= NAINEN, monimuotoinen Otus
O= OMENAPUU, kukista kaunein
P= PAULA, amerikansiskoni rakas
Q= Q2 - toinen kvarttaali, tuloskausi
R= RAKAS, Mies mökillä
S= SINÄ, ennen minua
T= TYÖ, paljon ja mielenkiintoista
U= MIES, joka toi Onnen elämääni
V= VIVALDI, neljä vuodenaikaa
W= WINTERREISE, Schubert, Franz
X= AAKKOSTEN 24. KIRJAIN, kymmenes roomalaisissa numeroissa
Y= YRJÖ, kansakoulun pulpettikaveri, jonka vihreä räkä valui hernesoppalusikkaan. Hyväntahtoinen ressukka.
Z= ZEN, sana zen on japaninkielinen muunnos sanskriitin sanasta "dhyana", meditaatio
Å= ÅLAND, palanen kotimaata, javisst?
Ä= ÄITI, maailman kaunein sana
Ö= OE on saksan kielen umlaut-äännemuutoksen alainen O :)
INSPIRAATIONLÄHDE = TUI
B = BUSINESS, lomanjälkeinen todellisuus
C= CELSIUS, kesän "topten"
D= DANIEL, pomon poika
E= ERILAISUUS, itseisarvo sinänsä, haaste
F= FAKTA, luulo ei ole tiedon väärti
G= GUCCI, italialainen
H= HOME, parhaimmillaan koti, pahimmillaan...
I= ILTA, aamua viisaampi, oma aika
J= JUHA, rakas veljeni, maratoonari mm.
K= KIRJA, kiehtova ja tuoksuva
L= LAULU, lied, linnun, sen lauluja laulat kenen leipää syöt
M= METSÄ, mielenmaisema
N= NAINEN, monimuotoinen Otus
O= OMENAPUU, kukista kaunein
P= PAULA, amerikansiskoni rakas
Q= Q2 - toinen kvarttaali, tuloskausi
R= RAKAS, Mies mökillä
S= SINÄ, ennen minua
T= TYÖ, paljon ja mielenkiintoista
U= MIES, joka toi Onnen elämääni
V= VIVALDI, neljä vuodenaikaa
W= WINTERREISE, Schubert, Franz
X= AAKKOSTEN 24. KIRJAIN, kymmenes roomalaisissa numeroissa
Y= YRJÖ, kansakoulun pulpettikaveri, jonka vihreä räkä valui hernesoppalusikkaan. Hyväntahtoinen ressukka.
Z= ZEN, sana zen on japaninkielinen muunnos sanskriitin sanasta "dhyana", meditaatio
Å= ÅLAND, palanen kotimaata, javisst?
Ä= ÄITI, maailman kaunein sana
Ö= OE on saksan kielen umlaut-äännemuutoksen alainen O :)
INSPIRAATIONLÄHDE = TUI
tiistaina, elokuuta 22, 2006
Musiikkia korvilleni
Rita Mentorin musiikkihaasteeseen ei voi olla vastaamatta, vaikka nämä "listahitit" - kun niitä näyttää olevan niin tiuhaan - lähes läkähdyttävät. Toisaalta muiden tekstejä lukemalla saa oivallisia vinkkejä aiheista. Kiitos Rita!
1. Yksi levy, joka muutti elämäsi
Vaikea rasti. Suuresti kysytty. Ei ole sellaista levyä joka olisi elämäni muuttanut, mutta yksi Mies sitäkin enemmän.
2. Yksi levy, jonka olet kuunnellut useammin kuin kerran?
Tää on helppo; Shostakovitsin Leningrad sinfonia ja Bachin Matteus-passio. Edellisen perusteet löytyvät blogijutustani 21.8. ja jälkimmäinen nivoutuu lapsuuteen, sen pääsiäistraditioihin, kun kiirastorstai vaihtui pitkäperjantaiksi ja sisarukset - kuka missäkin pötköllään - heittäytyivät tämän vahvan, turvallisen tunnelman vietäviksi.
3. Yksi levy, jonka tahtoisit mukaan autiolle saarelle?
Luontoääniä-cd. Kotoisten lintujen laulua, piipitystä, kurinaa, rääkkymistä, solinaa,
vaakkumista, naurua, siritystä, pisp-pisp-pisp-ouiir (lehtokurppa), joutsenten trumpetintöräyksiä, harmaahaikaroiden krääkkymistä ja ehdottomasti härkälinnun röhkintää! Ennen muita mustarastaan huilun luritusta, satakielen läkähdyttäviä variaatioita, puhdaspiirteisten pääskysten sujahduksia, hömötiaisen talvista totisuutta; tsii, tsii, tsii. Trooppisen kauniin kuhankeittäjän säettä kuuntelisin palmun alla mieluusti. Siis linnut ottaisin mukaan autiolle saarelle. Monen muun asian lisäksi. Paradoksi onkin valmis; eihän se sitten enää autio olisi.
4. Yksi levy, joka teki sinusta hupakon?
Kyllä ne on ihan muut asiat kun minusta hupakon ovat tehneet. Musiikki voi hullaannuttaa, mutta että hupakko? No nyt keksin; kesällä joskus vuosia sitten tuli kokeiltua karaoke-laulua kesäpitäjän paikallisessa. Anna mulle tähtitaivas. Kriitikot vaietkoon.
5. Yksi levy, joka sai sinut puhkeamaan kyyneliin?
Monikin. Tunnelmasta, tilanteesta riippuen. Livenä se ikimuistoinen Shostakovitsin 7. sinfonia, joka värisytti muistakin kuin musiikillisista syistä. Musiikkinautinto on monen asian summa.
6. Yksi levy, jonka toivoisit tulleen tallennetuksi?
Tää menee Rita-osastoon. Ehdottomasti New Orlean's Jazz-bändin rumpalistin pitkä soolo Storyvillen livekeikalla vuosien takaa. Doc Houlind orkestereineen, iloisia köpisläisiä veijareita.
7. Yksi levy, josta toivot, ettei sitä olisi koskaan levytetty?
Niinkuin turhaansyntyneitä kirjoja, näitäkin levyjä riittää.
8. Yksi levy, jota kuuntelet paraikaa?
Susan Graham; La Belle Epoque, The Songs of Reynaldo Hahn. Pianossa Roger Vignoles.
Huikean kaunista, pelkistettyä, aitoa, soinnukasta. Rakkaan ystäväni, entisen kollegani tuliainen minulle, kun vietimme "maailmanparannusiltaa" Käpyläntiellä tai Lönnrotinkadulla.
9. Yksi levy, jonka olet aikonut kuunnella?
Risto Laurialan tulkitsema "Bach, Goldberg variations". Puhutteleva.
Olen musiikin suhteen kaikkiruokainen, vaikka hieman ykstotinen listaus tästä tulikin. Suomalaisen kevyen musiikin joukossa on enää harvoin sellaisia simpukoita, joiden sisältä löytyisi helmiä, mutta onneksi kaukosäätimessä on nappula, jolla vastaanottimen voi sulkea. Sama koskee televisiota.
1. Yksi levy, joka muutti elämäsi
Vaikea rasti. Suuresti kysytty. Ei ole sellaista levyä joka olisi elämäni muuttanut, mutta yksi Mies sitäkin enemmän.
2. Yksi levy, jonka olet kuunnellut useammin kuin kerran?
Tää on helppo; Shostakovitsin Leningrad sinfonia ja Bachin Matteus-passio. Edellisen perusteet löytyvät blogijutustani 21.8. ja jälkimmäinen nivoutuu lapsuuteen, sen pääsiäistraditioihin, kun kiirastorstai vaihtui pitkäperjantaiksi ja sisarukset - kuka missäkin pötköllään - heittäytyivät tämän vahvan, turvallisen tunnelman vietäviksi.
3. Yksi levy, jonka tahtoisit mukaan autiolle saarelle?
Luontoääniä-cd. Kotoisten lintujen laulua, piipitystä, kurinaa, rääkkymistä, solinaa,
vaakkumista, naurua, siritystä, pisp-pisp-pisp-ouiir (lehtokurppa), joutsenten trumpetintöräyksiä, harmaahaikaroiden krääkkymistä ja ehdottomasti härkälinnun röhkintää! Ennen muita mustarastaan huilun luritusta, satakielen läkähdyttäviä variaatioita, puhdaspiirteisten pääskysten sujahduksia, hömötiaisen talvista totisuutta; tsii, tsii, tsii. Trooppisen kauniin kuhankeittäjän säettä kuuntelisin palmun alla mieluusti. Siis linnut ottaisin mukaan autiolle saarelle. Monen muun asian lisäksi. Paradoksi onkin valmis; eihän se sitten enää autio olisi.
4. Yksi levy, joka teki sinusta hupakon?
Kyllä ne on ihan muut asiat kun minusta hupakon ovat tehneet. Musiikki voi hullaannuttaa, mutta että hupakko? No nyt keksin; kesällä joskus vuosia sitten tuli kokeiltua karaoke-laulua kesäpitäjän paikallisessa. Anna mulle tähtitaivas. Kriitikot vaietkoon.
5. Yksi levy, joka sai sinut puhkeamaan kyyneliin?
Monikin. Tunnelmasta, tilanteesta riippuen. Livenä se ikimuistoinen Shostakovitsin 7. sinfonia, joka värisytti muistakin kuin musiikillisista syistä. Musiikkinautinto on monen asian summa.
6. Yksi levy, jonka toivoisit tulleen tallennetuksi?
Tää menee Rita-osastoon. Ehdottomasti New Orlean's Jazz-bändin rumpalistin pitkä soolo Storyvillen livekeikalla vuosien takaa. Doc Houlind orkestereineen, iloisia köpisläisiä veijareita.
7. Yksi levy, josta toivot, ettei sitä olisi koskaan levytetty?
Niinkuin turhaansyntyneitä kirjoja, näitäkin levyjä riittää.
8. Yksi levy, jota kuuntelet paraikaa?
Susan Graham; La Belle Epoque, The Songs of Reynaldo Hahn. Pianossa Roger Vignoles.
Huikean kaunista, pelkistettyä, aitoa, soinnukasta. Rakkaan ystäväni, entisen kollegani tuliainen minulle, kun vietimme "maailmanparannusiltaa" Käpyläntiellä tai Lönnrotinkadulla.
9. Yksi levy, jonka olet aikonut kuunnella?
Risto Laurialan tulkitsema "Bach, Goldberg variations". Puhutteleva.
Olen musiikin suhteen kaikkiruokainen, vaikka hieman ykstotinen listaus tästä tulikin. Suomalaisen kevyen musiikin joukossa on enää harvoin sellaisia simpukoita, joiden sisältä löytyisi helmiä, mutta onneksi kaukosäätimessä on nappula, jolla vastaanottimen voi sulkea. Sama koskee televisiota.
Jean Francois Regnard
Eilisillan S-kirjaimet, oikeastaan kohta 9. Sukulaiset, innosti etsimään googlesta lisätietoa tekstilähteistä ja kirjoittajasta Jean Francois Regnardista, joka on kuvannut v. 1681 kirjoittamassaan matkakertomuksessa eräästä kaukaisesta sukulaisestani Peter Persson Serviosta.
"Ensimmäiset matkakirjat
Jäänylitys
Varhaisimmat tiedot matkanteosta Suomessa ovat 1500 - luvulta. Matkanteko oli niin vaivalloista, ettei sitä tehty huvin vuoksi. Matkailijat olivat diplomaatteja tai lähettiläitä, hallintovirkamiehiä ja sotilaita, piispoja ja kirkkoherroja. Ylioppilaat matkustivat kouluihin tai opiskelemaan kaukaisiin maihin, ja sotilaat vaelsivat teitä pitkin alituisesti käytäviin sotiin.
Yleensä asukkaat pakenivat kun näkivät muukalaisia, eivätkä halunneet olla missään tekemisissä matkustavien kanssa. Jokainen matkalainen tiesi lisäkuormitusta talonpojille, sillä usein he ottivat väkipakolla ruokaa itselleen ja hevosilleen. Matkakirjoista välittyy ihmettely outoja tapoja, kieltä ja ihmisiä kohtaan.
Olaus Magnuksen Pohjoisten kansojen historiassa kerrottiin, että Suomessa asui kansa, jolla oli oma kieli ja omanlainen kulttuurinsa. Saman tekijän Carta Marinassa Suomella on lähes luontevat ääriviivat. Kuvaus elämästä ja oudoista tavoista on edelleen hyvin mielenkiintoinen. Kirja löytyy useimmista kirjastoista.
Monet tämän ajan matkakirjoista eivät perustu omaan havaintoon, vaan toisten matkamiesten kertomuksiin. Johannes Schefferuksen ja Jean Francois Regnardin Lapinkuvaukset olivat eloisia. Niiden perusteella kuitenkin levisi se harhaluulo, että Suomi on sama kuin Lappi ja että kaikki suomalaiset ovat lappalaisia. Regnard matkusti vapaasta tahdostaan ja oli siis ensimmäinen tunnettu turisti."
****************************************
"Begagnade böcker Inlagd 2005-06-14 13:12
Regnard, Jean-Francois.
Resa i Lappland.
Översatt och kommenterad av Paul-Erik Öhman. Söderströms. Helsingfors 1946. 222 s. + 1 utvikbar karta. Illustrationer. Sid 195- med liten fuktfläck i nedre marginalen. Lätt fläckat och något nött omslag. Namnteckning.
80 kr Säljare: Antikvariat SAMLAREN, SKILLINGE
Sök vidare på säljarens egen sida Säljvillkor Beställ
Resor. lapponica"
****************************************
« Regnard atteint la grande comédie avec le Joueur (1696), puis viennent Le Distrait (1697), Les Folies amoureuses (1704) et surtout Le Légataire universel (1708) – son chef-d'œuvre – qui se détachent d'une abondante production. Regnard, en outre, a laissé des relations de ses voyages : Voyage en Normandie (en prose et en vers), Voyage à Chaumont, Voyage de Flandre et de Hollande, Voyages de Laponie, de Pologne, d'Allemagne, de Danemark, de Suède. En 1731 paraît son roman posthume La Provençale, où il romance l'histoire de sa captivité chez les Barbaresques. » (Encyclopédie Hachette)
***************************************
Mielenkiintoista.
"Ensimmäiset matkakirjat
Jäänylitys
Varhaisimmat tiedot matkanteosta Suomessa ovat 1500 - luvulta. Matkanteko oli niin vaivalloista, ettei sitä tehty huvin vuoksi. Matkailijat olivat diplomaatteja tai lähettiläitä, hallintovirkamiehiä ja sotilaita, piispoja ja kirkkoherroja. Ylioppilaat matkustivat kouluihin tai opiskelemaan kaukaisiin maihin, ja sotilaat vaelsivat teitä pitkin alituisesti käytäviin sotiin.
Yleensä asukkaat pakenivat kun näkivät muukalaisia, eivätkä halunneet olla missään tekemisissä matkustavien kanssa. Jokainen matkalainen tiesi lisäkuormitusta talonpojille, sillä usein he ottivat väkipakolla ruokaa itselleen ja hevosilleen. Matkakirjoista välittyy ihmettely outoja tapoja, kieltä ja ihmisiä kohtaan.
Olaus Magnuksen Pohjoisten kansojen historiassa kerrottiin, että Suomessa asui kansa, jolla oli oma kieli ja omanlainen kulttuurinsa. Saman tekijän Carta Marinassa Suomella on lähes luontevat ääriviivat. Kuvaus elämästä ja oudoista tavoista on edelleen hyvin mielenkiintoinen. Kirja löytyy useimmista kirjastoista.
Monet tämän ajan matkakirjoista eivät perustu omaan havaintoon, vaan toisten matkamiesten kertomuksiin. Johannes Schefferuksen ja Jean Francois Regnardin Lapinkuvaukset olivat eloisia. Niiden perusteella kuitenkin levisi se harhaluulo, että Suomi on sama kuin Lappi ja että kaikki suomalaiset ovat lappalaisia. Regnard matkusti vapaasta tahdostaan ja oli siis ensimmäinen tunnettu turisti."
****************************************
"Begagnade böcker Inlagd 2005-06-14 13:12
Regnard, Jean-Francois.
Resa i Lappland.
Översatt och kommenterad av Paul-Erik Öhman. Söderströms. Helsingfors 1946. 222 s. + 1 utvikbar karta. Illustrationer. Sid 195- med liten fuktfläck i nedre marginalen. Lätt fläckat och något nött omslag. Namnteckning.
80 kr Säljare: Antikvariat SAMLAREN, SKILLINGE
Sök vidare på säljarens egen sida Säljvillkor Beställ
Resor. lapponica"
****************************************
« Regnard atteint la grande comédie avec le Joueur (1696), puis viennent Le Distrait (1697), Les Folies amoureuses (1704) et surtout Le Légataire universel (1708) – son chef-d'œuvre – qui se détachent d'une abondante production. Regnard, en outre, a laissé des relations de ses voyages : Voyage en Normandie (en prose et en vers), Voyage à Chaumont, Voyage de Flandre et de Hollande, Voyages de Laponie, de Pologne, d'Allemagne, de Danemark, de Suède. En 1731 paraît son roman posthume La Provençale, où il romance l'histoire de sa captivité chez les Barbaresques. » (Encyclopédie Hachette)
***************************************
Mielenkiintoista.
maanantaina, elokuuta 21, 2006
S
Liisalta sain kirjaimen S. Kiitos! Hieman temppuili tämä bloggeri ja hävitti osan kirjoituksesta, mutta tässäpä Ässäni jälleen.
1. Sinä
Rakas vierelläkulkija, vastaiseni. Sinä on persoonapronomineistä toisena, mutta minulle sinä on aina ennen minää.
2. Silmät
Merkitykselliset kohtaamisissa. Lapsen silmät, viattomat ja luottavaiset.
3. Suomi
Äidinkieli, rikas ja rakas murteineen kaikkineen. Kotimaani onpi Suomi...
4. Shostakovits
Säveltäjämestari, jonka musiikki on antanut paljon voimia eri elämänvaiheissa. Sykähdyttävin ja unohtumattomin musiikkielämys vuodelta 1991 Finlandiatalon konsertissa, jossa Dmitrin poika Maksim johti isänsä säveltämän "Leningrad sinfonian". Tunnelmaa on vaikea sanoin kuvata. Samoihin aikoihin oli Neuvostoliitto hajonnut ja entisen kotimaansa epävakaasta tilanteesta johtuen Maksim S. oli melkein perunut tulonsa tähän konserttiin. Ajankohta oli dramaattinen, mikä lisäsi tulkinnan intensiteettiä niin, että täpötäysi sali räjähti aplodeihin, tömistelyihin osoittamaan kiitollisuuttaan tunnin kestäneen musiikkinautinnon jälkeen. Tämä 7. sinfonia lävisti minut lähtemättömästi.
5. Sade
Kuuman kesän kuuma puheenaihe. Siitä puhe mistä puute.
Sade on kaunis sana, etunimenäkin käytetty. Sade tuo vehreyden ja sateenjälkeisen tuoksun.
6. Sininen
Mökkirannan sininen hämärä kahden pimeän välissä. Viikonpäivilläkin on värit. Tiistai on sininen. Fazerin Sininen legenda. Taivas, sinisenä huoleton.
7. Silja
Toinen kahdesta tyttärestäni. Rakas kuin mikä. Oman tarinansa aihe.
8. Sairaus
Pysäyttää. Avaa uusia ikkunoita elämään. Auttaa ymmärtämään hetken merkityksen. Ei ole eilistä, ei huomista. Vain tämä hetki elettäväksi. Keväästä lähtien tässä lähellä.
9. Sukulaiset
Monenkirjava joukko sirkustaiteilijoista rovasteihin, kirjailijoista taidemaalareihin, talonpojista kylänmiehiin. Isä Yllästunturin kupeesta, äiti kauniista Karjalasta.
Isä tutki sukua ja löysi juuria Belgian Liegestä, vallonien mailta, josta 1618 alkaen siirtyi kaivostyöläisiä kuningas Kustaa II Aadolfin kutsumana Ruotsin Vaskivuoreen (nyk. Svappavaaraan). Nämä kaivosammattilaiset toivat länsinaapuriimme teräksenvalmistusmenetelmän, jossa raakarauta mellotettiin puolisulana ahjossa. Puhuttiin vallonimellotuksesta = teräksen ja meltoraudan valmistusmenetelmästä.
Kaukainen sukulaismies oli nimeltään Peter Persson Servio, joka asettui pohjois-Ruotsiin 1655. Hänestä ranskalainen kirjailija Jean Francois Regnard mainitsee v. 1681 matkamuistelmissaan "Voyage de Laponie", jonka on ruotsintanut Paul-Erik Öhman Tukholmassa v. 1946.
Kirjassa mainitaan Peter Serviosta:
"Me ihastuimme suuresti, kun saimme tullessamme kuulla, että sillä seudulla oli eräs ranskalainen. Te näette, hyvät herrat, ettei ole ainoatakaan paikkaa, jonne ranskalaiset eivät ole löytäneet tietä. Sitten hän työskenteli 30 vuotta kaivoksessa ja totisesti hän näytti enemmän villi-ihmiseltä kuin tavalliselta ihmiseltä. Hän auttoi meitä monessa asiassa, vaikka hän oli unohtanut kielensä melkein kokonaan. Hän vakuutti meille, että sinä aikana, jonka hän oli ollut sillä seudulla, ei ollut koskaan nähnyt yhtäkään ranskalaista eikä tavannut lähempää naapuria kuin italialaisen, joka n. 14 vuotta sitten matkusti ohi ja josta ei koskaan myöhemminkään ole kuultu puhuttavan. (Luultavasti Francesco Negri, joka 1663 kävi Vaskivuorella = Svappavaaralla). Me yritimme saada selville miehen tietoja hänen äidinkielellään edes murusen ja saimme tietää häneltä monia asioita, joita meidän olisi ollut vaikea selvittää joltakin toiselta kuin ranskalaiselta".
Mielenkiintoinen sattuma, että nuorempi tyttäreni oli vaihto-oppilaana kaukaisilla juurillaan, Belgian Liegessä. Kiitos edesmenneelle isälleni sukuhistoriasta!
10. Suudelma
Ihanasti koskettava läheisyyden viesti. Suulla ja tekstiviestissä.
1. Sinä
Rakas vierelläkulkija, vastaiseni. Sinä on persoonapronomineistä toisena, mutta minulle sinä on aina ennen minää.
2. Silmät
Merkitykselliset kohtaamisissa. Lapsen silmät, viattomat ja luottavaiset.
3. Suomi
Äidinkieli, rikas ja rakas murteineen kaikkineen. Kotimaani onpi Suomi...
4. Shostakovits
Säveltäjämestari, jonka musiikki on antanut paljon voimia eri elämänvaiheissa. Sykähdyttävin ja unohtumattomin musiikkielämys vuodelta 1991 Finlandiatalon konsertissa, jossa Dmitrin poika Maksim johti isänsä säveltämän "Leningrad sinfonian". Tunnelmaa on vaikea sanoin kuvata. Samoihin aikoihin oli Neuvostoliitto hajonnut ja entisen kotimaansa epävakaasta tilanteesta johtuen Maksim S. oli melkein perunut tulonsa tähän konserttiin. Ajankohta oli dramaattinen, mikä lisäsi tulkinnan intensiteettiä niin, että täpötäysi sali räjähti aplodeihin, tömistelyihin osoittamaan kiitollisuuttaan tunnin kestäneen musiikkinautinnon jälkeen. Tämä 7. sinfonia lävisti minut lähtemättömästi.
5. Sade
Kuuman kesän kuuma puheenaihe. Siitä puhe mistä puute.
Sade on kaunis sana, etunimenäkin käytetty. Sade tuo vehreyden ja sateenjälkeisen tuoksun.
6. Sininen
Mökkirannan sininen hämärä kahden pimeän välissä. Viikonpäivilläkin on värit. Tiistai on sininen. Fazerin Sininen legenda. Taivas, sinisenä huoleton.
7. Silja
Toinen kahdesta tyttärestäni. Rakas kuin mikä. Oman tarinansa aihe.
8. Sairaus
Pysäyttää. Avaa uusia ikkunoita elämään. Auttaa ymmärtämään hetken merkityksen. Ei ole eilistä, ei huomista. Vain tämä hetki elettäväksi. Keväästä lähtien tässä lähellä.
9. Sukulaiset
Monenkirjava joukko sirkustaiteilijoista rovasteihin, kirjailijoista taidemaalareihin, talonpojista kylänmiehiin. Isä Yllästunturin kupeesta, äiti kauniista Karjalasta.
Isä tutki sukua ja löysi juuria Belgian Liegestä, vallonien mailta, josta 1618 alkaen siirtyi kaivostyöläisiä kuningas Kustaa II Aadolfin kutsumana Ruotsin Vaskivuoreen (nyk. Svappavaaraan). Nämä kaivosammattilaiset toivat länsinaapuriimme teräksenvalmistusmenetelmän, jossa raakarauta mellotettiin puolisulana ahjossa. Puhuttiin vallonimellotuksesta = teräksen ja meltoraudan valmistusmenetelmästä.
Kaukainen sukulaismies oli nimeltään Peter Persson Servio, joka asettui pohjois-Ruotsiin 1655. Hänestä ranskalainen kirjailija Jean Francois Regnard mainitsee v. 1681 matkamuistelmissaan "Voyage de Laponie", jonka on ruotsintanut Paul-Erik Öhman Tukholmassa v. 1946.
Kirjassa mainitaan Peter Serviosta:
"Me ihastuimme suuresti, kun saimme tullessamme kuulla, että sillä seudulla oli eräs ranskalainen. Te näette, hyvät herrat, ettei ole ainoatakaan paikkaa, jonne ranskalaiset eivät ole löytäneet tietä. Sitten hän työskenteli 30 vuotta kaivoksessa ja totisesti hän näytti enemmän villi-ihmiseltä kuin tavalliselta ihmiseltä. Hän auttoi meitä monessa asiassa, vaikka hän oli unohtanut kielensä melkein kokonaan. Hän vakuutti meille, että sinä aikana, jonka hän oli ollut sillä seudulla, ei ollut koskaan nähnyt yhtäkään ranskalaista eikä tavannut lähempää naapuria kuin italialaisen, joka n. 14 vuotta sitten matkusti ohi ja josta ei koskaan myöhemminkään ole kuultu puhuttavan. (Luultavasti Francesco Negri, joka 1663 kävi Vaskivuorella = Svappavaaralla). Me yritimme saada selville miehen tietoja hänen äidinkielellään edes murusen ja saimme tietää häneltä monia asioita, joita meidän olisi ollut vaikea selvittää joltakin toiselta kuin ranskalaiselta".
Mielenkiintoinen sattuma, että nuorempi tyttäreni oli vaihto-oppilaana kaukaisilla juurillaan, Belgian Liegessä. Kiitos edesmenneelle isälleni sukuhistoriasta!
10. Suudelma
Ihanasti koskettava läheisyyden viesti. Suulla ja tekstiviestissä.
Comsii comsaa
Useimmat kirjat tulevat aivan selviksi muutamia rivejä lukemalla ja kuvia katselemalla - loppu on liitetty paperin täytteeksi.
René Descartes 1619
René Descartes 1619
sunnuntai, elokuuta 20, 2006
Takaa-ajo
yö mennyt on
pimeä ja lämmin elokuun
aamun valo usvaa hätistää
tuvan ikkunasta katson näytelmää
vuorosanat maisemasta luen
auringolle kuiskaukseni puen
rannan apilikko on jo kosteaa
syksy lahdenpoukamasta kurkistaa
pimeä ja lämmin elokuun
aamun valo usvaa hätistää
tuvan ikkunasta katson näytelmää
vuorosanat maisemasta luen
auringolle kuiskaukseni puen
rannan apilikko on jo kosteaa
syksy lahdenpoukamasta kurkistaa
Cogito ergo sum
Mökki on siitä ihmeellinen paikka, että aika pysähtyy samaan aikaan kuin auton moottori. Kuuntelet hiljaisuutta. Kysymättä tiedät, niinkuin Descartes, että olet olemassa.
Cogito ergo sum - ajattelen, olen siis olemassa.
Tyyneen järvenpintaan jättää jäljen vain hiljaa lipuva joutsenperhe; isä, äiti ja kaksi harmaasulkaista lasta. Viiltävä kuikan huuto "kuiiik" halkoo peilityynen järvenselän.
Yöllä, klo 2.35 herään laukauksiin. Yksi lähellä, kolme-neljä kauempana. Vie hetken ennen kuin tajuan, että sorsastus on alkanut klo 00.00. Sytytän pihavalot ja kävelen pihanperille, uuteen ihanaan ulkohuussiin. Joutsenet kaakattavat pimeässä yössä. Yritän tähyillä järvelle, mutta en näe mitään. Ihmettelen miten metsästäjät tietävät, näkevät, mitä ampuvat.
Aamukahvipöydässä sanon Miehelle, että täytyy katsella montako isää tai äitiä sorsalapset ovat menettäneet. Jos on luonto raadollinen, niin on ihminenkin.
En kestä ajatusta isokoskelon tai tavin tai punasotkan yöllisestä kuolemasta. Juuri kun ovat opettamassa lapsiaan lentoon. Miten muka lennossa erottaisi kuka on yöllisellä matkallaan?
*********
Ostin kaksi kirjaa kauppareissulla. Sain paljon enemmän. Wistawa Szymborskan Hetki, ja Sirkka-Liisa Kivelän "Vuoroin minussa vanhuus, nuoruus", suomalaisia runoja vanhemisesta siivittivät aamuhetkeä ja junamatkaa tänään. Kirjakauppias sanoi huomioineensa Kivelän ajatukset, mutta kertoi, että ei ole vielä aikaa näille ajatuksille. Sanoin ostavani kirjan vanhuuden varalle, vaikka tiesin syyhyäväni sen sisällölle samantien. Upeita runoja suomalaisilta runoilijoilta. Niinkuin tämäkin:
"Puut vapisevat,
kun vanha mies veisaa
virttä huoneessaan
yksin.
Ovi on auki.
Hänen veneensä odottaa rannalla,
lokit, saattajat,
kivillä valvovat."
Niilo Rauhala 1989
Olikohan tämä mies Holman Hannes, isokourainen kalastaja pohjoisesta syntymäpitäjästä?
Arvostan paikallisia olosuhteita ja erityisesti kirjakauppaa, joka on kymmenen kilometrin päässä mökkipihasta. Olen kannatuksen vuoksi ostellut silloin tällöin kirjoja mökkipitäjän kirjakaupasta, mutta ei sekään auta. Omistajanainen sanoi lopettavansa. "Ei kannata, kesämyynti ei riitä... kunta lopetti koulukirjojen keskitetyn tilaamisen täältä..." Surullista. Kirjakauppa pienessä kylässä on enemmän kuin Akateeminen Helsingissä tai Espoon Tapiolassa. Se on loton, ässäarpojen ja paikallisten kulttuuritapahtumien mainospaikka. Veikkauksen raha-arvontoihin voi osallistua apteekin viereen tulleessa R-kioskissa. Kirjakauppa jää kakkoseksi. Miten surullista.
Cogito ergo sum - ajattelen, olen siis olemassa.
Tyyneen järvenpintaan jättää jäljen vain hiljaa lipuva joutsenperhe; isä, äiti ja kaksi harmaasulkaista lasta. Viiltävä kuikan huuto "kuiiik" halkoo peilityynen järvenselän.
Yöllä, klo 2.35 herään laukauksiin. Yksi lähellä, kolme-neljä kauempana. Vie hetken ennen kuin tajuan, että sorsastus on alkanut klo 00.00. Sytytän pihavalot ja kävelen pihanperille, uuteen ihanaan ulkohuussiin. Joutsenet kaakattavat pimeässä yössä. Yritän tähyillä järvelle, mutta en näe mitään. Ihmettelen miten metsästäjät tietävät, näkevät, mitä ampuvat.
Aamukahvipöydässä sanon Miehelle, että täytyy katsella montako isää tai äitiä sorsalapset ovat menettäneet. Jos on luonto raadollinen, niin on ihminenkin.
En kestä ajatusta isokoskelon tai tavin tai punasotkan yöllisestä kuolemasta. Juuri kun ovat opettamassa lapsiaan lentoon. Miten muka lennossa erottaisi kuka on yöllisellä matkallaan?
*********
Ostin kaksi kirjaa kauppareissulla. Sain paljon enemmän. Wistawa Szymborskan Hetki, ja Sirkka-Liisa Kivelän "Vuoroin minussa vanhuus, nuoruus", suomalaisia runoja vanhemisesta siivittivät aamuhetkeä ja junamatkaa tänään. Kirjakauppias sanoi huomioineensa Kivelän ajatukset, mutta kertoi, että ei ole vielä aikaa näille ajatuksille. Sanoin ostavani kirjan vanhuuden varalle, vaikka tiesin syyhyäväni sen sisällölle samantien. Upeita runoja suomalaisilta runoilijoilta. Niinkuin tämäkin:
"Puut vapisevat,
kun vanha mies veisaa
virttä huoneessaan
yksin.
Ovi on auki.
Hänen veneensä odottaa rannalla,
lokit, saattajat,
kivillä valvovat."
Niilo Rauhala 1989
Olikohan tämä mies Holman Hannes, isokourainen kalastaja pohjoisesta syntymäpitäjästä?
Arvostan paikallisia olosuhteita ja erityisesti kirjakauppaa, joka on kymmenen kilometrin päässä mökkipihasta. Olen kannatuksen vuoksi ostellut silloin tällöin kirjoja mökkipitäjän kirjakaupasta, mutta ei sekään auta. Omistajanainen sanoi lopettavansa. "Ei kannata, kesämyynti ei riitä... kunta lopetti koulukirjojen keskitetyn tilaamisen täältä..." Surullista. Kirjakauppa pienessä kylässä on enemmän kuin Akateeminen Helsingissä tai Espoon Tapiolassa. Se on loton, ässäarpojen ja paikallisten kulttuuritapahtumien mainospaikka. Veikkauksen raha-arvontoihin voi osallistua apteekin viereen tulleessa R-kioskissa. Kirjakauppa jää kakkoseksi. Miten surullista.
Runotorstai
"Minä tulen tuhansien murheellisten laulujen maasta. Olen maailman onnellisin mies.
Olen niin onnellinen että melkein uskon räjähtäväni kappaleiksi. Kun nousen ylös aamuisin, tunnen itseni niin onnelliseksi etten tiedä selviänkö päivän loppuun asti.
Ja kun menen sänkyyn iltaisin, olen niin onnellinen etten saa nukutuksi. Koko yön makaan sängyssä ja vääntelehdin onnesta."
(Frode Grytten: Laulu linjalta 69, klo 06:47, s. 61. Kokoelmasta Popmusiikkia. Suomentanut Jarkko Laine. Johnny Kniga 2004.)
Runotorstai on edennyt sunnuntaihin.
Onnellinen Mies, rannalla, yhden niistä tuhansista järvistä.
Aamun muisto.
Pulahdus utuiseen järveen, lämpimän vuoteen tuoksu, lakanoiden painauma käsivarsissa.
Mies yksin
mutta ei yksinäisenä.
Lähdön hetkellä lähtemättömästi.
Tässä hetkessä autuaassa.
Matkani jälkeen kaukana, lähellä
onni yksinkertainen.
Olen niin onnellinen että melkein uskon räjähtäväni kappaleiksi. Kun nousen ylös aamuisin, tunnen itseni niin onnelliseksi etten tiedä selviänkö päivän loppuun asti.
Ja kun menen sänkyyn iltaisin, olen niin onnellinen etten saa nukutuksi. Koko yön makaan sängyssä ja vääntelehdin onnesta."
(Frode Grytten: Laulu linjalta 69, klo 06:47, s. 61. Kokoelmasta Popmusiikkia. Suomentanut Jarkko Laine. Johnny Kniga 2004.)
Runotorstai on edennyt sunnuntaihin.
Onnellinen Mies, rannalla, yhden niistä tuhansista järvistä.
Aamun muisto.
Pulahdus utuiseen järveen, lämpimän vuoteen tuoksu, lakanoiden painauma käsivarsissa.
Mies yksin
mutta ei yksinäisenä.
Lähdön hetkellä lähtemättömästi.
Tässä hetkessä autuaassa.
Matkani jälkeen kaukana, lähellä
onni yksinkertainen.
Jatkuu huomenna....
Palasin mökiltä tänään ja ensimmäiseksi ryntäsin parvekkeelle katsomaan miten "viherkasvikylpylävieraani" jakselevat. Perjantai-aamuna laitoin vedet piripintaan, varmistin villalankakastelu-metodin. Hyvin oli toiminut jälleen: kärsimyskukka on yhden kukan verran avautuneena, kaksi kukkaa sulkeutuneena. Kuudestatoista nupusta on kuusi kukkinut. Kliivia tekee uutta lehteä, onnenbambu huiskuttaa latvaansa iloisena.
Sanotaan, että Elämän pieniä iloja. Olen toista mieltä.
Kaikki paitsi kukkiminen on turhaa.
Terveisiä Mårtensonille.
Sanotaan, että Elämän pieniä iloja. Olen toista mieltä.
Kaikki paitsi kukkiminen on turhaa.
Terveisiä Mårtensonille.
Luontoa helmassa
Perjantaina Hesasta Hämeenlinnaan tunti ja viisi minuuttia. Nopea silmäys lehtiin. Asemalla ei ovi auennut. Juoksimme - iso porukka - vaunun läpi toiseen päähän, että ehtisimme ulkoutua junasta. Ehdimme.
Mies, rakkaani, sanoi, että olemme täällä taas hetken päästä, asteltuamme alikulun kautta portaikkoja laiturille. En noteerannut sanomaa vasta kuin tänään, joka tuli äkisti, yllättäin.
Juuri kun olin deletoinut viime viikon työasiat mielestäni, istahdin taas autoon, joka vääjäämättä, mitään kyselemättä ajoi Hml:n rautatieasemalle. Oli lähdön hetki.
Kaipasin Miestä jo kymppitiellä, vaikka hän istui vieressäni niin, että saatoin laittaa lämpimän kämmeneni polvelleen, viestiksi rakkaudesta jota tunnen. Enemmästä en välitä. Tämä Mies on minulle Tärkein ja Rakkain.
Harmoniaa perjantai-illasta sunnuntai-iltapäivään.
Nyt taas änkytämme tulevan viikon - eikä minkä tahansa viikon: Mies menee sairaalaan jälki/lopputarkastukseen torstaina. Tämänhetken lopullinen tuomio saadaan perjantaina, 25.8. Toukokuisen operaation jälkeinen todellisuus.
Elämä tässä ja nyt. Rakas ja täyteläinen.
Mies, rakkaani, sanoi, että olemme täällä taas hetken päästä, asteltuamme alikulun kautta portaikkoja laiturille. En noteerannut sanomaa vasta kuin tänään, joka tuli äkisti, yllättäin.
Juuri kun olin deletoinut viime viikon työasiat mielestäni, istahdin taas autoon, joka vääjäämättä, mitään kyselemättä ajoi Hml:n rautatieasemalle. Oli lähdön hetki.
Kaipasin Miestä jo kymppitiellä, vaikka hän istui vieressäni niin, että saatoin laittaa lämpimän kämmeneni polvelleen, viestiksi rakkaudesta jota tunnen. Enemmästä en välitä. Tämä Mies on minulle Tärkein ja Rakkain.
Harmoniaa perjantai-illasta sunnuntai-iltapäivään.
Nyt taas änkytämme tulevan viikon - eikä minkä tahansa viikon: Mies menee sairaalaan jälki/lopputarkastukseen torstaina. Tämänhetken lopullinen tuomio saadaan perjantaina, 25.8. Toukokuisen operaation jälkeinen todellisuus.
Elämä tässä ja nyt. Rakas ja täyteläinen.
torstaina, elokuuta 17, 2006
Sea joy
Amerikansiskoni lähetti minulle syntymäpäivälahjaksi kirjan 2002. Olen lukenut sitä usein: "The Best Loved Poems of Jacqueline Kennedy Onassis. Selected and introduced by Caroline Kennedy." JKO loved literature, especially poetry. "Once You can express yourself", she wrote, "You can tell the world what You want from it"... Now, Caroline Kennedy shares her mother's favorite poems and the words behind her strong belief in the power of literature. The poems presented span the centuries and include works by such renowned authors as Langston Hughes, William Shakespeare, Homer, W.B.Yeats, Emily Dickinson, E.E. Cummings, and Robert Frost.......This book offers an intimate view of Jacqueline Kennedy Onassis' world, and a poignant glimpse into her heart."
Jacqueline Bouvier:
"When I go down by the sandy shore
I can think of nothing I want more
Than to live by the booming blue sea
As the seagulls flutter round about me
I can run about - when the tide is out
With the wind and the sand and the sea all about
And the seagulls are swirling and diving for fish
Oh - to live by the sea is my only wish."
1939
Jacqueline Bouvier:
"When I go down by the sandy shore
I can think of nothing I want more
Than to live by the booming blue sea
As the seagulls flutter round about me
I can run about - when the tide is out
With the wind and the sand and the sea all about
And the seagulls are swirling and diving for fish
Oh - to live by the sea is my only wish."
1939
Kolmetoista nuppua, yksi sulkeutunut, kaksi levällään
Kaksi passifloraa levällään. Yksi uusi, toinen sulkeutuu ensi yönä. Kolmas auennut tänään. Seuraan kuin jatkokertomusta tämän rakkaasti hoidetun kukan elämää.
keskiviikkona, elokuuta 16, 2006
Rakkautta
sitä se on itseään
rakkautta
arjessa välittämistä
tilan antamista
erilaisuuden arvostamista
huumorintajua
ikävä
miestä ikävä
rakkautta
arjessa välittämistä
tilan antamista
erilaisuuden arvostamista
huumorintajua
ikävä
miestä ikävä
Kategoria: Jotain ihan muuta
* Nimesi (2. nimesi ja lähimmän naapurisi sukunimi)
Liisa Koivula.
* Asuinpaikkasi (kaupunki, jossa viimeksi kävit junalla)
Hämeenlinna
* Ikäsi (lisää oikeaan ikääsi lohjenneiden sormikynsiesi lukumäärä)
51
* Ammattisi (naiskäyttäjä kirjoittaa äitinsä ammatin, mieskäyttäjä isänsä)
Lastentarhanopettaja.
* Harrastuksesi (harrastukset, joita et ikinä voisi harrastaa/sietää)
Metsästys.
* Lapsiesi lukumäärä (montako hiusta lähtee päästäsi, kun vedät)
Kaksi.
* Hiustenvärisi (tämän hetkinen paidanväri)
Musta.
* Silmienvärisi (tämän hetkinen housujen väri)
Valkoinen.
* Musiikkimakusi (genre, jota et siedä)
Makua on. Monenlaista.
* Lempiartistisi (tyyppi, kenen biisin kuuntelit viimeksi)
Sarah Brightman.
* Itseäsi parhaiten kuvaava adjektiivi (se adjektiivi, mikä lukee ensimmäisenä, kun kirjoitat googleen 2. nimesi ja "adjektiivi")
Eettinen.
Että sellainen sivupersoona. :) Tosikot älköön vaivautuko.
Liisa Koivula.
* Asuinpaikkasi (kaupunki, jossa viimeksi kävit junalla)
Hämeenlinna
* Ikäsi (lisää oikeaan ikääsi lohjenneiden sormikynsiesi lukumäärä)
51
* Ammattisi (naiskäyttäjä kirjoittaa äitinsä ammatin, mieskäyttäjä isänsä)
Lastentarhanopettaja.
* Harrastuksesi (harrastukset, joita et ikinä voisi harrastaa/sietää)
Metsästys.
* Lapsiesi lukumäärä (montako hiusta lähtee päästäsi, kun vedät)
Kaksi.
* Hiustenvärisi (tämän hetkinen paidanväri)
Musta.
* Silmienvärisi (tämän hetkinen housujen väri)
Valkoinen.
* Musiikkimakusi (genre, jota et siedä)
Makua on. Monenlaista.
* Lempiartistisi (tyyppi, kenen biisin kuuntelit viimeksi)
Sarah Brightman.
* Itseäsi parhaiten kuvaava adjektiivi (se adjektiivi, mikä lukee ensimmäisenä, kun kirjoitat googleen 2. nimesi ja "adjektiivi")
Eettinen.
Että sellainen sivupersoona. :) Tosikot älköön vaivautuko.
Passiflora hehkeänä
Neljätoista nuppua enää, mutta kaksi ihanasti levällään.
Nimi ei miestä pahenna, sanotaan. Kärsimyskukkakin on varsinainen nautiskelija.
Kaksi kukkaa auki ja lisää tulossa.
Odotan.
Nimi ei miestä pahenna, sanotaan. Kärsimyskukkakin on varsinainen nautiskelija.
Kaksi kukkaa auki ja lisää tulossa.
Odotan.
Kaivo
Kaivonpaikka on katsottu, vitsalla väännelty.
Onko siinä taikaa tai ei, kokeilin elämäni ensimmäisen kerran vesisuonenhakua koivunvarvulla.
Ihme ja kumma; vitsa vääntyi maata kohti ja veto oli niin voimakas, että varpu kiertyi kämmenissä.
No, osaava kaivontekijä katsoo sopivan paikan muillakin kriteereillä, uskoisin.
Kaivo on kaivettu. Tänään. Mökillä.
Sepelikasat ja jättimäiset kaivonrenkaat (600kg per rengas) ovat päässeet maan uumeniin.
Mies kertoi, että piha on kuin pommin jäljiltä. Kaivinkone on möyrinyt myös ojan sähköjohdoille vesipumppua varten mökin keittiöön. Mies - kaukaa viisas - on merkannut rakentaessaan - melkein kymmenen vuotta sitten - keittiönlattian lankun, jonka kohdalta vesihana voidaan asentaa. Rakastan tätä taivaallista timpuriani.
Sanoi, että vesi pulppuaa jo. Ja näyttää kirkastuvan möyrimisen jäljiltä. Toivoa on niinkuin huomisessa torstaissa.
Sattui vain hieman huono päivä kaivonteolle, kun huomenna on keväällisen operaation jälkitarkastusta varten varjoainekuvaus. Tämän päivän syömiset on rajoitettu yhteen kananmunaan, mustaan kahviin ja veteen.
Työmiehen päivä on ollut raskas. Olo hutera kun ei ole voinut syödä. Huomiseen puoleenpäivään on jaksettava.
Olen ollut huolissani koko päivän. Toppuutellut Miestä huilaamaan. Kannustanut jaksamaan.
Viikon kuluttua on taas yksi totuuden hetki.
Pitkän pitkästä aikaa.
Kesä on ylitetty kuin auringonsilta.
Onko siinä taikaa tai ei, kokeilin elämäni ensimmäisen kerran vesisuonenhakua koivunvarvulla.
Ihme ja kumma; vitsa vääntyi maata kohti ja veto oli niin voimakas, että varpu kiertyi kämmenissä.
No, osaava kaivontekijä katsoo sopivan paikan muillakin kriteereillä, uskoisin.
Kaivo on kaivettu. Tänään. Mökillä.
Sepelikasat ja jättimäiset kaivonrenkaat (600kg per rengas) ovat päässeet maan uumeniin.
Mies kertoi, että piha on kuin pommin jäljiltä. Kaivinkone on möyrinyt myös ojan sähköjohdoille vesipumppua varten mökin keittiöön. Mies - kaukaa viisas - on merkannut rakentaessaan - melkein kymmenen vuotta sitten - keittiönlattian lankun, jonka kohdalta vesihana voidaan asentaa. Rakastan tätä taivaallista timpuriani.
Sanoi, että vesi pulppuaa jo. Ja näyttää kirkastuvan möyrimisen jäljiltä. Toivoa on niinkuin huomisessa torstaissa.
Sattui vain hieman huono päivä kaivonteolle, kun huomenna on keväällisen operaation jälkitarkastusta varten varjoainekuvaus. Tämän päivän syömiset on rajoitettu yhteen kananmunaan, mustaan kahviin ja veteen.
Työmiehen päivä on ollut raskas. Olo hutera kun ei ole voinut syödä. Huomiseen puoleenpäivään on jaksettava.
Olen ollut huolissani koko päivän. Toppuutellut Miestä huilaamaan. Kannustanut jaksamaan.
Viikon kuluttua on taas yksi totuuden hetki.
Pitkän pitkästä aikaa.
Kesä on ylitetty kuin auringonsilta.
tiistaina, elokuuta 15, 2006
Kesä kintereillä
valot ikkunoissa, elämää
hyvästelevien kaihdinten takana
ei ole kaipausta
vielä
kesä kintereillä
hyvästelevien kaihdinten takana
ei ole kaipausta
vielä
kesä kintereillä
Äiti on
Kuusitoistanuppuinen kärsimyskukkani rehottaa kesäkylpylässä parvekkeella. Muuttaa jatkuvasti olomuotoaan, jos ei rönsyilemällä, niin kukkimalla. Yksi kukka kerrallaan, vuorokauden ajan levällään elämälle. Tänään on viisitoista nuppua ja yksi ilta-auringossa nautiskelija. En lakkaa ihastelemasta tätä äitienpäivälahjaa, jonka tyttäreni minulle toivat, 14.5.2006.
Kärsimyskukka on miljoona kertaa ihanampi kuin ruukkuruusu, se perinteinen äitienpäiväkukka, jota myydään esson huoltoasemillakin kiireisille ja kireähermoisille. Essoruusu on kauppiaiden keksintö velvollisuudentuntoisille isille tai äideille, jotka pakkopakkaavat perheensä autoon ja kiristelevät hampaitaan liikenneruuhkassa matkalla mummolaan. Työ on vienyt mehut, parisuhde maistuu kaurapuurolta, velkaa ja vaikeuskerrointa on enemmän kuin omiksi tarpeiksi. Pakko sitä, pakko tätä. Ennen vanhaan - ehkä vieläkin - oli sellainen ammattikunta kuin junansuorittajat. Modernisoitu assosiaatio tästä on elämänsuorittajat. Velvollisuuksien vangitsemat. Vapautensa menettäneet ihmiset.
Ei tämän ajan tehoyhteiskunta tue henkisiä arvoja. Raha ratkaisee. Ja kolikon toinen puoli on meissä jokaisessa itsessämme: minkälaisia arvovalintoja teemme tai voimme tehdä, miten paljon uskallamme ottaa "liekaa" meille tärkeisiin asioihin. Maltammeko pysähtyä pohtimaan mikä tässä elämässä oikeasti on tärkeää.
"Mummolaan kun pyöräilemme pilvenhattaraa ei näy"...
Minulla ei ole ollut mummolaa, ei äitiä. Enää siinä vaiheessa kun aloin muistaa historiaani.
Mutta tiedän että Äiti on.
Minäkin tyttärilleni.
Kärsimyskukka on miljoona kertaa ihanampi kuin ruukkuruusu, se perinteinen äitienpäiväkukka, jota myydään esson huoltoasemillakin kiireisille ja kireähermoisille. Essoruusu on kauppiaiden keksintö velvollisuudentuntoisille isille tai äideille, jotka pakkopakkaavat perheensä autoon ja kiristelevät hampaitaan liikenneruuhkassa matkalla mummolaan. Työ on vienyt mehut, parisuhde maistuu kaurapuurolta, velkaa ja vaikeuskerrointa on enemmän kuin omiksi tarpeiksi. Pakko sitä, pakko tätä. Ennen vanhaan - ehkä vieläkin - oli sellainen ammattikunta kuin junansuorittajat. Modernisoitu assosiaatio tästä on elämänsuorittajat. Velvollisuuksien vangitsemat. Vapautensa menettäneet ihmiset.
Ei tämän ajan tehoyhteiskunta tue henkisiä arvoja. Raha ratkaisee. Ja kolikon toinen puoli on meissä jokaisessa itsessämme: minkälaisia arvovalintoja teemme tai voimme tehdä, miten paljon uskallamme ottaa "liekaa" meille tärkeisiin asioihin. Maltammeko pysähtyä pohtimaan mikä tässä elämässä oikeasti on tärkeää.
"Mummolaan kun pyöräilemme pilvenhattaraa ei näy"...
Minulla ei ole ollut mummolaa, ei äitiä. Enää siinä vaiheessa kun aloin muistaa historiaani.
Mutta tiedän että Äiti on.
Minäkin tyttärilleni.
maanantaina, elokuuta 14, 2006
Tai sitten ei
tänä iltana liian paljon
kysymyksiä tai sitten ei
liian paljon kysymyksiä
aamuyöhön asti pohdittavia jos niikseen
tänä iltana
kun huomisesta ei vielä ole aihiotakaan
"Herää kysymys, ovatkohan kaikki maailman runot lopulta "salakieltä" jota vain harvat "vihityt" ymmärtävät",kommentoi KK horisonttiin.
kysymyksiä tai sitten ei
liian paljon kysymyksiä
aamuyöhön asti pohdittavia jos niikseen
tänä iltana
kun huomisesta ei vielä ole aihiotakaan
"Herää kysymys, ovatkohan kaikki maailman runot lopulta "salakieltä" jota vain harvat "vihityt" ymmärtävät",kommentoi KK horisonttiin.
Kuusitoista nuppua
kärsimyskukkani kuusitoista nuppua
- salaperäisinä kuin mona-lisan hymy -
avautumista vaille
- salaperäisinä kuin mona-lisan hymy -
avautumista vaille
sunnuntai, elokuuta 13, 2006
Ulkohuussi, Pikkula, Pihanperä, Toiletti
Se on Enemmän kuin Huussi.
Se on punamullanvärinen, sisältä paneelattu, pellavaöljytty iso tila.
Soikea musta aukko keskellä höylätystä laudasta huolella tehtyä leveää penkkiä.
Koskematon. Tuoksuva. Neitseellinen.
Huussi. Arkisesti tyhjennettävä kompostikäymälä.
Mies on tehnyt sitä viimesenpäälle ammattitaidolla. Pyörittänyt betonia "ruukimyllyssä". Valanut pohjan. Piirtänyt pehmeään sementtiin omat nimikirjaimensakin ja vuosiluvun. Pysyvä merkintä paskahuussin perusmuuriin, että vuosienkin jälkeen voi nähdä kuka sen rakensi. Miehen huumorintajua.
Naputellut seinälaudat omasta taapelista. Tehnyt harjakaton. Nikkaroinut oven. Eikä mitä tahansa ovea, vaan leikannut täydellisen sydämen sekä ulkopuoleen että sisäpaneeliin. Kaunis kuin mikä. Sydänikkunasta näkee järvelle ja kasvimaalle.
Ilmastointiputki takaseinässä kuten saranoilla oleva tyhjennysluukkukin. Taideteos sinällään. Lisäksi ilma-aukko lattianrajassa sekä katonharjanteessa. Mustan reiän alapuolinen maailma on oma lukunsa; tervattu takaseinä antaa oman arominsa ja lieventää hajuhaittoja. Musta iso muovisaavi pohjareikineen kompostoi ihmisjätteet takuuvarmasti. Aikain saatossa, sanoisin.
Vielä puuttuvat mustan aukon kansi, valkoiseksi maalatut laudat ovenpielistä ja katonreunuksesta sekä sydänikkunan sisäreunan maalaus punaiseksi - pikantiksi yksityiskohdaksi.
Sisärekvisiittaakin on mietitty. Vessapaperirullan käyttäjäystävällisyys, vararullat, kirja- ja lehtiteline, peili, verhokappa sivuikkunan reunaan, karikepönttö, käsienpesu....
Huussi on kuin temppeli. Niin neitseellinen, että tohtiiko tuonne asioimaankaan. Nauroimme miehen kanssa, että luonnetta vaatii, että tähän pyhättöön uskaltautuu niinkin arkisia asioita toimittamaan. Ainakin ensimmäiseltä kävijältä. Vähintään urkumusiikkia taustalle edellyttäisi tämän Pikkulan avajaiset. :)
Täydellinen se on, paitsi viihtyvyyden puolesta; saattaa nimittäin käydä niin, että siellä asioiva viihtyy niin, että oven takana olevassa jonossa voi mennä pissit housuun! :)
Se on punamullanvärinen, sisältä paneelattu, pellavaöljytty iso tila.
Soikea musta aukko keskellä höylätystä laudasta huolella tehtyä leveää penkkiä.
Koskematon. Tuoksuva. Neitseellinen.
Huussi. Arkisesti tyhjennettävä kompostikäymälä.
Mies on tehnyt sitä viimesenpäälle ammattitaidolla. Pyörittänyt betonia "ruukimyllyssä". Valanut pohjan. Piirtänyt pehmeään sementtiin omat nimikirjaimensakin ja vuosiluvun. Pysyvä merkintä paskahuussin perusmuuriin, että vuosienkin jälkeen voi nähdä kuka sen rakensi. Miehen huumorintajua.
Naputellut seinälaudat omasta taapelista. Tehnyt harjakaton. Nikkaroinut oven. Eikä mitä tahansa ovea, vaan leikannut täydellisen sydämen sekä ulkopuoleen että sisäpaneeliin. Kaunis kuin mikä. Sydänikkunasta näkee järvelle ja kasvimaalle.
Ilmastointiputki takaseinässä kuten saranoilla oleva tyhjennysluukkukin. Taideteos sinällään. Lisäksi ilma-aukko lattianrajassa sekä katonharjanteessa. Mustan reiän alapuolinen maailma on oma lukunsa; tervattu takaseinä antaa oman arominsa ja lieventää hajuhaittoja. Musta iso muovisaavi pohjareikineen kompostoi ihmisjätteet takuuvarmasti. Aikain saatossa, sanoisin.
Vielä puuttuvat mustan aukon kansi, valkoiseksi maalatut laudat ovenpielistä ja katonreunuksesta sekä sydänikkunan sisäreunan maalaus punaiseksi - pikantiksi yksityiskohdaksi.
Sisärekvisiittaakin on mietitty. Vessapaperirullan käyttäjäystävällisyys, vararullat, kirja- ja lehtiteline, peili, verhokappa sivuikkunan reunaan, karikepönttö, käsienpesu....
Huussi on kuin temppeli. Niin neitseellinen, että tohtiiko tuonne asioimaankaan. Nauroimme miehen kanssa, että luonnetta vaatii, että tähän pyhättöön uskaltautuu niinkin arkisia asioita toimittamaan. Ainakin ensimmäiseltä kävijältä. Vähintään urkumusiikkia taustalle edellyttäisi tämän Pikkulan avajaiset. :)
Täydellinen se on, paitsi viihtyvyyden puolesta; saattaa nimittäin käydä niin, että siellä asioiva viihtyy niin, että oven takana olevassa jonossa voi mennä pissit housuun! :)
Häme extempore
Voiko Häme olla extempore?
Voi se olla. Hyppäsin yllättäin keskiviikkona 9.8. 17.04 InterCityyn ja matkasin mökille Hämeeseen. Palasin tänään. Siihen oli omat syynsä. Ja tietysti mahdollisuutensa.
Kahden päivän pidennys viikonloppuun tuntui ruhtinaalliselta. Hellepäivien jatkumo. Aurinkoiset aamut. Kahdeksan harmaahaikaran parvi lahdenpoukamassa. Joutsenperhe kaislikossa. Kuikan huuto järvenselältä. Ja kaakkuripariskunta yhden jälkeläisen kanssa! Tänään näimme kiikareiden kanssa, että kyllä se on kaakkuriperhe - harmaaselkäisiä, viistonokkaisia ilman kuikan valkeita selkäjuovia. Ihme ja kumma.
Tiirat, selkälokit, pääskyset ja västäräkit kuuluvat kesämaisemaan lähes itsestäänselvyyksinä. Mutta kaakkuri ja kuhankeittäjä eivät. Ne ovat harvinaisuuksia molemmat. Lintukirjasta luin, että kaakkureita on n. 1000 paria kun kuikkia on 7000-9000 paria. Kuhankeittäjä taas on tropiikin keltainen kaunotar, joka ei näyttäydy tavalliselle kuolevaiselle, mutta ilmoittaa olemassaolostaan äänellään. Iloksemme "hän" on livertänyt yksitotista säettään koko kesän.
Mökkielämä on pienimuotoista puuhastelua, ulkoilua, soutelua, luonnonihmeiden äimistelyä. On se toki tarpeellisia askareitakin kuten miehen huussi-projekti, joka alkaa olla lopuillaan. Se on oman juttunsa arvoinen - kirjoitan siitä myöhemmin.
Eilisen iltapäivän touhuna oli pihakalusteiden öljyäminen. Minä sudin tuolit ja pöydän, mies aitanseinustan penkin - vanhan ajan leveän lankun - sekä haapapuisen pöydän, joka imi huokosiinsa ainakin litran mustaa, tervaista pellavaöljyä.
Tänään lähdimme aamukahvien jälkeen järvelle. Aurinkoinen sää enteili leppeää veneilyä, mutta pian pilvet kerääntyivät taivaalle ja tuuli yltyi niin, että jouduimme kääntymään uuteen suuntaan. Ajelimme rantavesiä pitkin ja löysimme sopivan piknik-paikan erään lahden poukamasta. Rantaa kaunisti vaaleanpunainen vesitatar-matto. Kahvia ja ruisleipiä, pullaakin löytyi eväskorista. Jatkoimme matkaa merkittyä reittiä pitkin ja kohtasimme surullisesti kumollaan olevan purjeveneen. Mela oli nostettu veneen kölin päälle ja arvelimme, että apua oli tulossa. Milloin haveri oli tapahtunut, emme tiedä. Mietimme hetken pitäisikö soittaa jonnekin, mutta jätimme sen tekemättä kun näimme venekunnan soutavan paikalle. Palasimme reimarien osoittamaa reittiä kotirantaan. Pilvisyys oli lisännyt aallokkoa ei ihan vaahtopäiksi asti, mutta melkein. Ison järvenselän ylitys onnistui hyvin, vaikka ensimmäistä kertaa tuntui aallokko sen verran uhkaavalta, että hieman pelottikin. Pelastusliivit eivät ole turha kapistus vesillä liikkuessa!!
Pidennetty viikonloppu hujahti nopeasti. Paluu kaupunkiin vaatii aina oman siirtymäaikansa. Niin tänäänkin.
Voi se olla. Hyppäsin yllättäin keskiviikkona 9.8. 17.04 InterCityyn ja matkasin mökille Hämeeseen. Palasin tänään. Siihen oli omat syynsä. Ja tietysti mahdollisuutensa.
Kahden päivän pidennys viikonloppuun tuntui ruhtinaalliselta. Hellepäivien jatkumo. Aurinkoiset aamut. Kahdeksan harmaahaikaran parvi lahdenpoukamassa. Joutsenperhe kaislikossa. Kuikan huuto järvenselältä. Ja kaakkuripariskunta yhden jälkeläisen kanssa! Tänään näimme kiikareiden kanssa, että kyllä se on kaakkuriperhe - harmaaselkäisiä, viistonokkaisia ilman kuikan valkeita selkäjuovia. Ihme ja kumma.
Tiirat, selkälokit, pääskyset ja västäräkit kuuluvat kesämaisemaan lähes itsestäänselvyyksinä. Mutta kaakkuri ja kuhankeittäjä eivät. Ne ovat harvinaisuuksia molemmat. Lintukirjasta luin, että kaakkureita on n. 1000 paria kun kuikkia on 7000-9000 paria. Kuhankeittäjä taas on tropiikin keltainen kaunotar, joka ei näyttäydy tavalliselle kuolevaiselle, mutta ilmoittaa olemassaolostaan äänellään. Iloksemme "hän" on livertänyt yksitotista säettään koko kesän.
Mökkielämä on pienimuotoista puuhastelua, ulkoilua, soutelua, luonnonihmeiden äimistelyä. On se toki tarpeellisia askareitakin kuten miehen huussi-projekti, joka alkaa olla lopuillaan. Se on oman juttunsa arvoinen - kirjoitan siitä myöhemmin.
Eilisen iltapäivän touhuna oli pihakalusteiden öljyäminen. Minä sudin tuolit ja pöydän, mies aitanseinustan penkin - vanhan ajan leveän lankun - sekä haapapuisen pöydän, joka imi huokosiinsa ainakin litran mustaa, tervaista pellavaöljyä.
Tänään lähdimme aamukahvien jälkeen järvelle. Aurinkoinen sää enteili leppeää veneilyä, mutta pian pilvet kerääntyivät taivaalle ja tuuli yltyi niin, että jouduimme kääntymään uuteen suuntaan. Ajelimme rantavesiä pitkin ja löysimme sopivan piknik-paikan erään lahden poukamasta. Rantaa kaunisti vaaleanpunainen vesitatar-matto. Kahvia ja ruisleipiä, pullaakin löytyi eväskorista. Jatkoimme matkaa merkittyä reittiä pitkin ja kohtasimme surullisesti kumollaan olevan purjeveneen. Mela oli nostettu veneen kölin päälle ja arvelimme, että apua oli tulossa. Milloin haveri oli tapahtunut, emme tiedä. Mietimme hetken pitäisikö soittaa jonnekin, mutta jätimme sen tekemättä kun näimme venekunnan soutavan paikalle. Palasimme reimarien osoittamaa reittiä kotirantaan. Pilvisyys oli lisännyt aallokkoa ei ihan vaahtopäiksi asti, mutta melkein. Ison järvenselän ylitys onnistui hyvin, vaikka ensimmäistä kertaa tuntui aallokko sen verran uhkaavalta, että hieman pelottikin. Pelastusliivit eivät ole turha kapistus vesillä liikkuessa!!
Pidennetty viikonloppu hujahti nopeasti. Paluu kaupunkiin vaatii aina oman siirtymäaikansa. Niin tänäänkin.
Kirjoista kirjoin
Otsikko kirjoittautui riville laitettuani sormet näppäimille. Tuliko se siitä että luin MuistiKirjan "sanakollaasin" hetki sitten. Tod.näk. Näin vaikuttaa lukemamme tekstit meihin.
Kirjoista kirjoin. Selittämättä siisti.
Kati haastoi kirjallisuuskyselyyn. Päätin olla muuttamatta originaaleja vastauksiani, jotka olin jo aiemmin kirjoittanut . Toisenlainen näkökulma sallittakoon. Ehkä palaan myöhemmin kysymyksiin ja vastauksiin.
1.Kirja joka muutti elämäsi?
Päiväkirja, 10-vuotissyntymäpäivälahja. Punakantinen elämä, täynnä tyhjiä, valkeita, kirjoittamattomia sivuja.
2.Kirja jonka olet lukenut useammin kuin kerran?
Kirsi Kunnaksen "Tiitiäisen satupuu". Totta joka sana.
3. Kirja jonka ottaisit mukaan autiolle saarelle?
Päiväkirja. Jokainen sivu on mahdollisuus.
4. Kirja joka teki sinusta hupakon?
Ei sellaista olekaan. Kirja on aina omassa lajissaan pysähdyttävä. Tämä ei ole tosikkomaisuutta.
5. Kirja, joka sai sinut puhkeamaan kyyneliin? Antoine de Saint-Exupèryn Pikku Prinssin suomennos 1951.Häkellyttävä.
6. Kirja, jonka toivoisit kirjoitetuksi?
"Tässä ja nyt. Elämää ulkokehän sisäpuolella."
7.Kirja, jota et toivoisi kirjoitetun?
Mikä niistä? On liian paljon kirjoja, jotka eivät olisi ansainneet julkaisemista.
8.Kirja jota parhaillaan luet?
Bodil Jönssonin "Kymmenen ajatusta ajasta" , Hermann Hesse; "Huilunsoittaja" ja Simone de Beauvoir: "Voiman vuodet".
9. Kirja jonka aiot lukea?
Joku kirjoittaa sitä parhaillaan...
Kirjoista kirjoin. Selittämättä siisti.
Kati haastoi kirjallisuuskyselyyn. Päätin olla muuttamatta originaaleja vastauksiani, jotka olin jo aiemmin kirjoittanut . Toisenlainen näkökulma sallittakoon. Ehkä palaan myöhemmin kysymyksiin ja vastauksiin.
1.Kirja joka muutti elämäsi?
Päiväkirja, 10-vuotissyntymäpäivälahja. Punakantinen elämä, täynnä tyhjiä, valkeita, kirjoittamattomia sivuja.
2.Kirja jonka olet lukenut useammin kuin kerran?
Kirsi Kunnaksen "Tiitiäisen satupuu". Totta joka sana.
3. Kirja jonka ottaisit mukaan autiolle saarelle?
Päiväkirja. Jokainen sivu on mahdollisuus.
4. Kirja joka teki sinusta hupakon?
Ei sellaista olekaan. Kirja on aina omassa lajissaan pysähdyttävä. Tämä ei ole tosikkomaisuutta.
5. Kirja, joka sai sinut puhkeamaan kyyneliin? Antoine de Saint-Exupèryn Pikku Prinssin suomennos 1951.Häkellyttävä.
6. Kirja, jonka toivoisit kirjoitetuksi?
"Tässä ja nyt. Elämää ulkokehän sisäpuolella."
7.Kirja, jota et toivoisi kirjoitetun?
Mikä niistä? On liian paljon kirjoja, jotka eivät olisi ansainneet julkaisemista.
8.Kirja jota parhaillaan luet?
Bodil Jönssonin "Kymmenen ajatusta ajasta" , Hermann Hesse; "Huilunsoittaja" ja Simone de Beauvoir: "Voiman vuodet".
9. Kirja jonka aiot lukea?
Joku kirjoittaa sitä parhaillaan...
tiistaina, elokuuta 08, 2006
Tyttöni mun
Tyttö matkusti mökille lepäämään.
Tiedän, että hänen ajatuksensa risteilevät monessa paikassa samanaikaisesti. Vaatii totuttelua kuulla hiljaisuudessa itseään.
"Lieroja prkissa aamuongintaa varten" tulee tekstiviesti.
Jos on tullut äitiinsä, päästää kalat menemään.
Tiedän, että hänen ajatuksensa risteilevät monessa paikassa samanaikaisesti. Vaatii totuttelua kuulla hiljaisuudessa itseään.
"Lieroja prkissa aamuongintaa varten" tulee tekstiviesti.
Jos on tullut äitiinsä, päästää kalat menemään.
Tee - niinkuin Tarja
Kirjoitin Sinusta maaliskuussa. Tänään kuuntelin työhuolia, muita murheita. Tai ovatko ne murheita? Enemmänkin ylipäästyjä asioita, tunteita.
Työhuolien permanentti, selvittelyä vailla olevat kiharat. Ajan kuluessa tiukinkin permanentti suoristuu. Haaste laimenee, väsyy, tulee tarve hankkia uusia kiharoita. Sellaista on työn sisällöstä, vaikeuskertoimista motivoituvan ihmisen elämä. Terveet, kiiltävät hiukset - niitä näkee vain mainoksissa ja mainosmiesten lauseissa.
Ristiveto voi aiheuttaa kieroutuvia silmiä, jotka näkevät elämänpiiristä aina kaksi vaihtoehtoa. Toinen silmä katsoo mitä tuntee, toinen harjaantuu tahdonalaisena näkemään maailmaa niinkuin se halutaan nähdä. Tunnesilmä näkee paremmin, uskoisin.
Tee niinkuin Tarja.
Työhuolien permanentti, selvittelyä vailla olevat kiharat. Ajan kuluessa tiukinkin permanentti suoristuu. Haaste laimenee, väsyy, tulee tarve hankkia uusia kiharoita. Sellaista on työn sisällöstä, vaikeuskertoimista motivoituvan ihmisen elämä. Terveet, kiiltävät hiukset - niitä näkee vain mainoksissa ja mainosmiesten lauseissa.
Ristiveto voi aiheuttaa kieroutuvia silmiä, jotka näkevät elämänpiiristä aina kaksi vaihtoehtoa. Toinen silmä katsoo mitä tuntee, toinen harjaantuu tahdonalaisena näkemään maailmaa niinkuin se halutaan nähdä. Tunnesilmä näkee paremmin, uskoisin.
Tee niinkuin Tarja.
maanantaina, elokuuta 07, 2006
Nimettömiä kanssakulkijoita
"InterCity-juna Hämeenlinnasta Helsinkiin lähtee klo 17.50, raiteelta kaksi. Inter City-tåget från Tavastehus till Helsingfors avgår klockan 17.50 från spår två. Inter City-train from Hämeenlinna to Helsinki leaves from track two."
Ei se lähtenyt; juna oli myöhässä 10 minuuttia. Kymmenen minuutin viive elämässä on kuin hyttysen paska Itämeressä - sanoo mies ja jää odottamaan junaa kanssani. Nauramme molemmat ihmismielelle: jos juna ei tule kuten lipussa lukee, tarkoittaa se odotuksen pettämistä. Kärsimättömyyttä. Ja mitä sitten. Ei kymmenen minuuttia elämästä ole mistään, keneltäkään pois. Päinvastoin. Saimme 10 minuuttia lisäaikaa toisillemme!
Kaksi kesähattuista vanhempaa rouvashenkilöä nousee asemalaiturille. Toinen haahuilee väärään suuntaan ja hopottaa matkakumppanilleen: "Mistäs se Internet-juna lähtee?" "Tästä se varmaan lähtee", sanoo toinen vastoin parempaa tietoa. Käsilaukut keikkuvat tätien kyynärvarsissa ja lempeä kesäillan tuuli leyhyttää kesämekkojen kirjavia helmoja. Ehkä osuvat oikeaan junaan, ajattelemme.
Pieni punatukkainen poika astelee isoäidin käsipuolessa ja levittelee palleromaisia käsiään: "Kummalle puolelle se juna tulee?" Viisaampi ja vanhempi ei kuuntele, vaan kysyy: "onko sulla nälkä... no hyvä, jaksatko kävellä vielä tänne asti.."
Lastenrattaita työntävä äiti avaa vesipullon, isoisä on saattelemassa poikansa perhettä... nuorimies ottaa repun selkäänsä, komentaa esikoistaan ja miniä huolehtii rattaissa tirrittävästä pienimmäisestään. Isompi on turvallisesti käsi isoisän kädessä. Viikonloppu kotiseudulla, arvelen, ja nyt paluu pääkaupunkiseudulle työn perään; äiti vielä hoitovapaalla, isä kaupungin rakennusvirastossa insinöörinä... mene tiedä, mutta siltä näyttää. Muistutan itseäni, että kaikki ei ole sitä miltä näyttää. Ei pitäisi tehdä ylimalkaisia, äkkinäisiä päätelmiä kaikesta näkemästään.
Nuori, lyhyttukkainen nainen kävelee marimekkoreppu olkapäällä roikkuen, siniset, paksut leveälahkeiset farkut laituria nuollen, kumara kulku, kärsivä, huolientäyttämä ilme. Mistä tulossa, mihin menossa?
Nuoripari halailee onnellisina hyvästejä toisilleen. Matkalaukut reunustavat lähtemisen ikävää. Kaiho käpertyy kaksin käsin. Irrottautuminen ei ole helppoa.
Perhe saapuu asemalaiturin parkkipaikalle pari minuuttia ennen aikataulun mukaista lähtöaikaa: auto on hyytynyt tielle ja hinauspalveluauton lavalla olevasta autosta purkautuu hätäinen porukka; lyllerömäinen nainen juoksee valtavan varustekassin kanssa, nuori tyttö tuskailee kiirettä, mutta auttaa äitiään kantamaan painavaa kassia... Isä tulee perässä, setvittyään hinauspalvelun miehelle autonsa.. Aika armahtaa tätä perhettä, kun kuulutetaan, että juna myöhästyy 10 minuuttia. Laiturille läähättänyt nainen huutelee miehelleen lippujen ostosta, mutta mies ei kuuntele. Hän tokaisee radan toiselta puolelta, että maksa sinä vakuutus, menee ja ostaa perhelipun omaan laskuun, palaa laiturille ja on ehtinyt ostaa jäätelötuutitkin... Eihän tässä enää mitään kiirettä.
Juna tulee klo 18.02. Vaunu 3, käytävä 50 on sektorissa C. Pysähtyvän junan ovi osuu lähes kohdalleen. "Käytävä 50" on vaunun perimmäinen istuinrivi, ovesta ensimmäinen oikealla.
Ikkunapaikalla istuu mustatukkainen hintelä tyttö, kännykkäänsä intensiivisesti puhellen. Musta toppi, musta lyhyt hame, jonka liehukkeessa poikittain neljällä hakaneulalla kiinnitetty vetoketju koristeena, punamustaraitaiset sukat mustissa monomaisissa kengissä, mustaa tylliä hameen helmassa. Persoona siis.
Ikkunakaihdin on vedetty puoliväliin. Seuraan ikkunasta miehen menoa, vilkutusta, jota osaan odottaa. Tyttö puhuu "mie"-murteella, ikäistään kypsemmällä tavalla. Kiinnitän huomioni puhetyyliin, en niinkään sisältöön, jonka noteeraan myös. "Hämeenlinnasta tulleiden matkaliput", huutelee naiskonduktööri.
Puhelintyttö lohduttaa elämänviisaasti ystäväänsä langattoman yhteyden päässä: "Sie oot vahva ihminen, mie tiiän, älä tee ittelles mitään, oot selvinny aina, pahemmistakin paikoista... mie tuun kohta Riihimäelle, sanoo tyttö, ja kiipeää kuin Huvikummun Peppi Pitkätossu seisomaan istuimelle kaivaakseen mustan reppunsa tavarahyllyltä. Nousen käytävälle, kun näen ettei kaksi asiaa onnistu helposti samanaikaisesti: lohduton ystävä langan päässä ja saavuttamaton reppu tavarahyllyssä. Tarkoitukseni on auttaa tytön reppu hyllystä, mutta käytävätungoksesta johtuen en ehdi reagoida, sillä tyttö hypähtää uudelleen toinen jalka istuimelle ja toinen käytäväpaikan käsinojalle. Hän saa kuin saakin reppunsa alas. Kännykkä korvassa hän kerää yhdellä kädellä painavat laukkunsa. "Sorry nyt, mut mun on pakko lopettaa, juna on ihan just asemalla...on vaikeeta jättää sinut sinne just nyt, mutta lupaan soittaa huomenna, kyllä kaikki järjestyy... älä rasita itseäs asioilla joille et voi tehdä mitään, tärkeintä että selviät nyt tästä ja selviät kyllä, mie tiiän sen..." Mustanpuhuva tyttö hymyilee minulle kiitoksen ja viimetipassa ehtii ulos junasta.
Nostan laukkuni vapautuneelle paikalle ja jatkan lukemista. Kyllikki Villan "Ei eilistä, ei huomista" antaa ajatuksia sivulle 133, Pasilaan asti:
"Kunpa sitten aikanaan
irtoaisi kevyesti
kuin heleä lehti syystuulessa"
Nopeastihan tämä juna sittenkin kulkee, ottanut kiinni myöhästynyttä aikatauluaan, ajattelen. Astun Helsingin rautatieasemalle. Hellepäivä on väsähtänyt kesken matkan.
Ei se lähtenyt; juna oli myöhässä 10 minuuttia. Kymmenen minuutin viive elämässä on kuin hyttysen paska Itämeressä - sanoo mies ja jää odottamaan junaa kanssani. Nauramme molemmat ihmismielelle: jos juna ei tule kuten lipussa lukee, tarkoittaa se odotuksen pettämistä. Kärsimättömyyttä. Ja mitä sitten. Ei kymmenen minuuttia elämästä ole mistään, keneltäkään pois. Päinvastoin. Saimme 10 minuuttia lisäaikaa toisillemme!
Kaksi kesähattuista vanhempaa rouvashenkilöä nousee asemalaiturille. Toinen haahuilee väärään suuntaan ja hopottaa matkakumppanilleen: "Mistäs se Internet-juna lähtee?" "Tästä se varmaan lähtee", sanoo toinen vastoin parempaa tietoa. Käsilaukut keikkuvat tätien kyynärvarsissa ja lempeä kesäillan tuuli leyhyttää kesämekkojen kirjavia helmoja. Ehkä osuvat oikeaan junaan, ajattelemme.
Pieni punatukkainen poika astelee isoäidin käsipuolessa ja levittelee palleromaisia käsiään: "Kummalle puolelle se juna tulee?" Viisaampi ja vanhempi ei kuuntele, vaan kysyy: "onko sulla nälkä... no hyvä, jaksatko kävellä vielä tänne asti.."
Lastenrattaita työntävä äiti avaa vesipullon, isoisä on saattelemassa poikansa perhettä... nuorimies ottaa repun selkäänsä, komentaa esikoistaan ja miniä huolehtii rattaissa tirrittävästä pienimmäisestään. Isompi on turvallisesti käsi isoisän kädessä. Viikonloppu kotiseudulla, arvelen, ja nyt paluu pääkaupunkiseudulle työn perään; äiti vielä hoitovapaalla, isä kaupungin rakennusvirastossa insinöörinä... mene tiedä, mutta siltä näyttää. Muistutan itseäni, että kaikki ei ole sitä miltä näyttää. Ei pitäisi tehdä ylimalkaisia, äkkinäisiä päätelmiä kaikesta näkemästään.
Nuori, lyhyttukkainen nainen kävelee marimekkoreppu olkapäällä roikkuen, siniset, paksut leveälahkeiset farkut laituria nuollen, kumara kulku, kärsivä, huolientäyttämä ilme. Mistä tulossa, mihin menossa?
Nuoripari halailee onnellisina hyvästejä toisilleen. Matkalaukut reunustavat lähtemisen ikävää. Kaiho käpertyy kaksin käsin. Irrottautuminen ei ole helppoa.
Perhe saapuu asemalaiturin parkkipaikalle pari minuuttia ennen aikataulun mukaista lähtöaikaa: auto on hyytynyt tielle ja hinauspalveluauton lavalla olevasta autosta purkautuu hätäinen porukka; lyllerömäinen nainen juoksee valtavan varustekassin kanssa, nuori tyttö tuskailee kiirettä, mutta auttaa äitiään kantamaan painavaa kassia... Isä tulee perässä, setvittyään hinauspalvelun miehelle autonsa.. Aika armahtaa tätä perhettä, kun kuulutetaan, että juna myöhästyy 10 minuuttia. Laiturille läähättänyt nainen huutelee miehelleen lippujen ostosta, mutta mies ei kuuntele. Hän tokaisee radan toiselta puolelta, että maksa sinä vakuutus, menee ja ostaa perhelipun omaan laskuun, palaa laiturille ja on ehtinyt ostaa jäätelötuutitkin... Eihän tässä enää mitään kiirettä.
Juna tulee klo 18.02. Vaunu 3, käytävä 50 on sektorissa C. Pysähtyvän junan ovi osuu lähes kohdalleen. "Käytävä 50" on vaunun perimmäinen istuinrivi, ovesta ensimmäinen oikealla.
Ikkunapaikalla istuu mustatukkainen hintelä tyttö, kännykkäänsä intensiivisesti puhellen. Musta toppi, musta lyhyt hame, jonka liehukkeessa poikittain neljällä hakaneulalla kiinnitetty vetoketju koristeena, punamustaraitaiset sukat mustissa monomaisissa kengissä, mustaa tylliä hameen helmassa. Persoona siis.
Ikkunakaihdin on vedetty puoliväliin. Seuraan ikkunasta miehen menoa, vilkutusta, jota osaan odottaa. Tyttö puhuu "mie"-murteella, ikäistään kypsemmällä tavalla. Kiinnitän huomioni puhetyyliin, en niinkään sisältöön, jonka noteeraan myös. "Hämeenlinnasta tulleiden matkaliput", huutelee naiskonduktööri.
Puhelintyttö lohduttaa elämänviisaasti ystäväänsä langattoman yhteyden päässä: "Sie oot vahva ihminen, mie tiiän, älä tee ittelles mitään, oot selvinny aina, pahemmistakin paikoista... mie tuun kohta Riihimäelle, sanoo tyttö, ja kiipeää kuin Huvikummun Peppi Pitkätossu seisomaan istuimelle kaivaakseen mustan reppunsa tavarahyllyltä. Nousen käytävälle, kun näen ettei kaksi asiaa onnistu helposti samanaikaisesti: lohduton ystävä langan päässä ja saavuttamaton reppu tavarahyllyssä. Tarkoitukseni on auttaa tytön reppu hyllystä, mutta käytävätungoksesta johtuen en ehdi reagoida, sillä tyttö hypähtää uudelleen toinen jalka istuimelle ja toinen käytäväpaikan käsinojalle. Hän saa kuin saakin reppunsa alas. Kännykkä korvassa hän kerää yhdellä kädellä painavat laukkunsa. "Sorry nyt, mut mun on pakko lopettaa, juna on ihan just asemalla...on vaikeeta jättää sinut sinne just nyt, mutta lupaan soittaa huomenna, kyllä kaikki järjestyy... älä rasita itseäs asioilla joille et voi tehdä mitään, tärkeintä että selviät nyt tästä ja selviät kyllä, mie tiiän sen..." Mustanpuhuva tyttö hymyilee minulle kiitoksen ja viimetipassa ehtii ulos junasta.
Nostan laukkuni vapautuneelle paikalle ja jatkan lukemista. Kyllikki Villan "Ei eilistä, ei huomista" antaa ajatuksia sivulle 133, Pasilaan asti:
"Kunpa sitten aikanaan
irtoaisi kevyesti
kuin heleä lehti syystuulessa"
Nopeastihan tämä juna sittenkin kulkee, ottanut kiinni myöhästynyttä aikatauluaan, ajattelen. Astun Helsingin rautatieasemalle. Hellepäivä on väsähtänyt kesken matkan.
sunnuntai, elokuuta 06, 2006
Pääskysten lähtö lähenee
Laskevan auringon kajo värjää peilityynen järvenpinnan violetinpunaiseksi. Airo jättää tippuvan veden jäljen; pehmeitä renkaita uudelleen ja uudelleen molemmin puolin venettä. Äänetöntä tilataidetta keskellä tyyntä järvenselkää. Yksinäinen selkälokki istuu rantakivillä ja ääntelee satunnaisesti. Harmaahaikara-perhe; äiti, isä ja kolme lasta, liihottavat kaulat mutkilla iltaruuan haussa kaislikon yllä. Eivät nämäkään upeat linnut ole olleet paikalla silloin kun Luoja on lauluääniä jaellut, mutta upea näky veneestä katsoen.
Seitsemänvuotias nauttii silminnähden myöhäisen illan veneretkestä viisivuotias siskonsa veneen keskituhdolla vierellään. "Ihana auringonlasku", hän huokaa. "Niin on, aivan ihanaa", sädehtii viisivuotias elovenatyttö. "Onkohan tässä jo syvää", miettii isosisko ääneen, kun olemme ohittaneet matalikon ja veneemme lipuu läpi kivikkoisen ravustuspaikan. Molempien kasvoissa kuvastuu kesä, onni yksinkertainen.
Kaivan taskustani foliokääreen, jossa on neljä pientä perunarieskan puolikasta päällysteineen, jokaiselle nautiskelijalle yksi maistiainen. "Ootko sä tehny eväitäkin" ilahtuu isosisko ja tiedän että retkestämme ei puutu mitään. Pikkusisko myötäilee ja levittää isot tähtisilmänsä taivaalle; "mitä nuo ovat", hän ihmettelee.
Pääskysiä, pääskysiä valtava parvi yläpuolellamme. Pientä mustaa räpytystä iltataivas täynnä. Huikean hieno näky. "Ne ovat kerääntyneet jo parviin, harjoittelevat pitkää muuttomatkaa varten", sanon. Miljoonia siiveniskuja se vaatii ennen kuin ovat perillä, kuudentuhannen kilometrin päässä päiväntasaajan tuolla puolen. Äkisti tunnelma niinkuin aina lähdön hetkellä, erotessa; haikea.
Kaukana järvenselällä putputtaa vene, lähempänä meitä hiljaisen kalamiehen siluetti auringonpunaa vasten. Iltakymmeneltä ilma on vielä + 25 ja vesi linnunmaitoa. Käännymme hiljalleen kotirantaa kohti. Sanattomana istuvat pikkuprinsessat, mutta heidän silmistään näen että Elämä on tässä ja nyt, ei missään muualla. Niin se on. Onni yksinkertainen.
torstaina, elokuuta 03, 2006
MIES
Puhuimme pitkään.
Järvi oli tyyni, vaaleanpunertava.
Perunat kiehumassa, työmiehen illallinen. Yksin mökissä.
Minä täällä. Linnunlaulusta hiljentyneen metsikön vieressä. Laskeutuvien lentokoneiden siniset ja keltaiset valot taivaalla, ohimennen.
Puhuimme pitkään. Sairaslomalaisen täysistä päivistä. Kunhan malttaisi, ajattelen.
Selkä on kankea. Yhtä munuaista vähempänä. Onko se kulumaa, uusimuotoisen askareen aiheuttamaa? Vai jotakin muuta?
Pitkän pitkästä aikaa Mies mainitsee kontrollikäynnin 24.-25.8.
Ihminen tottuu niin helposti hyvään.
Luulee itsestäänselvyydeksi, sivujuonteeksi, josta saattaa yhtäkkiä tulla koko kertomuksen punainen lanka.
Järvi oli tyyni, vaaleanpunertava.
Perunat kiehumassa, työmiehen illallinen. Yksin mökissä.
Minä täällä. Linnunlaulusta hiljentyneen metsikön vieressä. Laskeutuvien lentokoneiden siniset ja keltaiset valot taivaalla, ohimennen.
Puhuimme pitkään. Sairaslomalaisen täysistä päivistä. Kunhan malttaisi, ajattelen.
Selkä on kankea. Yhtä munuaista vähempänä. Onko se kulumaa, uusimuotoisen askareen aiheuttamaa? Vai jotakin muuta?
Pitkän pitkästä aikaa Mies mainitsee kontrollikäynnin 24.-25.8.
Ihminen tottuu niin helposti hyvään.
Luulee itsestäänselvyydeksi, sivujuonteeksi, josta saattaa yhtäkkiä tulla koko kertomuksen punainen lanka.
Susupetalin Aapinen
Hauska bloggaaja kirjoitti nykyaikaisen Aapisen kirjanjulkaisemisesta. Oli tehnyt postmodernin Aapisen - hieno oivallus. Nykyajan lapset eivät ymmärrä enää niitä loruja, joita meidän ikäiset lukivat aapisestaan ja muistavat ne yhä: "neekeri pesee kasvojaan, muttei valkene ollenkaan". Moraalisaarnat ovat menneet perille. Lakupatukat ja Brunbergin suukot ovat kultivoituneet kalpeiksi aavistuksiksi entisajan lakupekoista ja neekerinpusuista. Ei se ollut rasismia - tai ei sellaiseksi edes ajateltu - enemmän se oli eksotiikkaa, mainosmiesten kujeita kaikki tyynni.
Nykymaailma on desinfioitunut osittain turhanpäiten. Vakavaotsaista direktiivimoraalia on riittämiin. Huumorintaju ei ole vähäpätöisin kriteeri kun tehdään henkilövalintoja työpaikkoihin. Tämän päivän työelämä on niin rankkaa että tosikoita käy ihan sääliksi.
G
Gabriel maistelee gourmetaan
miettii hieman, "men ganska bra",
hihkaisee Gee ja empii hetken,
päättää uusia piknik-retken.
Nykymaailma on desinfioitunut osittain turhanpäiten. Vakavaotsaista direktiivimoraalia on riittämiin. Huumorintaju ei ole vähäpätöisin kriteeri kun tehdään henkilövalintoja työpaikkoihin. Tämän päivän työelämä on niin rankkaa että tosikoita käy ihan sääliksi.
G
Gabriel maistelee gourmetaan
miettii hieman, "men ganska bra",
hihkaisee Gee ja empii hetken,
päättää uusia piknik-retken.
keskiviikkona, elokuuta 02, 2006
Lopullista
Tyttö laittoi iimeilinä ilmoitusluontoisen asian.
Sydän löi yhden ylimääräisen lyönnin, siiveniskun.
Lentoon yritys, maahan räpsähdys.
Ilmaa pitäisi saada enemmän, mietin.
Sydän löi yhden ylimääräisen lyönnin, siiveniskun.
Lentoon yritys, maahan räpsähdys.
Ilmaa pitäisi saada enemmän, mietin.
Äidistä irrottautumisesta
Joku pohti blogissaan yksinjäämisen pelkoa.
Että johtuuko se äidistä irrottautumisesta.
Napanuoran katkaisu, vääjäämätön,
useimmiten parkaisulla käynnistynyt itsenäistyminen.
Lapsivedestä pintaansukellus tietämättä mihin tulee, mistä ja kuka.
Elämän mysteeri.
Joskus niin täynnä selityksiä, että hirvittää.
Että johtuuko se äidistä irrottautumisesta.
Napanuoran katkaisu, vääjäämätön,
useimmiten parkaisulla käynnistynyt itsenäistyminen.
Lapsivedestä pintaansukellus tietämättä mihin tulee, mistä ja kuka.
Elämän mysteeri.
Joskus niin täynnä selityksiä, että hirvittää.
Poika
Hän ilmestyy bussipysäkille joka aamu samaan aikaan. Aamuaurinko häikäisee hänen tulosuunnan, mutta kuulen jo kaukaa, että hän on tulossa. Lonks, lonks, tsiih, tsiih, tsiih kaikuu tunnelissa.
Katselin häntä tänä aamuna. Pitkä, ehkä 185-senttinen, anorektisen laiha, "pikakelauksella" kasvanut pojanhujoppi. Siis fysiikka ennen psyykeä.
Mustan polkkatukan latvakiharat pilkottavat lippalakin alta, vihreä, kutistuneelta näyttävä puuvillainen takki, siniset elämää nähneet housut, joista poika oli aikaa sitten kasvanut ulos, punavalkoiset "autoilijan" käsineet, harmaat lenkkarit, joiden nyörit ovat löysästi auki, helposti jalkaan sujautettavaa mallia. Pojan kasvot ovat totiset, jotenkin hitaat, mietteiset. Iso nenä poskettomissa kasvoissa korostaa olemuksen rujoutta. Työhön keskittyneet ilmeettömät silmät. Lonks, lonks, tsiih, tsiih.
Työkalut, sininen pitkävartinen harja ja katulakaisuun "disainattu" kahvallinen peltiloota, kulkivat pojan mukana verkkaisesti. Tupakantumppeja, yön yli kuivunutta oksennusta, ilmaisjakelulehtien sivuja, leivänmuruja, bussilippuja, tulitikunpätkiä, tallaantuneita purukumeja, karamellipapereita... Yksitellen ne sujahtivat peltilootan sisuksiin, sieltä täältä. Mietin lakaisulogiikkaa ja sitä, että olisiko pojalla kesätöitä jos olisimme Kiotossa tai Osakassa. Mitä hän sitten tekisi?
Ehkä hän pakkaisi shusi-eineksiä tai mustekalashipsejä pieniin kertakäyttökuppeihin, paketoisi ilmatiiviisiin sellofaaneihin, asettelisi särpimet yksittäispakkauksissa paperipusseihin ja edelleen laatukartonkiseen pahvilaatikkoon, kietoisi vahvan kuultopaperin laatikon ympärille... Pikkusievää piperrystä turisteille kotiin vietäväksi.
Mietin pojan elämää. Työ oli tehtävä. Oliko hänellä sisaruksia? Missä oli äiti, isä?
Puhumaton, bussia odottavien ihmisten häiriötön performanssi.
Katselin häntä tänä aamuna. Pitkä, ehkä 185-senttinen, anorektisen laiha, "pikakelauksella" kasvanut pojanhujoppi. Siis fysiikka ennen psyykeä.
Mustan polkkatukan latvakiharat pilkottavat lippalakin alta, vihreä, kutistuneelta näyttävä puuvillainen takki, siniset elämää nähneet housut, joista poika oli aikaa sitten kasvanut ulos, punavalkoiset "autoilijan" käsineet, harmaat lenkkarit, joiden nyörit ovat löysästi auki, helposti jalkaan sujautettavaa mallia. Pojan kasvot ovat totiset, jotenkin hitaat, mietteiset. Iso nenä poskettomissa kasvoissa korostaa olemuksen rujoutta. Työhön keskittyneet ilmeettömät silmät. Lonks, lonks, tsiih, tsiih.
Työkalut, sininen pitkävartinen harja ja katulakaisuun "disainattu" kahvallinen peltiloota, kulkivat pojan mukana verkkaisesti. Tupakantumppeja, yön yli kuivunutta oksennusta, ilmaisjakelulehtien sivuja, leivänmuruja, bussilippuja, tulitikunpätkiä, tallaantuneita purukumeja, karamellipapereita... Yksitellen ne sujahtivat peltilootan sisuksiin, sieltä täältä. Mietin lakaisulogiikkaa ja sitä, että olisiko pojalla kesätöitä jos olisimme Kiotossa tai Osakassa. Mitä hän sitten tekisi?
Ehkä hän pakkaisi shusi-eineksiä tai mustekalashipsejä pieniin kertakäyttökuppeihin, paketoisi ilmatiiviisiin sellofaaneihin, asettelisi särpimet yksittäispakkauksissa paperipusseihin ja edelleen laatukartonkiseen pahvilaatikkoon, kietoisi vahvan kuultopaperin laatikon ympärille... Pikkusievää piperrystä turisteille kotiin vietäväksi.
Mietin pojan elämää. Työ oli tehtävä. Oliko hänellä sisaruksia? Missä oli äiti, isä?
Puhumaton, bussia odottavien ihmisten häiriötön performanssi.
Turha toive
vielä vähän jos saisin
pienen palan vain
maistiaisen verran
unta, pyydän
kesäyö on mennyt menojaan
jättänyt minut
kuin nallin kalliolle
pienen palan vain
maistiaisen verran
unta, pyydän
kesäyö on mennyt menojaan
jättänyt minut
kuin nallin kalliolle
tiistaina, elokuuta 01, 2006
Naimasaaressa kesällä kerran
Tiheäpuustoinen ja kivikkoinen Naimasaari on puolenkilometrin päässä mökkirannasta. Herkullisen nimensä saari on kaiketi saanut toiminnasta, jota saarella on kautta aikain harrastettu makkaranpaiston lisäksi. Ennen tai jälkeen. Nuotiopaikka on ilta-auringon puolella ja sen vieressä kasvaa vanha valkovartinen koivu, jonka kyljessä on puukolla kaiverrettu merkintä - traditionaaliseen tapaan sydän ja kirjaimet.
Olimme tulossa päivän kestäneeltä veneretkeltämme. Helteinen aurinko oli tekemässä jo järvenselän ylittävää siltaansa, kun päätimme poiketa tarkistamaan ovatko edellisen kesän vieraskirjamerkintämme säilyneet koivunrungossa. Sidoimme veneenköyden kivien ympäri ja otimme eväskorin mukaamme. Tuuli humisi lehvistöissä ja aallokko loiski kivikkoiseen rantaan. "Kun rakkaus iskee, lennähdämme kaikki taaksepäin" on joku suuri ajattelija sanonut. En muista kuka.
Ja mitä sitten tapahtui?
Rakkauspuuskan ja uimisen jälkeen kävimme vilkaisemassa, oliko vene valkamassaan. Eipä ollut. "Eikö me tähän se jätetty", kyseli mies epäuskoisena. "Siihen jätimme, suojan puolelle", sanoin. Missä on vene moottoreineen? Juoksimme metsäharjanteen läpi saaren toiseen päähän tähyilemään, mutta mitään ei näkynyt. Palasimme takaisin nuotiopaikalle. Oliko vene tosiaan kyllästynyt odottamaan meitä? Miksi se päätti lähteä mitään sanomatta, edes huutelematta että nyt mennään?
Löysimme kivien välistä hiulaantuneen narunpätkän. Hyvin oli vene sidottu, naru oli kiinni, mutta aallokko oli riuhtaissut köyden poikki. Mies tähyili kotirannan suuntaan. Hopeanvärinen perämoottori paljasti karkulaisen piilopaikan; siellä se oli Kissansaaren tiheässä kaislikossa, nokka kotia kohti!
Mielessä kävi monenlaisia ajatuksia. Voiko tosiaan olla että kaksi onnellista seisoskelee veneen jättäminä saaressa. Mies ryhtyi mielessään piirtelemään jo lauttamallia, jolla voisi päästä veneen luo. Parisataa metriä matkaa voisi taittua toki uimallakin, mutta aallokko oli aika kova. Kännykät onneksi olivat eväskorin pohjalla ja soitimme naapurille, josko hän pelastaisi meidät pälkähästä.
Onneksemme ystävämme oli tavoitettavissa: "No johan sattui", naureskeli pelastusmies, "tulen hakemaan teidät puolentunnin kuluttua." Niskavuorelainen pitää minkä lupaa.
Hyppäsimme apuveneeseen ja puksuttelimme kaislikonreunaan, johon paattimme oli pysähtynyt.
Opimmeko mitään tästä? Pitikö edes oppia, sillä olihan hetki Naimasaaressa auringonsiltoineen ja veden liplatuksineen enemmän kuin tuhat onnenkantamoista!
Olimme tulossa päivän kestäneeltä veneretkeltämme. Helteinen aurinko oli tekemässä jo järvenselän ylittävää siltaansa, kun päätimme poiketa tarkistamaan ovatko edellisen kesän vieraskirjamerkintämme säilyneet koivunrungossa. Sidoimme veneenköyden kivien ympäri ja otimme eväskorin mukaamme. Tuuli humisi lehvistöissä ja aallokko loiski kivikkoiseen rantaan. "Kun rakkaus iskee, lennähdämme kaikki taaksepäin" on joku suuri ajattelija sanonut. En muista kuka.
Ja mitä sitten tapahtui?
Rakkauspuuskan ja uimisen jälkeen kävimme vilkaisemassa, oliko vene valkamassaan. Eipä ollut. "Eikö me tähän se jätetty", kyseli mies epäuskoisena. "Siihen jätimme, suojan puolelle", sanoin. Missä on vene moottoreineen? Juoksimme metsäharjanteen läpi saaren toiseen päähän tähyilemään, mutta mitään ei näkynyt. Palasimme takaisin nuotiopaikalle. Oliko vene tosiaan kyllästynyt odottamaan meitä? Miksi se päätti lähteä mitään sanomatta, edes huutelematta että nyt mennään?
Löysimme kivien välistä hiulaantuneen narunpätkän. Hyvin oli vene sidottu, naru oli kiinni, mutta aallokko oli riuhtaissut köyden poikki. Mies tähyili kotirannan suuntaan. Hopeanvärinen perämoottori paljasti karkulaisen piilopaikan; siellä se oli Kissansaaren tiheässä kaislikossa, nokka kotia kohti!
Mielessä kävi monenlaisia ajatuksia. Voiko tosiaan olla että kaksi onnellista seisoskelee veneen jättäminä saaressa. Mies ryhtyi mielessään piirtelemään jo lauttamallia, jolla voisi päästä veneen luo. Parisataa metriä matkaa voisi taittua toki uimallakin, mutta aallokko oli aika kova. Kännykät onneksi olivat eväskorin pohjalla ja soitimme naapurille, josko hän pelastaisi meidät pälkähästä.
Onneksemme ystävämme oli tavoitettavissa: "No johan sattui", naureskeli pelastusmies, "tulen hakemaan teidät puolentunnin kuluttua." Niskavuorelainen pitää minkä lupaa.
Hyppäsimme apuveneeseen ja puksuttelimme kaislikonreunaan, johon paattimme oli pysähtynyt.
Opimmeko mitään tästä? Pitikö edes oppia, sillä olihan hetki Naimasaaressa auringonsiltoineen ja veden liplatuksineen enemmän kuin tuhat onnenkantamoista!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
