"Tuulee navakasti, ytimiin ja luihin asti".... lausui kuopukseni pikkuruisena tytöntyllerönä päiväkodin vanhempainillassa piiiitkään ja leveäääästi artikuloiden. Posket jännityksestä punoittaen hän rullasi molemmin käsin hameenhelmojaan sanojen rytmissä.
Tuulen ääni on navakka. Voiko niin sanoa, navakka ääni. Tuulenpyörteet kolahtelevat, naksahtelevat, viuhuvat, sujahtelevat. Minkä värinen on tuuli? Sana on siniharmaa, mutta sen liike läpinäkyvä, akvarellimainen siveltimen veto.
3 kommenttia:
Tuo on näky, jota voi katsella loputtomiin. Kuunnella tuulta, joka "on siniharmaa, mutta sen liike läpinäkyvä, akvarellimainen siveltimen veto".
Hyvin sanottu, ja kuva on kaunis!
Olen palannut tänne monta kertaa miettimään tuulten ääntä ja väriä.
Rakastan rajua myrskytuulta. Kolahtelevat, naksahtelevat, viuhuvat ja sujahtelevat (kauniita sanoja) pyörteet ovat muuttuneet agressiivisemmiksi. Äänen voimakkuus, väri ja ääniala ovat kasvaneet. Myrsky sanana sisältää ärräpäitä ja synkempiä värisävyjä ja sen liike on maalattu raskaammalla kädellä ja isommalla siveltimellä.
Mielenkiintoista, mitä tarinastasi näin löysin. Eikö kommunikaatio parhaimmillaan olekin tätä.
Kiitos, Katriina, mitä tähän vastaisin. Sanat ovat vähissä, mutta tunne vahva.
Mm, kuka lienetkin. Kommunikaatio on - parhaimmillaan juuri tätä. Kun viesti välittyy ja joku vastaanottaa sen. Ymärrys, yhteinen tai oma. Pääasia että on. Kiitos visiitististäsi!
Lähetä kommentti