Viikonloppu järvenrannan rauhassa ei tunnu koskaan ylimitoitetulta. Kun auton moottori pysähtyy, pysähtyy aika. Matka juna-asemalta määränpäähän, määräasemalta mökkipihaan on siirtymää, joka on elettävä. Työasioiden kelausta, menneen viikon tapahtumia, rästiin jääneitä töitä. Tienvieret täynnä vihreää puustoa, siellä täällä keltaisia lehtiä, syksyn viestejä. Väsynyt mieli hiljainen.
Auto kaartaa mutkan takaa pihaan. Järvi näkyy uuden "kaivopuiston" takaa, vihreää, täyteläistä - vielä, mietin. Mies on tasannut maan, kylvänyt siemenet... tilaa hengittää, ajattelen.
Tuvassa kehäkukkien tuoreet auringot oransseina valoina. Lehtisalaatin kukinnot toisessa maljakossa. Mies on odottanut. Minä toisaalla. Leikkaan vaaleanpunaisen ruusun tuvan pöydälle, vanhaan vedenvihreään lasipulloon. Elämäni Ruusu. Kiitollisina paljosta rakastamme.
Toisiamme.
Elämää.
Yhteistä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Onnea, syvää ja hyvää. :´)
On. Sitä se on! :)
Lähetä kommentti