Olen hömpöttänyt liian monta iltaa. Tekstit kuulostavat "hilipatipippanilta". Nautin epämuodollisuuksista, päähänpistoista, poikkitaiteellisuudesta, kevytmielisyydestä, ja ennen muuta - lapsenmielisestä ilottelusta tässä ja nyt.
Kaikella on rajansa.
Joku kirjoitti blogissaan siitä - taisi olla iines - miten hän seuraa laskureilla blogilukijoiden määrää, analysoi anonyymien tulemisia ja menemisiä. Kirjoitus sai minut miettimään, miksi kirjoitan blogiin, miksi en käsin kuten ennen, valkokantisiin puhdassivuisiin päiväkirjoihin?
En kirjoita muuta kuin itselleni. Muistiinmerkintöjä. Mitä milloinkin. En tarvitse laskuria. Toki on arvokasta ja mukavaa saada kommentteja, mutta kirjoittaessani en ajattele kirjoittavani jollekin kasvottomalle yleisölle. Ajatuksen virta on estotonta. Bloggaajien nimet ovat kasvoja verhon takana. Tuntemattomia tuttuja ystäviä.
Olen kirjoittanut blogia maaliskuusta 2006 alkaen. Heinäkuussa tyttäreni ehdotti, että voisin liittyä blogilistalle. Niin teinkin. Molempi parempi.
Haluan vain merkitä muistiin fiiliksiä, asioita - ihan kuten mökkipäiväkirjaani, jota kirjoitan kuulakärkikynällä. Hauska sana muuten, kuulakärki. :)
Arvostan blogitekstejä, Runotorstain satoa, joista löytyy rajattomasti uusia ikkunoita, väljyyttä omaan ajatusmaailmaan. Erilaisten ihmisten erilaisia, yhteneviä tuntemuksia.
Kirjoitan, olen siis olemassa.
Kirjoittaminen on aikataulutetun työn vastapainoa, mindmapin tyhjennystä, sormien asetuttua näppäimille virta syttyy.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
8 kommenttia:
Halo-Efektin blogiinkin kirjoitin tätä samaa. Miksi teen tätä? Aloitin kokeiluna, kuvat tulivat digikameran myötä mukaan ja nyt olen melkein pääsemättömissä tässä mukana. Maailmoja aukeaa loputtomasti... helmiä löytyy ja kanssakulkijoita.
Digikameraa olen kaivannut, koska erityisesti mökillä olisi ainutlaatuisia kuvauskohteita... Olen pohtinut paljon samaa. Kiehtovaa on löytää näiltä sivuilta niin paljon aitoa, kustannustoimittajan tavoittamattomissa olevaa editointia. Ammattilaisten tekstit ovat upeita ja opettavia. Kuten Muistikirja, Kirjoittajan häiriöklinikka, monet muut tuoreet kynäilijät. Ja kaikki tajunnanvirtalaiset. Rita Mentorin iloittelut. Haavetarin moninaiset tunnelmatuokiot. Tuin ehtymättömät kommentit. Susupetalin aitous, Hetket-blogin "hyryismi", Veloenan filosofoinnit, Viiven pelkistykset, Sanat-blogin monimuotoisuudet, Ulos itsestäänselvyyksistä- pohdinnat, ja monet monet muut...listasta tulisi pitkä jos luettelisin kaikki joissa visiteeraan säännöllisesti. :) Ehkä kirjoitan tästä myöhemmin sivuillani.
Kirjoitin juuri syksyn tulosta, taustoitin itselleni miksi en saa omaan blogiini kirjoitettua tällä hetkellä mitään pohdiskelevaa. En minäkään ensisijaisesti kirjoita muille, vaan yritän jäsennellä omia ajatuksiani. Tiedostan kuitenkin blogien julkisen luonteen ja se rajaa jonkin verran blogini sisältöä. Blogi ei olekaan minulle varsinainen päiväkirja joitakin merkintöjä lukuunottamatta. Joskus olenkin kirjoittanut leikkiväni amatöörikolumnistia.
Joskus olen myös sanonut, että blogit ovat lukulistallani sivuuttaneet naistenlehdet, blogeissa kun on kiinnostavampia juttuja. Sen verran voin vielä tarkentaa, että ehtymätön kommentoija en ole :)
Blogilaskurin seuraamiseni saa Sinun tekstissäsi sivumakua, joka ei täysin vastaa totuutta, eikä omaa kirjoitustani. Tuosta tekstistäsi saa vaikutelman, että vasiten seuraan ja kyttään ihmisten liikkumisia, ja teen siitä numeron.
En toki kyttää tavallisten kommentoijien liikkeitä sen kummemmin, koska valtaosa kommenteista on asiallisia, kriittisiä tai ystävällismielisiä. Tuo seuranta liittyy muinaiseen ja aika ajoin päätään nostavaan kiusaamiseen, josta olen blogissani kertonut. Päiväkausiin en laskuria edes vilkaise, jos kommentointi on normaalia.
"hyryismi" on mielenkiintoinen tulkinta. Mietin myös itse blogin kirjoittamista, tai lähinnä sisältöä, mitä sinne kirjoitan, päiväkirjamaista vai tarinoita.. ehkä tilanne selkiytyy ajan myötä.
Kiitos kommenteista, käyn lukemassa myös täällä..
Kiitos ajatuksista tui, iines ja hetket!
Tui, blogiin kirjoittaminen ehkä antaa raameja ja suuntaa omille teksteille eri tavalla kuin perinteinen päiväkirjanpito. Voi olla että alitajunta tiedostamatta suodattaa jotakin privaattiajatuksista tai muokkaa ne blogiin eri tavalla. Upea väylä tämä on kaikille kirjoittajille.
Iines, en tarkoittanut negatiivisessa mielessä viitata tekstiisi enkä moralisoida mitenkään. Tekstisi vain herätti minut pohtimaan omaa suhdettani tähän blogimaailmaan. Laskurit varmasti antavat palautemielessäkin infoa. Tekstiaiheethan ovat sinulla usein hyvin keskusteluttavia ja mukava niin!
Pahoittelen aiheuttamaani negaatiota.
Hetket - molempi parempi; päiväkirjaa ja tarinoita. Puet rikasta arkea sanoiksi kiinnostavalla tyylillä. Pidän teksteistäsi.
En halua laskuria sivulleni siksi, että pelkään, että se voisi vaikuttaa minuun. - Jos jokin aihe(piiri) olisi suosittu, voisin alkaa kirjoittaa siitä enemmän, vaikka mieli olisi toisaalla. Minulle laskuriin sisältyy ajatus siitä, että käyntejä pitää kasvattaa, siksi laskea. Ilman laskuria uskon pysyväni paremmin sillisalaatissani, uskollisena sille, minkä milloinkin haluan ulos päästää. Ei minun tarvitse tietää, että moniko kääntyy heti kannoillaan, kun kirjoitan kukista, flunssasta, keittokirjasta... Mutta on toki erilaisia blogeja ja niillä erilaisia tavoitteita. Päiväkirjamaiseen blogiin ei mielestäni sellainen istu, että saisi kävijämääristä sen tunteen, että plääh - taas mun tärkeä on yleisesti tylsää. ;D
Olen pitänyt (laiskasti) perinteisempää (eli yksityistä) päiväkirjaa, jossa käsittelen intiimejä asioita, ihmissuhteita jne. Ja sitten pidän satunnaisesti tutkimuspäiväkirjaa. (Kun tutkimusraportin kirjoittaminen etenee, niin sen päiväkirjan pito on erittäin vähäistä. Se on enemmän sellainen aavistusten - ja joskus kehässä kulkemisen - kirja.) Blogi on ollut hyvä paikka kirjoittaa "muuta", joka usein on kaikkein tärkeintä, eniten elämää, mutta jota ei minnekään muualle tulisi laittaneeksi ylös.
Kiitos Haavetar; sinä se aina osaat pukea ajatukset sanoiksi - siis ymmärrettävästi :)
Lähetä kommentti