Kello on kymmenen yli kuusi.
Nukuin yön yli, kävelin sillan illasta aamuun.
Nyt kun olen tässä, sillanpäässä
eilisen taakat painavat käsissä yhä.
Jättäisinkö kantamukseni tähän, sillankupeeseen.
Jatkaisin matkaani aamutietä päivän suuntaan, kevein käsin.
Ottaiskohan ne joku tästä, veisi uteliaisuuttaan mukanaan.
Pettyäkseen huomatessaan kantaneensa turhaan toiselle kuuluvia murheita.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Minäkin voisin jättää omani jonnekin portin pieleen...
Tarinassa, jonka olen joskus kuullut, ihmiset saivat jättää omat murheensa ja ottaa toisen ihmisen murheet kannettavikseen... Tarinan opetus oli, että vaihdeltuaan taakkoja jonkin aikaa, kukin valitsi lopulta itselleen juuri oman taakkansa. (Olisiko juutalaisesta tarinaperinteestä tämä, en muista tarkemmin.)
Kiitos ajatuksista. Olen kulkenut iltaan aamulla aloittamani tien, uusia kantamuksia, ei kovin raskaita, on tarttunut mukaani tästäkin päivästä.
Lähetä kommentti