pimeä aamu ei haluaisi nousta
yön syli ei irrottaisi
untuvapeiton poimuissa tuoksuu elämä
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
skip to main |
skip to sidebar
Blogiarkisto
-
►
2010
(2)
- ► maaliskuuta (1)
- ► helmikuuta (1)
-
►
2009
(40)
- ► joulukuuta (3)
- ► marraskuuta (1)
- ► heinäkuuta (2)
- ► toukokuuta (4)
- ► huhtikuuta (4)
- ► maaliskuuta (3)
- ► helmikuuta (6)
- ► tammikuuta (7)
-
►
2008
(137)
- ► joulukuuta (8)
- ► marraskuuta (10)
- ► heinäkuuta (4)
- ► toukokuuta (14)
- ► huhtikuuta (8)
- ► maaliskuuta (22)
- ► helmikuuta (17)
- ► tammikuuta (25)
-
►
2007
(246)
- ► joulukuuta (11)
- ► marraskuuta (18)
- ► heinäkuuta (8)
- ► toukokuuta (31)
- ► huhtikuuta (19)
- ► maaliskuuta (29)
- ► helmikuuta (27)
- ► tammikuuta (31)
-
▼
2006
(260)
- ► joulukuuta (28)
- ► marraskuuta (31)
-
▼
lokakuuta
(30)
- Where's the power and where's the point?
- Runotorstain 23. haaste: Hylätty
- Myrskyä , messua, kyyneliä
- Siniset kukat siskolleni
- Kielipuoli
- 20 vuotta
- Raclettea ja diskussuunia
- Kärsimyskukka kukkii
- Pompotusta
- pimeä aamu ei haluaisi nousta yön syli ei irrottai...
- metsä puhuu minua auki
- Tapahtumien muisto, muistojen tapahtuminen
- Omnia mea mecum porto
- Muistaako kukaan ....
- Nonsenseä aamutuimaan
- Muistiinmerkintöjä muutoksen johtamisesta
- Koskaan et muuttua saa...
- Keltainen lentävä matto
- Friday, thirteenth
- Asioita, joita voimme oppia koiralta
- On taas keltaisten kassien aika. Kolme päivää hull...
- Mui mui muikku
- Bussissa, matkalla Metsänvartijantilalle
- Uni ja aikainen herätys
- Opettajista
- Passiflora luovuttaa
- Oppimisesta
- Syksyn tuoksua
- Mies
- Siirtymiä
- ► heinäkuuta (15)
- ► toukokuuta (29)
- ► huhtikuuta (32)
- ► maaliskuuta (8)
7 kommenttia:
Ai näin teilläkin? Hyvää viikkoa kuitenkin.
Nyt kun jo olen riisunut untuvat ympäriltäni, uskon että viikosta tulee hyvä! :)
Sinisessä hämärässä asuu uuden päivän lupaus.
Ihana, hellän salaperäinen aamukuva!
Aamuväsyssä on jotain tervetulluttakin. - Yhdessä pyöriminen, käden ja posken hakeminen, kun kumpikin venyttää hetkeä. Kesällä sitä usein poukataan ylös niin, että jää se heräämistuhina ja -tuhistelu kokematta.
Yön syli on läheisriippuvainen:) Vai olenko se minä...?
Mukavaa viikkoa.
Kiitos, liisa, uuden päivän lupaus on elämisen mahdollisuus kuin koskematon hanki... ladun tehtyään vasta näkee miten se mutkittelee...
Kiitos, haavetar, oivalsit jälleen, mutta kyse ei niinkään ole aamuväsystä vaan suloisesta tunteesta, lämpimästä hetkestä luopumisesta....
Kiitos, susupetal, läheisriippuvaisuutta positiivisessa mielessä :) Yön syli muotoutuu kehon lämmöstä ja rakkaudesta.
Oi ei, ei niin. Mutta minä olen kamalankin hidas pimeän tullen. ;D
Lähetä kommentti