Oli syyskuun 26. päivä.
Minä olin viisitoista, sinä kaksikymmentäkaksi.
Vuoristopolun kivikoiden siniset gentianat mukanasi yhä.
Onnelliset!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
skip to main |
skip to sidebar
Blogiarkisto
-
►
2010
(2)
- ► maaliskuuta (1)
- ► helmikuuta (1)
-
►
2009
(40)
- ► joulukuuta (3)
- ► marraskuuta (1)
- ► heinäkuuta (2)
- ► toukokuuta (4)
- ► huhtikuuta (4)
- ► maaliskuuta (3)
- ► helmikuuta (6)
- ► tammikuuta (7)
-
►
2008
(137)
- ► joulukuuta (8)
- ► marraskuuta (10)
- ► heinäkuuta (4)
- ► toukokuuta (14)
- ► huhtikuuta (8)
- ► maaliskuuta (22)
- ► helmikuuta (17)
- ► tammikuuta (25)
-
►
2007
(246)
- ► joulukuuta (11)
- ► marraskuuta (18)
- ► heinäkuuta (8)
- ► toukokuuta (31)
- ► huhtikuuta (19)
- ► maaliskuuta (29)
- ► helmikuuta (27)
- ► tammikuuta (31)
-
▼
2006
(260)
- ► joulukuuta (28)
- ► marraskuuta (31)
-
▼
lokakuuta
(30)
- Where's the power and where's the point?
- Runotorstain 23. haaste: Hylätty
- Myrskyä , messua, kyyneliä
- Siniset kukat siskolleni
- Kielipuoli
- 20 vuotta
- Raclettea ja diskussuunia
- Kärsimyskukka kukkii
- Pompotusta
- pimeä aamu ei haluaisi nousta yön syli ei irrottai...
- metsä puhuu minua auki
- Tapahtumien muisto, muistojen tapahtuminen
- Omnia mea mecum porto
- Muistaako kukaan ....
- Nonsenseä aamutuimaan
- Muistiinmerkintöjä muutoksen johtamisesta
- Koskaan et muuttua saa...
- Keltainen lentävä matto
- Friday, thirteenth
- Asioita, joita voimme oppia koiralta
- On taas keltaisten kassien aika. Kolme päivää hull...
- Mui mui muikku
- Bussissa, matkalla Metsänvartijantilalle
- Uni ja aikainen herätys
- Opettajista
- Passiflora luovuttaa
- Oppimisesta
- Syksyn tuoksua
- Mies
- Siirtymiä
- ► heinäkuuta (15)
- ► toukokuuta (29)
- ► huhtikuuta (32)
- ► maaliskuuta (8)
2 kommenttia:
Sinäkin, kuten gentianat, vaikka ikävöit.
Niin, minäkin. Ja gentianat, muistojen kukat. Erityiset.
Lähetä kommentti