sanoja ei ole ollut puhuttavaksi asti
asia on kesken käsittelyn niin kauan
kunnes kuollut on peitetty maan multiin
kukat laskettu kauniiksi muistoksi kummulle
kiitollisena niin paljosta hyvästä, rakkaasta elämästä
taipaleesta jonka aloitit ja jonka tien päähän tulit
vaikea asia seestyy
sana sanalta
syksyinen polku on hyvä kulkea
on pakko luovuttaa, päästää irti
kivestä joka painaa,
että olisi kevyempi, tyhjempi reppu uusille muistoille
että olisi tilaa muistojen tapahtua
lehti lehdeltä luopuvat puut
silmu silmulta säilyvät kevään salaisuudet
6 kommenttia:
Pidin kovasti. Hiukan synkeä alku kääntyy hienosti positiiviseksi; ajatus syksyisen polun keveydestä ja lopun lupaus keväästä tuovat toivoa, kauniisti.
Yhdyn Sarin sanoihin. Alku kuristaa kurkkua, mutta lopuksi jalat irtoavat maasta. Sellaista se on, surun läpi meneminen.
(Kaikki eivät tosin ajankaan kanssa pääse läpi, eivät näe niitä silmuja. Sellainen on ehkä kaikkein surullisinta. *assosiatiivisesti mietiskelee*)
Kiitos, Sari. Valo ei katoa kaamokseen vaan säilööntyy jonnekin piiloihin...
Kiitos, haavetar, niin se on, silmuissa on elämänvoimaa!
toivoa siis on...:)
Susupetal: toivoa on niin kauan kuin on elämää.
Lähetä kommentti