perjantaina, huhtikuuta 28, 2006

Luova tauko

Aamu aukenee kuin raolleen jätetty ovi, itsekseen, huomaamatta.
Valoa on niin paljon ja pitkään, että se tuntuu jo itsestäänselvyydeltä. Osaanko riittävästi olla kiitollinen tästä vuodenajasta? Olenko näin pian unohtanut elämisen hämärässä, kahden pimeän välissä?

Talvi on pakannut itsensä pahvilaatikoihin, viikannut valkeat lumiviittansa naftaliiniin. Nöyrästi antanut tilan Keväälle, jonka puolestaan on pian luovutettava paikkansa esiripun takana kurkkivalle Kesälle...
Me ihmiset olemme statisteja kulisseissa.

Kansakoulun ensimmäisellä luokalla, Allin opinahjossa, sain näytellä kevätjuhlassa koivua: seisoa törötin tyyriinä ja hiljaa pahvista tehdyn hiirenkorvaisen koivupuun takana. Vaatimaton roolini jännitti silti. Salaa mielessäni unelmoin pääseväni joskus keijun rooliin, mutta mutta... eihän minusta pallonaamasta keijua olisi saanut tekemälläkään - paitsi tonnikeijun tietysti! :) Mihin ajatukseni taas karkailevat....vaikka minne ne juoksentelisivat juuri nyt - jos vain olisi aikaa.

Olisi olisi, sitku ja mutku.

Huhtikuun viimeinen työpäivä odottaa. Illalla hyppään Hämeen junaan ja jolkottelen mökille.
Luova tauko, sanan varsinaisessa merkityksessä - tai juuri päinvastoin - alkaa n. 9 tunnin kuluttua ja kestää viikon.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Bonjorno, sivuaskel.blogspot.com!
[url=http://viagragent.pun.pl/ ]Acquistare viagra [/url] [url=http://cialishols.pun.pl/ ]Acquistare cialis [/url] [url=http://viagratetb.pun.pl/ ]Vendita viagra [/url] [url=http://cialisiall.pun.pl/ ]Acquisto cialis online[/url] [url=http://viagraradj.pun.pl/ ]Vendita viagra in Italia[/url] [url=http://cialisantr.pun.pl/ ]Comprare cialis in Italia[/url]

Anonyymi kirjoitti...

Ηowԁy! I know thiѕ is somewhаt
off topіс but I was wondering ωhich blog ρlatfοrm are you using for thіs website?
I'm getting fed up of Wordpress because I've had issues with hackers and Ι'm looking at options for another platform. I would be great if you could point me in the direction of a good platform.
My web blog - ny escorts