Uppokantoja ja naurishaudukkaita

Heinäkuun viimeinenkin viikonloppu oli täynnä aurinkoa, lämpöä ja rakkautta! Sauna odotti lämpimänä ja järvi halasi lempeästi koivuvihdan tuoksuisen kuuman kylpijän! Rakastettuni oli poikkeuksellisesti saunonut jo aikaisemmin, rakennustyömaan pöllyjä putsatakseen.

Mies oli ahkeroinut ulkohuussin harjakorkeuteen; oikein kunnon pytinki siitä tulee. Melkein kuin "siisti sisävessa", mutta näköalana kukkamaa ja järvenselkä. Ikkunanpaikka oli oikealla seinustalla, oveen tulee perinteisesti sydänikkuna ja toiselle seinustalle peili ja käsienpesua varten joko hana tai emalivati ja kannu. Tuskin maltan odottaa...

Lauantaina kävimme tapaamassa pian 85-vuotissyntymäpäiväänsä viettävää Eikkaa, joka asuu kunnan palvelutalossa. Omassa talossa asuminen kävi vaivalloiseksi huonon liikkumisen vuoksi. Vaimo kuoli jo parikymmentä vuotta sitten, mutta Eikan kertoman mukaan vaimo käy öisin "katsomassa" miestään. Neljäkymmentä vuotta oli yhteistä elämää.
Huumorintajuinen ja aina tulostamme ilahtunut vanhus oli nyt joutunut pyörätuoliin kaaduttuaan asunnossaan. Lapsenlapsen kuvat piirongin päällä ovat hänelle tärkeitä. Vielä kun hän asui omassa talossaan, keittiön ikkunalla oli vanha lohenpunainen pelargonia, kihlalahjaksi saatu vuonna 1948. Vänkyrävarsinen vanha pelakuu.

Sodankäyneenä miehenä hän kutsuu itseään Tuntemattoman sotilaan Koskelaksi; "Koskela itte, kyllä jämpti on niin", sanoo. Ja aina lähtiessämme: "Pitäkää Jumala mielessä!".
Pidämme, pidämme, lupaamme ovenraosta vilkuttaessamme.

Takaisin mökille päästyämme lähdimme järveä siivoaamaan. Mies keksi, että synttärilahjaksi muutama vuosi sitten saadut lumikengät voisivat olla hyvät järvenpohjassa kävellessä. Ja niin olivatkin: kumisaappaat lumikenkien siteisiin ja menoksi. Minä soudin ja mies niitti viikatteellaan lumpeita, ulpukoita ja järviheinää. Huopaamista ja soutamista, tilannetajua se vaati aputytöltäkin.

Soudin rantaan hakemaan kameran, koska pakko oli saada ikuistettua tämä vedessä kävelevä viikatemies. Toisen kerran soudin hakemaan moottorisahaa, kun päätimme siivota järvenpohjaa enemmänkin. Lahti on täynnä satoja vuosia sitten kasvaneiden mäntyjen ja kuusten kantoja ja oksia. Uppokantoja ja -tukkeja vaikka kuinka paljon. Veden siloittamia ja vääristämiä, todella painavia järkäleitä.

Katselin ja kuvasin veneessä, kun mies kiskaisi moottorisahan käyntiin ja huristeli vesi pärskyen juurioksia pienemmiksi. Vastarannalla ihmettelivät varmaan touhujamme. Lopulta vene oli niin täynnä näitä puuveistoksia, että hädin tuskin mahduimme itse mukaan. Soutaminen ei enää onnistunut, koska jouduin istumaan tasapainon vuoksi veneen ulkosyrjällä. Mies sovittautui puiden sekaan ja meloi meidät rantaan. Kolme kuormallista toimme tervaskantoja, joista teemme sytykkeitä ja loput pääsevät roihuamaan loppusyksyllä poltettavaan rantakokkoon.

Järvestä tuli hieno. Rehevöityminen tänä kuumana kesänä on ollut aiempia vuosia runsaampaa. Niin kauniita kuin lumpeenkukat ja ulpukat ovatkin, on niitä välillä siivoiltava, että järvi pysyy kunnossa. Iltatuuli toi siivousjätteet sopivasti kotirantaan, josta kottikärräsin ne kompostiin. Poimin myös lumpeita ja ulpukoita maljakkoon mökin terassille, etteivät pahastuisi moisesta operaatiosta.

Tänään jatkoimme siivoustyötä, jonka päätteeksi laitoimme rantalaavun grilliin valkean ja haudutimme hiilloksella, folioon kääräistynä ystäviltä saadut nauriit. Lisäkkeeksi mies otti oman maan pottuja ja sipulia, jotka hautuivat voin kera samassa loimussa herkulliseksi ateriaksi. Nam nam. Naurishaudukkaat ovat todellista herkkua!

Jossakin vaiheessa yltäkylläinen viikonloppu kääntyy aina uudeksi työviikoksi. Niin tänäänkin. Juna toi minut kaupunkiin, mies jäi mökille. Sairaslomalainen on toipunut todella hyvin. Toivomme, että kevään operaatioiden jälkeinen lopputarkastus elokuun lopussa ei toisi pilviä aurinkoiselle kesätaivaallemme.