Falirakin lapsetEi ole helppo olla äiti. Pitäisikö edes? Äitiys on kultareunainen pilvi, jos niikseen haluamme, mutta jos arkijärkeä käyttää hän on ihminen, omaa elämäänsä elävä ja omaa persoonallisuuttaan kummasteleva, kehittävä otus, jonka sydän kestää hänen elämänsä ajan. Ihminen kuolee kun sydän lakkaa jumputtamasta. Sen pituinen se.
Mutta äitinä oleminen on ihanaa, nähdä miten pienestä pulleroisesta kasvaa vaihe vaiheelta omiaan ajatteleva Ihminen. Vaihe vaiheelta. Niitä on monia, monenlaisia. Muistan kuopukseni joskus viisitoistavuotiaana sanoneen, että "äiti, mä en haluu koskaan kasvaa aikuiseksi." Olin silloin 37-vuotias. Huolestuin - turhaan. Hän on kasvanut aikuiseksi. Monen mutkan kautta. Jokaisella on tiensä.
Esikoinen on haaveillut monesta. Useimmiten on ollut paremmin muualla kuin tässä. Elämä on valintoja. Ja vaikka haluaisi valita toisin, aina se ei ole mahdollista. Mitä missä milloin? Osa on löytynyt, osa kadoksissa. Punaisen tuvan miljöössä hän näyttää voivan paremmin, suorastaan elämästään nauttien.
Ei ole helppo olla lapsi. Pitäisikö edes? Lapsuus on annettu elämänpiiri. Siitä ponnistaminen johonkin omaan, määrittelemättömään, on juuri niin uniikkia kuin vain mikään luomaton, kuviteltu on.
Se tulee myötä, kulkee varjona, kultaa pilvien reunat, muistelee.
Lapsi on Elämän lahja, lainaksi annettu. Mitä muuta ikinä haluaisimmekaan.
Kun olen 85, esikoiseni on 65, kuopus vasta 63.
Äiti ja tyttäret. Rakastavat. Yhä.
8 kommenttia:
Kiitos, pikkusiskoni, evaista; opastuksesta elamanpolulla. Niin totta. Yhdessa eteenpain, tahdon.
Käyn joka päivä ammentamassa kuvistasi ja sanoistasi elämänkauneutta, joka ei ole katoavaa eikä "höttöä" vaan lujaa ja herkkää yhtä aikaa. Monimuotoista. Usein henkäisen ja poistun hiljaisen kiitollisena jatkamaan matkaa. Mutta ehkä sinulla on etiäisiä ja aavistat, että pseudokin kävi...
Lapset. Niin. Kolme aikuista rakkautta, nyt juuri, jossain touhuissaan ja toimissaan. Mutta aina äidin sydämessä. Kuin sinulla.
Mikä on sivuaskel-nimen tarina?
Kirjoitit kauniisti. Sait minut ajattelemaan syntyjä syviä, omia lapsiani, omaa äiti-vainajaani.
Upea kirjoitus ja kuva.
Kiitos, Paula! Äidittömänä lapsena katselee maailmaa tästä kulmasta.
Paju, kommenttisi lämmitti mieltä. Mukava kun käyt täällä henkäisemässä :) Sivuaskel-nimen tarina ehkä ilmestyy joskus sivulleni, vaikka ei siihen mitään erityistä historiaa sisälly.
Obeesia, kiitos palautteesta. Kirjoittaminen viime aikoina on ollut vaikeaa ja sanat hukassa.
Hilkka, kiitos sinulle käynnistä!
Viisasta ja sivuaskelmaista pohdintaa!
Tämä on erityisen tärkeää: "Lapsuudenkokemukset ohjaavat, mutta eivät sanele." Sillä myöskään kokemuksiaan ei lapsi voi valita. Jos niissä on paljon kipua, täytyy oppia ajattelemaan että koskaan ei ole liian myöhäistä saada onnellinen lapsuus.
Osaisinpa itse olla täysillä äiti. joskus tuntuu osaa olla vain puolittain. Hmmm, kunhan ei koskaan rupea 'äitipuoleksi' lapsilleen ;)
Kiitos Kutuharju, totta kirjoitat.
Tuo pohdintasi nosti kyyneleet silmiini. Olen monasti elämäni eri vaiheissa joutunut käymään läpi noita asioita. Mutta ei siitä tässä sen enempää.
Rakkaus kantaa ja riittää koko elämän ajaksi. Joskus vielä kuoleman rajankin taakse.
Lähetä kommentti