Lapseni avasi oven mennäkseen katsomaan ilmapalloja. Näin hänen putoavan valkoisessa mekossaan, kädet levällään alas. Kauhistuin ajatusta, kun tajusin, että hän ei voi selvitä hengissä. Joukossa oli myös elokuvaohjaaja Markku Pölönen (mistä ihmeestä hänkin tähän sotkeentui?), joka lähti hissillä alas katsomaan mitä tapahtui ja hakemaan tyttöäni takaisin ylös. Seisoin kromatun hissinoven edessä odottamassa. Sieltä he tulivat, molemmat. Tyttöni silmät olivat muurautuneet umpeen, pienissä luisevissa käsissä oli asfaltista tarttunutta mustaa, mutta muuten hän oli ihan kunnossa ja iloinen. Tähän heräsin. Oli pakko nousta sängystä. Kului tovi, että sain realiteetit hallintaan.
*****************
Aamu valkeni 6.30. Mietin yöllistä untani. Keitin vahvaa kahvia. Luin Hesarin. Kävin suihkussa ja pesin hiukset. Lähdin töihin 8.15. Odottelin bussia 'tuulitunnelissa' kymmenen minuuttia. Astuin bussiin suihkunraikkaana, ystävällinen kuljettaja sanoi huomenta, mutta bussissa oli vahva ja vastenmielinen hien haju. Vastapäätä käytävän toisella puolella, istui nainen, bussin ainoa matkustaja, valtavat kapsäkit mukanaan. Muistin perjantai-iltaisen kotiinpaluun, kun viereeni istahti vanhahko rouva, joka tuoksui desinfioidulle 'vesiklosetille'. Mietin pitkään mikä tämä haju on. Ehkä hän oli sipaissut parhaat päivänsä nähneestä eau de cologne-pullosta reippaan annoksen. Mene tiedä.
Katselin bussin ikkunasta luontoa. Lumimarjapensaissa oli jo talven väri, osa vaahteroiden latvoista oli tulessa, huikean kauniita. Marja-aronia päätepysäkillä oli tulipuna-vihreä mustine marjoineen. Nappikukkakin vielä sinnitteli keltaisissaan. Ja omakotitalojen aitauksissa hehkui yksittäisiä ruusunkukkia. Ajattelin infokarttaa; olet tässä. Kesän ja syksyn taitekohdassa.
Istuin ja katselin monenkirjavaa, ohisoljuvaa maisemaa. Huomasin kaipaavani Miestä, joka palaa tänään mökiltä. Mietin maailmamenoa. Sitä, että en nykyisin jaksa kuunnella radiota, en katsella edes uutisia televisiosta (muuta katsomisen arvoista sieltä ei tulekaan), lehtien lukeminenkin on vain selailua. En ole aikoihin kyennyt kirjoittamaan, kirjojen lukemisesta puhumattakaan. Elämä on kapeutunut työasioihin pelkästään. Ainainen huoli tekemättömistä töistä, riittämättömyydestä olla sitä mitä pitäisi. Yhden työpäivän tunnit eivät riitä.
"Vähän päivässä, paljon viikossa", sanoi tänään paikallinen pomoni mummonsa sanoneen. Kaksi esimiestä. Toinen Tanskassa, toinen täällä.
Katselin bussin ikkunasta luontoa. Lumimarjapensaissa oli jo talven väri, osa vaahteroiden latvoista oli tulessa, huikean kauniita. Marja-aronia päätepysäkillä oli tulipuna-vihreä mustine marjoineen. Nappikukkakin vielä sinnitteli keltaisissaan. Ja omakotitalojen aitauksissa hehkui yksittäisiä ruusunkukkia. Ajattelin infokarttaa; olet tässä. Kesän ja syksyn taitekohdassa.
Istuin ja katselin monenkirjavaa, ohisoljuvaa maisemaa. Huomasin kaipaavani Miestä, joka palaa tänään mökiltä. Mietin maailmamenoa. Sitä, että en nykyisin jaksa kuunnella radiota, en katsella edes uutisia televisiosta (muuta katsomisen arvoista sieltä ei tulekaan), lehtien lukeminenkin on vain selailua. En ole aikoihin kyennyt kirjoittamaan, kirjojen lukemisesta puhumattakaan. Elämä on kapeutunut työasioihin pelkästään. Ainainen huoli tekemättömistä töistä, riittämättömyydestä olla sitä mitä pitäisi. Yhden työpäivän tunnit eivät riitä.
"Vähän päivässä, paljon viikossa", sanoi tänään paikallinen pomoni mummonsa sanoneen. Kaksi esimiestä. Toinen Tanskassa, toinen täällä.
Minuahan on siunattu kaksinverroin.
Ei minulta mitään puutu.
Ei minulta mitään puutu.
9 kommenttia:
Tuommoinen painajainen pitää pitkään otteessaan. Olo jää höperöksi. Kummallista on se että aivan outoja ihmisiä, jo kuolleitakin, tulee uniin.
Silloin kun olin vielä töissä bussimatkat olivat yhtä tuskaa. Olen aika herkkä hajuaistini suhteen ja esimerkiksi tuommoinen pahanhajuinen matkustaja saa minulta lähes oksennuksen aikaan. Eikä talvella ole bussin tuuletusikkunatkaan auki. Siinä sitten istun jokin kangas kasvojen edessä etten pökertyisi kammottavasta hajusta.
Tuttua minullekin tuo eräänlainen saamattomuus. Luen melkein väkisin, ei puhettakaan entisestä lukunopeudesta ja -nautinnosta. Teeveetä sentään tuijotan.
Kaunis ajatus tuo. Viisas mummo pomollasi:) Tuon kun muistaisi itsekin. Ei turhaa murehtisi etukäteen. Kaunista syksyä sinulle Sivuaskel!
Kiitos, Salka, pitkästä aikaa! Painajaiset ovat merkillisiä. unessa itsestäänselvät ihmiset mukana, valveilla tuikituntemattomia. En sanoisi saamattomuudeksi, vaan ajan puutteeksi, infoähkyä täyteen ladatun pään vastaanottamattomuudeksi. En vain jaksa katsoa, kuunnella. Hiljaisuus aina kun se on mahdollista on parasta. Hyvä on mummon ajatus. Ymmärtääkö sen kaikki? Haloo?
Älä rehki liikaa...
Hiljaisuus on miullekin suuri nautinto. =)
Kiusaan sinua yhdellä mukavalla valokuvahaasteella...
Jos ehdit jossain välissä...
PS: Mummon ajatus on tuttu lausahdus. =)
Mummon viisaudesta tuli mieleen äitini usein viljelemä sanonta:
"Päivä kerrallaan, parhaana kaksi."
Äiti teki itse koko ajan jotain, hän ei kauan laiskoja (lue: minua) katsellut. Joten arvaan, että tuo lausahdus ei sittenkään ollut kovin lohdullinen.
Joskus on kuitenkin parempi vain olla. Suvantopaikkojakin tarvitaan.
Olisiko haju ollut naftaliinin haju? Kerran edessäni istui turkkiin pukeutunut vanha rouva, joka lemusi voimakkaasti. Siskoni sanoi, että varmaan koimyrkkyä.
Järkyttävä uni.
Itseni kohdalla olen huomannut, että kun olen liian väsynyt, keskittymiseni riittää vain välttämättömimpään, yleensä siis työhön. Mitään sellaista, joka vaatii keskittymistä, ei jaksa tehdä, ei lukea lehtiä, ei kirjoja, televisiostakin vain jotain sellaista, jota ei tarvitse ajatella.
Ja väsyminenhän johtuu niin monista asioista: liiasta työstä, masentumisesta, laskeutumisesta talvilepoon. Merkki se on kuitenkin siitä, että pitää levätä, ei vaatia itseltään liikaa ja mahdollisesti on tarkistettava missä kohtaa mättää, mistä se väsymys tulee.
Hallatar, kiitos viestistäsi. Yritän olla rehkimättä. Helpommin sanottu kuin tehty.
Obeesia, suvantopaikkoja on liian vähän nykymaailman tohinassa. Viikonloppu ei tahdo riittää lepuuntumiseen. Nyt olin poikkeuksellisesti töissäkin molempina päivinä, joten tuntuu ettei vapaa-aikaa ole ollutkaan. No, ens viikonloppuna lähden mökille. Siellä mieli rauhoittuu parhaiten.
Kiito Susupetal, oikeassa olet, hyviä pointteja. Uni oli tosiaan järkyttävä. Ehkä painajaisetkin tulevat herkemmin väsyneeseen mieleen.
Joskus infoähky vyöryy kertakaikkiaan yli. Silloin voisi luvan kanssa kieltäytyä kaikesta, vaikka itse en ole onnistunut siinä vielä koskaan. Varmaan mökillä se on osa rentoutumista.
Vähän tuollaisia tuntemuksia minulla oli pari vuotta sitten ennen työuupumukseen tipahtamista. Yritä sinä hellittää ennen sitä, olla itsesi puolella.
Katriina, infoähkyä ei voi välttää muutoin kuin jäämällä pois työelämästä. On sekin joskus vilahtanut mielessä, mutta työssä on paljon ilonaiheitakin, jotka auttavat jaksamaan.
Lähetä kommentti