Elämän ihmeitä

Toukokuu puolivälissä. Huomenna on Härkien syntymäpäiviä.
Tähtisilmä täyttää 5 vee. Kun yhden ykkösen laittaa perään tulee jollekin jo 51 vuotta mittariin.

Myös parin vuoden takainen esimieheni täyttää huomenna 50. Pohojalaane, mustavalkoone Ihiminen, hyvääs ja pahaas, juureva, osaava nainen. Mihinä ikänää tapaat pohojalaasen - kernaasti eteläpohojalaasen - tiiät mistä on kotoosin. Seudulta jossa "pittää olla ain paremmin ko grannis" ja "mitähä ny ihmisekki sanoo" tai "hillitte ittes", jos tunteet näyttääsivät pintahan nouseevan...

Onnea sinulle, pohojolaane päivänsankari! Oma rotunsa on kauhajokelaiset ja seinäjokelaiset. Lakeuden ladot, punamultapintaiset korkiat, kakskerroksiset puutalot, tasaista peltoa silmänkantamattomiin, yritteliästä porukkaa. "Kyllä selvitähän omin voimin vaikka mikä olis". Huonoja lenkkejä ei oo olemassa = näkyvillä. Huikea suomalainen heimo. Voin vain kuvitella tilanteet, kun sota-aikana käkisalmelaiset, antrealaiset, viipurilaiset tai kirvulaiset karjalaiset ovat lähteneet kahteen kertaan evakkoon kotiseuduiltaan ja on pakkoasutettu eteläpohojanmaalle 40-luvun puolivälissä.

Kulttuurien kohtaaminen on ollut enemmän kuin haasteellista. Kun karjalainen luonne " ilo pintaan vaikka syän märkänis" kohtaa eteläpohojanmaalaisen, hieman ylemmyydentuntoisen talollisen "hillitte ittes"-ihmisen, ei siitä mitään rakentavaa yhteiseloa voi syntyä.

Mutta eletty on. Rintamamiestalot on rakennettu eri puolille Suomea, asutusministeri Veikko Vennamo asutti evakkoja 400.000! Ei voi väheksyä luovutetun Karjalan kotiuttamisprojektia. Miten onnistuis tämän päivän optio-onkijoilta, "mulle kaikki heti nyt"-ihmisiltä. Eppäillä soppii.

Hui kun harhailee ajatukset - missä lie. Tänään on maanantai.
Myöhästyin kahden junasta. Juoksin 15.04 lähtevään InterCityyn, joka oli "Juhani Ahon rautatieasemalla" - Suomen ensimmäisellä - Hämeenlinnassa klo 16.09. Taxi vei sairaalaan.

Astelin hissille, viidenteen kerrokseen, laukussa Hämeen Sanomat - ymmärtämättä että hämäläisessä keskussairaalassa paikallislehti on itsestäänselvyys - aina luettavissa. Käytävän seinässä on desinfiointihana. Putsasin junanjälkeiset käteni. Avasin oven huoneeseen 12. Kurkistin ovenraosta: mies istui sängynreunalla haarukoimassa silakkalaatikkoa ja punajuuria! Kiinteää sapuskaa - jopa perinneruokaa - ensimmäisen kerran sitten viime keskiviikon! Väri poskilla, hymy huulilla. Ihmemies.

Lähdimme alakerran kahvilaan. Hississä mies totesi, että "täytyy kantaa tätä attashea-salkkua mukana", pissapussi, jonka mies tyhjensi ennen hissiinmenoa. Siinä se vyötäröllä keikkuu, anonyyminä, valkeana, reittä vasten. Musta kahvi ja lihapasteija minulle, miehelle vain kahvi. Elämää on.

Ulkona käväistiin, kävely tekee hyvää miehelle. Ei kipuja. Ei tippapussia. Ei kipulääkkeitä suoraan suoneen. Pari pilleriä silloin tällöin ja huomenna, tiistaina muka kotiinlähdön aika?! Niin sanoi hoitaja. Miten selviämme? Yksinäinen munuainen pitäisi sopeuttaa kahden elimen toimintaan, pissaspussi pitäisi hoitaa pois, kipulääkitys pitäisi saada "selfserviceksi".

Miehellä auto parkissa sairaalan kylteillä, pihassa. En ihan ymmärrä, että parinpäivän sisällä olisi ajokunnossa 110 km etelään. Moottoritietä. Kehä ykköstä, paikallisreittejä. Vatsalihakset koetuksella mahdollisten kolmiolääkkeiden avulla. Kaikki järjestyy, uskon.

Lasten tuoma äitienpäiväkukka on huikean kaunis; kärsimyskukka, josta eilen kirjoitin. KIITOS!

Elämä on ihmeitä täynnä.