Seisoin Akateemisen kirjakaupan runohyllykön edessä pitkät tovit, maiskuttelin kansilehtien visuaalisia viestejä, lueskelin takakansitekstien tiivistelmiä, nuuhkin sivuja, ahmin sanoja. Keskellä lapsuuden tuoksumuistoa; isän kanssa jouluostoksilla Oulussa, Pohjalaisen kirjakaupassa. Muita kauppoja en osannut edes kaivata. En sen jälkeenkään.
Jospa isä eläisi, että voisin kertoa, miten merkityksellisiä ostosmatkoja ne olivat! Ostoksista viis,vaikka muistankin alle kymmenvuotiaana valinneeni tilpehöörihyllystä punaisen joulupukin saappaan, jota koristi valkea karvareunus. Saapas oli täytetty karamellillä. Ostin sen isälleni joululahjaksi. Muistan tunteen; halusin ostaa sen juuri isälleni, kiitollisena kirjakauppaelämyksestä.
Mutta se kirjojen, koskemattomien papereiden, kirjoittamattomien sivujen tuoksu ei jätä minua koskaan. Se on ollut läpi elämän enemmän kuin lapsuuden kirjakaupassa koettu aistinautinto etäisen isän jännittävän turvallisessa seurassa. Se on muisto isästä, ihmisestä joka istutti minuun rakkauden kirjoihin, kirjallisuuteen. Omalla tavallaan. Paljolti tietämättään. Siltä minusta on tuntunut.
Selittämätön hyvänolon tunne, joka valtaa minut joka kerta kirjakauppaan astuessani. Viipyilevä, hiljainen atmosfääri; naiset myyntitiskien takana kuin apteekkarit, jotka mitään sanomatta löytävät oikean hyllyn, kysytyn tuotteen saatavuuden. Kirjamyyjä tekijän nimen tai kirjan nimen, jos kysyjän tiedot ovat puutteelliset. Apteekkari asiakkaan vaivan tai koukeroisen reseptin perusteella. Ihailtavaa, mutta huonostipalkattua ammattitaitoa. Samoin kuin kirjastotyöntekijöillä.
Ostin kolme kirjaa. Virve Sammalkorven "Tartu hetkeen" - ajatuksia nuorille sankareille, Bo Carpelanin ja Pentti Sammallahden Staden- Kaupunki - La Ville- The City. Aivan upea kuvarunoteos Helsingistä. Hienoja oivalluksia, joissa runo muuttuu kuvaksi, kuva runoksi. Ja kolmantena kirjana Sirkka Turkan kootut runot, yli 800-sivuinen teos, jonka etulehdelle kirjoitin viestin esikoiselleni, jolle ajattelin sen antaa tupaantuliaislahjana hevoskastanjakukkulan uuteen kotiin.
Tyttö on muuttanut tänään, jättänyt Punavuoren entisen elämän muistoineen, tunteineen, elämyksineen, palannut yhdeksänvuoden takaisiin maisemiin. Lähelle taloa, jossa ensimmäinen itsenäistymisen paikka oli. Silloin huone, alkovi ja erillinen keittiö, mustavalkoruudullisine keittiön lattioineen ja kaasuliesineen. Mieleeni tulee myös pikkusiskon muutto samaan asuntoon. Raclette-juustokestit, koiranpojan sairaalareissut, huumehörhön yritykset varastaa isosiskon hieno pyörä pihasta, pikkusiskon ottama, huikean hieno valokuvasuurennos alkovin seinällä pleksilasin alla; muisto kimmeltävästä merestä purjeveneen kannelta nuorisopurjehdusmatkalta.
Muistot ja tunteet kulkevat mukana, ovat osa persoonaa. Hyvä niin. Elettyä elämää.
Ajatukset hajoavat kuin duralex-juomalasi - lapsena koettu ihme.
*******
Aamulla harjoittelin sairaanhoitoa. Desinfioin kädet, sujautin kumiset ohuet suojahanskat käteeni, haparoin pumpulitikkuja, saksia, haavasuojuksia, hopealevyjä...toimin sairaalan hoiturin kirjoittamien ohjeiden mukaan. Toinen leikkaushaavoista on muutaman sentin mitalta tulehtunut ja vaatii hoitoa. Hyvin onnistui.
Huomenna, sunnuntaina mies lähtee jälleen Hämeenlinnaan. Tikinpoistoon ja ehkä "attashea-salkkukin" jää sairaalaan. Toivomme niin, koska elämä ilman salkkua olisi niin paljon helpompaa. Kaikilla virkamiehillä, uskon niin. :)
Kuhaa kermassa, tuoretta, vihreää parsaa ja perunoita höyrykattilassa. Jääkiekkoa olohuoneessa. Unta ja kahvia.
Rakastan Elämää!!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti