Stiiknafuulia, stiiknafuulia

"Vallan käyttöä sanan voimalla on oivallisesti kuvannut Teuvo Pakkala lapsista kertovassa novellissaan Mahtisana, jossa juoksukilpailun voittanut Ville ilmoittaa olevansa stiiknafuulia. "Stiiknafuulia? Pojat hämmästyivät. Kukaan ei tiennyt, mitä kieltä se oli ja mitä se merkitsi. Mutta mahtavalta se kuului. Jos Ville olisi sanonut, että hän oli paras koko kaupungissa, niin olisi voitu väittää vastaan ja kumota Villen väite. Mutta mitä kykeni kukaan panemaan tuollaista sanaa vastaan, jota ei oltu koskaan kuultu."

Puhekielessä hairahdumme silloin tällöin väärinkäyttämään sanoja, jolloin niiden merkitykset muuttuvat tai ne muuttuvat omasta mielestämme tarkoituksettomiksi. Kuullun ymmärtäminen - tai pitäisikö sanoa ymmärtämättömyys - nimetään arkikielessä usein väärinymmärrykseksi. Tahattomaksi tai tahalliseksi. "En mä sitä tarkottanu", sanot, johon toinen; "No siltä se ainakin tuntui". Puhe ei ole pelkkiä sanoja, vaan myös tunnetta. Puhuminen ja kuunteleminen ovat taitolajeja. Useimmat meistä luulee olevansa hyviä kuuntelijoita, samalla tavalla kuin työhaastatteluissa 90 sadasta sanoo omaksi vahvuudekseen kyvyn tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Tässä vaiheessa haastattelua - maailman banaaleimman vastauksen kuultuani - mielenkiintoni syttyy kysymään lisää! :)

Työyhteisössä juuri ihmisten ja työtapojen erilaisuuden sietäminen tuntuu nousevan uudelleen ja uudelleen päivittäistyönjohdon haasteeksi.
"Aina vain minä minä minä eikä kukaan muu koskaan"...
"Näin on tehty viimeiset 25 vuotta, kyllä minä tiedän, älä kuule sinä tule minua neuvomaan"...
"Tuokin se kuvittelee olevansa vaikka mitä, pomon lellikki se on...nopeesti se tekee mutta kyllä tulee virheitäkin"...

Tiedonpanttaajat - hiljaisen vallan käyttäjät - ovat myös oma rotunsa työyhteisössä. Tämä alalaji ajattelee, että "on turvallisempaa pidellä tiedonpiuhoja omassa nyrkissään, koska tätä osaamista ja kokemusta ei ole kuin minulla... miksi luovuttaisin omaa osaamispääomaa (lue; korvaamattomuutta)toisille...joku toinenhan voi viedä minulta tehtäväni tiukan paikan tullen".

Ei ole kivutonta oppia pois vanhasta, luopua totutuista tavoista, kohdata muutoksia. Työyhteisön ilmapiiri olemme me. Jokainen työntekijä henkilökohtaisesti vastuullisena. Olisi suotavaa, että aika ajoin päästäisimme läpivedon korvienväliseen tuulitunneliimme.

Vähemmän stiiknafuuliaa, enemmän viestintää!