Häme extempore

Voiko Häme olla extempore?
Voi se olla. Hyppäsin yllättäin keskiviikkona 9.8. 17.04 InterCityyn ja matkasin mökille Hämeeseen. Palasin tänään. Siihen oli omat syynsä. Ja tietysti mahdollisuutensa.

Kahden päivän pidennys viikonloppuun tuntui ruhtinaalliselta. Hellepäivien jatkumo. Aurinkoiset aamut. Kahdeksan harmaahaikaran parvi lahdenpoukamassa. Joutsenperhe kaislikossa. Kuikan huuto järvenselältä. Ja kaakkuripariskunta yhden jälkeläisen kanssa! Tänään näimme kiikareiden kanssa, että kyllä se on kaakkuriperhe - harmaaselkäisiä, viistonokkaisia ilman kuikan valkeita selkäjuovia. Ihme ja kumma.

Tiirat, selkälokit, pääskyset ja västäräkit kuuluvat kesämaisemaan lähes itsestäänselvyyksinä. Mutta kaakkuri ja kuhankeittäjä eivät. Ne ovat harvinaisuuksia molemmat. Lintukirjasta luin, että kaakkureita on n. 1000 paria kun kuikkia on 7000-9000 paria. Kuhankeittäjä taas on tropiikin keltainen kaunotar, joka ei näyttäydy tavalliselle kuolevaiselle, mutta ilmoittaa olemassaolostaan äänellään. Iloksemme "hän" on livertänyt yksitotista säettään koko kesän.

Mökkielämä on pienimuotoista puuhastelua, ulkoilua, soutelua, luonnonihmeiden äimistelyä. On se toki tarpeellisia askareitakin kuten miehen huussi-projekti, joka alkaa olla lopuillaan. Se on oman juttunsa arvoinen - kirjoitan siitä myöhemmin.

Eilisen iltapäivän touhuna oli pihakalusteiden öljyäminen. Minä sudin tuolit ja pöydän, mies aitanseinustan penkin - vanhan ajan leveän lankun - sekä haapapuisen pöydän, joka imi huokosiinsa ainakin litran mustaa, tervaista pellavaöljyä.

Tänään lähdimme aamukahvien jälkeen järvelle. Aurinkoinen sää enteili leppeää veneilyä, mutta pian pilvet kerääntyivät taivaalle ja tuuli yltyi niin, että jouduimme kääntymään uuteen suuntaan. Ajelimme rantavesiä pitkin ja löysimme sopivan piknik-paikan erään lahden poukamasta. Rantaa kaunisti vaaleanpunainen vesitatar-matto. Kahvia ja ruisleipiä, pullaakin löytyi eväskorista. Jatkoimme matkaa merkittyä reittiä pitkin ja kohtasimme surullisesti kumollaan olevan purjeveneen. Mela oli nostettu veneen kölin päälle ja arvelimme, että apua oli tulossa. Milloin haveri oli tapahtunut, emme tiedä. Mietimme hetken pitäisikö soittaa jonnekin, mutta jätimme sen tekemättä kun näimme venekunnan soutavan paikalle. Palasimme reimarien osoittamaa reittiä kotirantaan. Pilvisyys oli lisännyt aallokkoa ei ihan vaahtopäiksi asti, mutta melkein. Ison järvenselän ylitys onnistui hyvin, vaikka ensimmäistä kertaa tuntui aallokko sen verran uhkaavalta, että hieman pelottikin. Pelastusliivit eivät ole turha kapistus vesillä liikkuessa!!

Pidennetty viikonloppu hujahti nopeasti. Paluu kaupunkiin vaatii aina oman siirtymäaikansa. Niin tänäänkin.