Perjantaina Hesasta Hämeenlinnaan tunti ja viisi minuuttia. Nopea silmäys lehtiin. Asemalla ei ovi auennut. Juoksimme - iso porukka - vaunun läpi toiseen päähän, että ehtisimme ulkoutua junasta. Ehdimme.
Mies, rakkaani, sanoi, että olemme täällä taas hetken päästä, asteltuamme alikulun kautta portaikkoja laiturille. En noteerannut sanomaa vasta kuin tänään, joka tuli äkisti, yllättäin.
Juuri kun olin deletoinut viime viikon työasiat mielestäni, istahdin taas autoon, joka vääjäämättä, mitään kyselemättä ajoi Hml:n rautatieasemalle. Oli lähdön hetki.
Kaipasin Miestä jo kymppitiellä, vaikka hän istui vieressäni niin, että saatoin laittaa lämpimän kämmeneni polvelleen, viestiksi rakkaudesta jota tunnen. Enemmästä en välitä. Tämä Mies on minulle Tärkein ja Rakkain.
Harmoniaa perjantai-illasta sunnuntai-iltapäivään.
Nyt taas änkytämme tulevan viikon - eikä minkä tahansa viikon: Mies menee sairaalaan jälki/lopputarkastukseen torstaina. Tämänhetken lopullinen tuomio saadaan perjantaina, 25.8. Toukokuisen operaation jälkeinen todellisuus.
Elämä tässä ja nyt. Rakas ja täyteläinen.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti