Kaivo

Kaivonpaikka on katsottu, vitsalla väännelty.
Onko siinä taikaa tai ei, kokeilin elämäni ensimmäisen kerran vesisuonenhakua koivunvarvulla.

Ihme ja kumma; vitsa vääntyi maata kohti ja veto oli niin voimakas, että varpu kiertyi kämmenissä.

No, osaava kaivontekijä katsoo sopivan paikan muillakin kriteereillä, uskoisin.

Kaivo on kaivettu. Tänään. Mökillä.
Sepelikasat ja jättimäiset kaivonrenkaat (600kg per rengas) ovat päässeet maan uumeniin.

Mies kertoi, että piha on kuin pommin jäljiltä. Kaivinkone on möyrinyt myös ojan sähköjohdoille vesipumppua varten mökin keittiöön. Mies - kaukaa viisas - on merkannut rakentaessaan - melkein kymmenen vuotta sitten - keittiönlattian lankun, jonka kohdalta vesihana voidaan asentaa. Rakastan tätä taivaallista timpuriani.

Sanoi, että vesi pulppuaa jo. Ja näyttää kirkastuvan möyrimisen jäljiltä. Toivoa on niinkuin huomisessa torstaissa.

Sattui vain hieman huono päivä kaivonteolle, kun huomenna on keväällisen operaation jälkitarkastusta varten varjoainekuvaus. Tämän päivän syömiset on rajoitettu yhteen kananmunaan, mustaan kahviin ja veteen.

Työmiehen päivä on ollut raskas. Olo hutera kun ei ole voinut syödä. Huomiseen puoleenpäivään on jaksettava.

Olen ollut huolissani koko päivän. Toppuutellut Miestä huilaamaan. Kannustanut jaksamaan.

Viikon kuluttua on taas yksi totuuden hetki.
Pitkän pitkästä aikaa.

Kesä on ylitetty kuin auringonsilta.