Äiti on

Kuusitoistanuppuinen kärsimyskukkani rehottaa kesäkylpylässä parvekkeella. Muuttaa jatkuvasti olomuotoaan, jos ei rönsyilemällä, niin kukkimalla. Yksi kukka kerrallaan, vuorokauden ajan levällään elämälle. Tänään on viisitoista nuppua ja yksi ilta-auringossa nautiskelija. En lakkaa ihastelemasta tätä äitienpäivälahjaa, jonka tyttäreni minulle toivat, 14.5.2006.

Kärsimyskukka on miljoona kertaa ihanampi kuin ruukkuruusu, se perinteinen äitienpäiväkukka, jota myydään esson huoltoasemillakin kiireisille ja kireähermoisille. Essoruusu on kauppiaiden keksintö velvollisuudentuntoisille isille tai äideille, jotka pakkopakkaavat perheensä autoon ja kiristelevät hampaitaan liikenneruuhkassa matkalla mummolaan. Työ on vienyt mehut, parisuhde maistuu kaurapuurolta, velkaa ja vaikeuskerrointa on enemmän kuin omiksi tarpeiksi. Pakko sitä, pakko tätä. Ennen vanhaan - ehkä vieläkin - oli sellainen ammattikunta kuin junansuorittajat. Modernisoitu assosiaatio tästä on elämänsuorittajat. Velvollisuuksien vangitsemat. Vapautensa menettäneet ihmiset.

Ei tämän ajan tehoyhteiskunta tue henkisiä arvoja. Raha ratkaisee. Ja kolikon toinen puoli on meissä jokaisessa itsessämme: minkälaisia arvovalintoja teemme tai voimme tehdä, miten paljon uskallamme ottaa "liekaa" meille tärkeisiin asioihin. Maltammeko pysähtyä pohtimaan mikä tässä elämässä oikeasti on tärkeää.

"Mummolaan kun pyöräilemme pilvenhattaraa ei näy"...

Minulla ei ole ollut mummolaa, ei äitiä. Enää siinä vaiheessa kun aloin muistaa historiaani.

Mutta tiedän että Äiti on.
Minäkin tyttärilleni.