Unessa, valveilla

Mies ei saanut unta.
Mikä on diagnoosia, mikä vain unettomuutta.
Istuimme keskellä yötä yhdessä. Alaselkää polttaa, kehon läpi alavatsaan.

Yöllä syöpäsolut lähtevät leviämään. Vyöryvät pääni sisällä ja huuhtoen alleen kaiken realismin, toivon ja yrityksen ajatella kaikesta huolimatta myönteisesti edessä olevasta elämästä.

Pimeä väristää, kylmä.

Mitä mies miettii, tuntee?
Aistin pettymystä. Odotuksen väsymystä.
Alakuloinen hiljaisuus.

Aamu hämärtää. Kipu on pois.
Mies lähtee töihin. Niinkuin ei mitään olisi tapahtunut.

Vatsanpohjassa velloo unet, sekavat unikuvien kimarat.

Unessa olin matkalla isäni haudalle. Vanhin siskoistani rahasti portilla 10 euroa ja jos kävisin toisellakin, isäni toisen vaimon haudalla niin 4 euroa lisää. Kaatosateessa en löytänyt hautoja.

Jossakin matottomassa huoneistossa oli tyttäreni ja hänen uusi miehensä, jota en ollut aikaisemmin tavannut. Punertavatukkainen, lyhyehkö, hoikka poika. Olivat menossa naimisiin, tyttö odotti vauvaa.

Aamun valossa unet hakevat paikkansa.
Tästä hetkestä iltaan on pitkä matka.