Saara kuoli pitkäperjantaina.
Lauantaina, 8.4. kävimme luonasi. Istuimme hetken valoisassa huoneessasi ja sinä asettelit lasimaljakkoon keltaisia narsisseja, joita toimme sinulle silmäniloksi.
Istuit siinä keinutuolin käsinojaa silitellen, kulmien alta kujeilevasti hymyillen - niin kuin sinulla oli tapana. Olit huumorintajuinen, sydämellinen Ihminen.
Kauniit turkoosinsiniset korvakorut korvissasi, vuosikymmenien takainen sileä kultasormus nimettömässäsi, polkkatukkasi kauniisti kammattuna, hiuspinni otsatukkaasi pitelemässä. Vekkihame ja villatakki - niinkuin olisit odottanut kyläilijöitä.
Olit sellainen - sisältäkin kaunis Ihminen.
Leuka väpättäen halasit meidät aina tullessamme ja lähtiessämme. Viimeiseksi jäänyt vilkutuksesi oven raosta jäi mieliimme.
Kiitos, Saara, Ystävyydestä!
Ihmisen elämä on kuin ruoho. Kun tuuli kulkee hänen ylitseen, ei häntä enää ole.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti